maanantai 23. tammikuuta 2012

Lillumisen maailmanmestari

Viime viikko meni eikä unelmatyöpaikastani tietenkään kuulunut mitään. Vielä tänään elättelin toivoa, mutta eipä ole puhelin soinut eikä sähköposti kilahdellut. Minähän sanoin! Löysin yhden toisen paikan, jota voisin hakea, mutta kun jo ilmoitus oli englanniksi ja sisällössä kohkataan kansainvälisyydestä. niin ahdistaa jo hakemisen ajatuskin. En taida pystyä kykenemään. En ainakaan vielä. Parempi etsiä jotain muuta, jotain inhimillsemmän kuuloista.

Mitä enemmän minulla on aikaa hoitaa kotiasioita, sitä vähemmän saan hommia edes aloitettua. Tänään on jo pitänyt imuroida, mutta kuinka ollakaan, olen peräti saanut nostettua imurin pois kaapista keskilattialle. Samoin olisi pitänyt tarkastaa yksi käännös, siitä sain avattua peräti keskeneräisen tiedoston. Virheet olen jo merkinnyt paperiversioon, mutta miten voi niiden kirjaaminen näin vaikeata olla? Vasta 12 sivua kirjattu, puolet puuttuu. Onneksi edes viherkasveille tuli jotain tehtyä, parin viikon päästä ryhdyn tekemään kevätkylvöjä, kasvaapahan edes jokin.

Minulla ei periaatteessa ole tällä viikolla kuin pari päivää aikaa hoidella tärkeitä asioita ja kotiasioita, keskiviikkona tai torstaina poistun pohjoisempaan Suomeen. Siellä on onneksi päivähoitopaikka ystävien luona, mutta jossain vaiheessa pitäisi vanhemmille kertoa potkuista. Sekin ahdistaa, tiedän äitini saavan hermoromahduksen, rytmihäiriöitä ja uniongelman. Eikö se riitä, että minä ahdistun, pitääkö hänen koittaa elää minun elämääni?

Uniongelmasta tuli muuten mieleen, että minulle on tulossa vähän toisenlainen unihäiriö, sellainen, jossa nukutaan kaiken aikaa tai sitten väsyttää koko ajan. Tänä aamuna heräsin vasta herätyskellon soittoon, vaikka olin jo nukkunut yli 8 tuntia. Paska juttu, ilmeisesti mieleni on käymässä talviunille, vaikka herätä pitäisi. Toisaalta eipähän tarvitse mitään nappeja nieleskellä. Ja ehkä tämä on vain ihan normaali surun kaaren osanen, nyt tahtoisin elellä unimaailmassa, koska oikeassa maailmassa ei tapahdu mitään mielenkiintoista.

Minä lillun. Tekemistä olisi, mutta en saa mitään tehtyä. Päivät kuluvat, enkä saa edes vaatteita päälleni. Hivenen huolestuttavaa, nyt on jo ensimmäinen kuukausi takana, vielä viisi jäljellä.

10 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Ei tapahdu mitään mielenkiintoista? Mitä nyt ystävien kanssa karkelointia ja se ihmissuhde, jonka perään huusit vuosia. No, ehkä se ei ole sitten tarpeeksi mielenkiintoista. Menenkin tästä virittelemään niskakiikkua.
T. nimim. Toinen pyjamapäivä putkeen ja puolet vuorokaudesta/elämästä unten mailla?

-kummitus- kirjoitti...

Jos mie hehkuttaisin sitä ihmissuhdetta kaiken aikaa, niin sitten joku sanoisi, että elän sen kautta. Enkä minä tahdo elää muiden ihmisten kautta, ystäviäkin tapaan vain viikonloppuisin.

Aina kun olen yksin (ja minä kuitenkin olen yksin suurimman osan aikaa), kaipaan töitä. Työntekeminen on minulle tärkeätä, on tärkeätä, että elämässä on rytmi, koska jos sitä ei ole, ryhdyn helposti lillumaan, passivoidun ja erakoidun entisestäni.

