lauantai 19. toukokuuta 2012

Keikalla

Olen helposti houkuteltava, totesi jälleen kerran luottoseuralaiseni, ystävä, kenen kanssa keikoilla nykyään tulee käytyä. Kun Alamaailman vasaroiden keikalta olimme poistumassa, hän hokasi Hra Ylpön ja ihmisten keikkajulisteen. Siltä siunaamalta ostimme liput sillekin keikalle, eililiselle, jolloin jälleen suuntasimme Virgin Oilin yläkertaan. Minä sitten jotenkin pidän siitä keikkapaikkana, intiimi, mutta näkyvyys lavalle on hieno joka paikasta.

Minullahan on nykyään sellaisia nyrkin kokoisia reikiä musiikkitietämyksessäni, eikä Ylppö tehnyt poikkeusta siihen lajiin. Vähän on ärsyttänyt hänen julkinen habituksensa ja joku juttu jossain akkain lehdessä meinasi saada repimään koko läystäkkeen, kun verenpaine taas pompahti. Vaan se nyt on niin minua, kaikkea kokeilen kerran, paitsi kansantanssia ja insestiä, eli tokihan minä lähden heitä katsomaan. Mutta sanotaanko, että alkuasetelma ei ollut mitenkään myönteisin keikan alkaessa.

Aika sekailaista settiä, oli ensimmäien mielikuva, mutta sanoitukset mielenkiintoisia, sen kun niistä sai selvää. Miksaus oli jotenkin epätasapainossa, kitara niin kovalla, että ääni välillä hukkui. Yllättävän keveitäkin biisejä seassa oli, melkein sellaista fuusiojatsahtelua. Asiallinen soittoryhmä taustalla säesti kiemurtelevaa kastematoa, Janne Joutsenniemi on vaikuttava hahmo bassonsa varressa aina vain edelleen. Olen ryhtynyt kaljuja miehiä katselemaan aivan uudella silmällä, koska Omahoitaja... Aikaisemmin olin vahvasti sitä mieltä, että miehellä pitää olla hiukset ja niitä pitää mielellään olla paljon. Miten minä nyt näiin taas rönsyilen?

Keikka loppui pariin encoreen. Jäin edelleen vähän odottavalle kannalle, ei paha, mutta ei myöskään huippukokemus. Uudelleenkin menisin, mutta edelleen minua ärsyttää se pikkuluikku. Bändi aiheuttaa kutinaa, jota ei voi aivan raapia. Ystävän kanssa nautimme vielä virkistävän juoman ja läheisen baarin tiskillä toisen, ennen kuin hyppäsin taksiin. Ei krapulaa, väsymys on kamala. Onneksi tämän päivän aion viettää sohvalla. Mulle on paljon hyvää seuraa tulossa telkkarista. Niin kuin esimerkiksi Lewis.

9 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Pikkuluikku :D :D

Minulla on tänään seuralaisina Jaakko ja joku maailmanvalloittaja, Scott ja Bailey, Lewis ja Hathaway sekä sipsit ja smurffilimu. Televisio ja vanhan naisen lauantai-illat ♥

-kummitus- kirjoitti...

Sama kaiku on askelten... :-D

Anonyymi kirjoitti...

Lewis ja Hathaway <3

Tuo pikkuluikku notkui aina videovuokraamossa, yhteen aikaan, kun siellä kävin. Syykin sattumalta selvisi: seuraavalla levyllään oli biisi nimeltä Videovuokraamon tyttö.

t.sanna

-kummitus- kirjoitti...

Senkin soittivat eilen. Kovien selittelyjen kera. Sekin vähän ärsytti.

Anonyymi kirjoitti...

Enpäå ole levyä kuunnellut ollenkaan, tai bändiä muutenkaan. Ei oikein kiinnosta :-)
t.sanna

Tiina kirjoitti...

Maj Karma olisi ollut niin paljon vakuuttavampi kokemus kuin Ihmiset. Vaikka se pikkuluikku ärsyttäisikin.

-kummitus- kirjoitti...

Heh, kaikki nyt siihen sanaan tarraatta. Ehkäpä joskus onnistun vielä näkemään Maj Karmankin. Mene tiedä.

Maria kirjoitti...

No kun se pikkuluikku on niin osuva. Minua on se naurattanut ihan blogin ulkopuolellakin!

-kummitus- kirjoitti...

Juu, tiedän. :-D