Tunnen oloni arvottomaksi, kun minulla ei ole töitä. Ja juu, se tunne tuli nopeasti heti vuodenvaihteen jälkeen. Ehkäpä minäkin totun tähän ja sitten en enää töihin tahdokaan. Ehkä olisi syytä, koska tuskin minulla mitään käyttöä enää on.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvän tähen sie ihiminen! Kyllä vielä joku duuni nappaa, kun fiksu työnantaja huomaa sen, minkä me kaikki jo tiedämme: olet vastuuntuntoinen, sosiaalinen, taitava, joustava, kekseliäs ja vaikkas mitä ihqua, juuri sitä mitä unelmiesi duuni tarvitsee.

-kummitus- kirjoitti...

Kiitos, Omatila, valitettavasti en osaa ainakaan vielä kirjoittaa sellaista hakemusta, jossa kävisi erinomaisuuteni selville. Minulla kieltämättä olisi saumaa, jos edes livenä joskus tapaisin jonkun... ;-D

Toivottavasti se konsulentti antaa mulle vielä hyvät neuvot, että saan hakemuspuolen kuntoon.

Ja toisaalta, ei todellakaan pitäisi valittaa. Kuukausi on lyhyt aika ja toisaalta ei kai sitä terve nainen työtä kaipaa, jos vaan saa päänsä käännettyä pois siitä typeryydestä.

Maria kirjoitti...

Voi rakas ystävä, tuon keksit kyllä ihan itse, että joku edes ajattelisi sinun elävän muiden ihmisten kautta! Eipä ole käynyt moinen mielessäkään, tuskin kellään mullakaan :)

Ja onhan se hyvä, että edes viikonloppuisin tapaa ystäviään. Suurimalla osalla näin aikuisiällä ei ole aikaa muulloin tavata, kun on ne perheet ja - niin - työt. Ja harrastaakin monet haluavat. Tällainen perheetön, suhteeton ja työtätekemätön jää aika yksin. Onneksi ei ole kovin suurta ongelmaa sen suhteen, vaikka joskus kieltämättä olisi mukava tavata ihmisiäkin.

-kummitus- kirjoitti...

Minä tiedän, että asiani ovat paremmin kuin suurimmalla osalla väestöstä, mutta silti työttömyys painaa. En osaa olla purkamatta pahaa mieltäni blogiini, vaikka varmaan pitäisi vaan kiitollisna vaieta ja tehdä asialle jotain. Se vaan on vaikeata, aloittaa ongelman hoitaminen. Pitää varmaan ensin parantaa mielensä.

Maria kirjoitti...

Ei työttömyydestä kenenkään tarvitse kiitollinen olla, ei kai sellaista kukaan vaadi. Totta kai se stressaa, tarkoitukseni ei ole väheksyä asiaa.

-kummitus- kirjoitti...

Ihan hyvä se on, että asiat asettuvat tärkeysjärjestykseen. Olen kuitenkin terve ja elämä on muuten kunnossa. Sitä paitsi kun tänne tekee listan tekemättömistä töistä, niin jotain saa aikaiseksi. Olen jo siivonnut ja käännöskin on melkein tarkastettu, vain 4 sivua... :-D

Puuh. Kun on riittävän vähän tekemistä, ei meinaa senkään tekeminen onnistua. Mutta niitä työpaikkoja en saa vain pakotettua itseäni katselemaan.

Lissu kirjoitti...

Toimiiko sun puhelin? Soitat huomenna sinne unelmaduuniin ja kyselet, miten prosessi edistyy. Jos kertovat, että et päässyt mukaan loppusuoralle, tiedustelet siihen vaikuttaneet syyt. Mikäli syiden joukossa sitten olisi sellaista, mihin pystyt itse vaikuttamaan, petraat seuraavalla kerralla. TSEMPPIÄ!!!

Loppupeleissä tunnen aniharvoja ihmisiä, jotka oikeasri rakastavat omaa työtään täydellä sydämellään. Moni, ainakin palkollinen, olisi valmis luopumaan omasta työstää heti, jos keksisi jonkin toisen (helpomman) keinon turvata toimeentulonsa.

Nautihan loppuviikon reissustasi ilman huonoa omaatuntoa!

Puhuri kirjoitti...

Kuulostaa ihan minun siivousstrategialta, vaikka vielä sinnittelen töissä. Ja koko viikonloppu meni nukkuessa ja pyjamassa. Melkein sulatin pakastimen, mutta kun oli niin lauhaa :D