torstai 26. huhtikuuta 2012

Must have now - should have had already - never will have

Kun näitä aiheita nyt kerta tarjotaan ihan naaman eteen naamakirjassa, niin piti sitten ottaa näppis kauniseen käteen. Minä nimittäin olen TAAS myöhässä. Minulta puuttuu kaikki, vai puuttuuko sittenkään? Tästä muuten saa aika hyvän meeminkin, jos joku muukin sattuisi olemaan polkattavaa vailla, vinks.

Listan mukaan ne asiat, joita naisten tulisi kolmekymppiseksi mennessä omistaa ovat:

1. Yksi sellainen poikaystävä, jonka luokse voit palata vain huomataksesi, kuinka pitkälle olet päässyt. - Ei ole. Yhdenkään luokse en palaisi. Ystävinä on kolme entistä poikaystävää, mutta en minä heidän luokseen palata tahdo muuten kuin ystävänä. Olleita ja menneitä.
2. Laatuhuonekalu, jonka ensimmäinen omistaja olet sinä itse. - Ei ole. Vai luetaanko oma sänky sellaiseksi? Arvatkaas, minkä muuten tahtoisin, olen tainnut kertoakin. Tietysti Eero Aarnion Pallon, minulta puuttuu ultimaatti kohtu, päältä musta ja sisältä pinkki. Jonain päivänä se on oleva minun (sitten kun lehmät lentävät ja taivaalta sataa riihikuivia seteleitä).
3. Yksi täydellinen vaatekappale, joka kelpaa hätätilanteissa kun unelmiesi mies tai pomosi haluaa nähdä sinut hetken varoitusajalla. - Ei ole. Olen halpavaatepersoona, koska en mahdu mihinkään laaturäteihin. Siihen on ihmisen tyytyminen. Ne kyllä ovat ihan kelpo rättejä, kestävät pitkään, kun hoitaa oikein.
4. Laukku, salkku ja sateenvarjo, joita et häpeä. - Ei ole. Tai on, mutta ei mitään merkkitavaroita, normikamaa. Pliis, sateenvarjo?!? Minä olen onnellinen, että minulla on kumikengät, joita en häpeä. Rakastan kumikenkiäni, saisi sataa enemmän!
5. Nuoruus, josta voit ylpeydellä lipua aikuisuuteen. - Haarhaarhaar. Nuoruus oli niin paska ja kummallinen, että ihme. kun siitä tokenin! Äärettömän yliarvostettua. Ei se mikään ihme, että siitä elokuvia tehdään ja kaikissa melkein käy huonosti, olisi voinut käydä minullekin.
6. Tarpeeksi mehukas menneisyys, jotta siitä riittää kerrottavaa sitten, kun olet jo vanha. - ON. Kerrankin minulla on jotain! Kun vaan muistaisin sen vielä kymmenen vuoden päästä! Toisaalta hoitajat voivat joutessaan aina kertoa minulle nuoruudestani lukemalla päiväkirjoja.
7. Tietoisuus siitä, että sinustakin tulee vanha. Ja säästössä rahaa, jotta voit nauttia elämästäsi myös eläkepäivillä. - Tietoisuus on, rahaa ei. Voihan vitalis, minusta tulee tietoinen köyhyli.
8. Sähköpostiosoite, pankkitili ja vastaaja, johon kenelläkään muulla ei ole käyttöoikeutta. - Vastaaja? Minulla oli puhelinvastaaja silloin, kun minulla oli lankapuhelin. Nyt en osaa kytkeä vastaajaa päälle. Tai osaan, mutta en kytke, koska en osaa purkaa sieltä viestejä. Apua...
9. CV, jossa ei ole yhtäkään valhetta. - Haah! Millaisia muita ansioluetteloita voi tehdä? Onko maan tapa valehdella cv:ssään?
10. Yksi ystävä, joka saa sinut aina nauramaan ja yksi, jonka kanssa saat itkeä. - Monta! Olen rikas! Upporikas!
11. Monia ruuvimeisseleitä, porakone ja mustat pitsirintaliivit. - Hehehehe. Minulta puuttuu PORAVASARA, en mie mitään millään patterikäyttöisellä porakoneella tee. Ei se tepsi betoniseiniin. Mutta ruuvimeisseleitä on vaikka lampaat söis. Samoin mustia tissiliivejä, pitsi puuttuu, koska se näkyy paidan läpi muhkuroina. Ja muhkuroita on jo muutenkin.
12. Jotain naurettavan kallista, jonka ostit itsellesi vain siksi, että ansaitsit sen. - Kenkiä! Mutta en mie vielä mikään Imelda ole. Sen lisäksi minulla on koti.
13. Luottamus siihen, että sinä ansaitset hemmottelua. - Ehdottomasti. Koska vain!!! Ja sen kyllä näkee.
14. Ihonhoitorutiini, kunto-ohjelma, ja suunnitelma kaikkien muiden asioiden varalle, jotka lähtevät pakostakin alamäkeä kohti kun ikää tulee lisää. - Ihoa olen hoitanut aina, entinen aknestik kun olen. Suosittelen silmänympärysten hoitoa oikeilla aineilla heti kolmekymppisestä lähtien, se auttaa vanhiksena! Kuntorutiinikin on, se antaa minun maat(u)a rauhassa.
15. Hyvässä vauhdissa oleva ura ja hyvällä mallilla oleva parisuhde, ja suunnitelma kaikkien muiden asioiden varalle, jotka pakostakin vain paranevat kun ikää tulee lisää. - Minulla on suunnitelma, sen mukaan voin myös elää ilman parisuhdetta ja työtä. Missä minun lottovoittoni on? Oikeasti, minulle käy niin helevetin huonosti sitten, kun vanhuus koittaa. Parisuhde ei sinne saakka kanna (olen realisti) ja töitä ei näy.

Kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä sinun pitäisi tietää:

1. Kuinka rakastua ilman, että kadotat oman itsesi. - Ookkei, nau vii aar tooking. Kyllä se sitten neljänkymmenen jälkeen löytyi. Kolmekymppisenä en ymmärtänyt yhtään mistään yhtään mitään. Voiko tässä vaiheessa syyttää vanhempia? Poikaystäviä? Vai ihanko pitää itseensä tyytyä? Paska ämmä, vääriä valintoja ja epänormaali ajatusmaailma.
2. Mitä ajattelit lapsista ja niiden hankkimisesta. - Ajattelin jo kolmetoistavuotiaana ja kieltäydyin. Kissoja! Valtakunta karvanaamoista! Lapsiahan minulle ei enää tule, maho neitsyt kun olen.
3. Kuinka erota töistä tai parisuhteesta ja kuinka olla ystävillesi rehellinen ikävistäkin asioista ilman, että välinne tulehtuvat. - Mnöö. Mitäs nyt tähän sanoisin? Parisuhteista olen osannut karata, ihmissuhteista en luovu, ellei tunnu pahalta tai jos minua ei kiusata. Töistä olen lähtenyt normaalikaavalla ilman riitelyä, paitsi viimeisestä, mutta silloinkaan en riidellyt. Tietenkään.
4. Milloin yrittää kovemmin ja milloin luovuttaa. - Mikä klishee! Voisiko joku selventää, mitä tällä haetaan. Avioliitossa yritin ja sain turpaani. En enää ikinä yritä, luovutan aina!
5. Kuinka suudella niin, että se johtaa haluamaasi lopputulokseen. - Helppo. Piis of kaakka. Pussatkaa vaikka. Mutta ette tule minua syyttämään, jos joudumme makuuhuoneen puolelle.
6. Tärkeiden poliitikkojen nimet, isoisoäitisi nimi, sekä kaupungin parhaan ompelittajaren yhteystiedot. - Kun olisi varaa, minulla olisi ompelija. Vaatturi. Mies tai nainen, sellainen ihmepersoona, joka tekisi minulle esimerkiksi nyt sellaiset puuvillaiset lakanakangashousut, jotka yltäisivät vyötärölle, eivät kiristäisi, mutta istuisivat, niissä olisi leveät lahkeet ja niitä olisi kolmenväriset (vaaleanharmaat, mustat ja punaiset). En minä paljon vaadi. Ehkä pitää kysellä vaatturin perään. Suutarihan minulla on jo, kaupungin parhaasta päästä.
7. Kuinka elää yksin, silloinkin kun et sitä halua. - Tämä olisi sellainen taito, joka pitäisi olla kaikilla! Minä osaan sen liian hyvin. Minun on vaikea elää muiden kanssa. Huonoja kokemuksia vaikka muille jakaa.
8. Minne mennä, kun kaipaat sieluhoitoa. - Internettiin? Terapeutille tahtoisin, mutta sellaiset jutut maksavat liikaa ja minun olisi pitänyt päästä sinne jo kauan kauan aikaa sitten. Nyt on myöhäistä. Koitan hoitaa sielunikin itse. DIY, koska kukaan ystävä ei jaksa.
9. Ettet voi muuttaa jalkojesi pituutta, et lantiosi leveyttä, etkä vanhempiesi käytöstä. - No, en niin. What´s new, pussycat? Jalat ovat pitkät, lantio levenee, vanhemmat vanhenevat.
10. Että lapsuutesi ei ehkä ollut täydellinen, mutta ainakin se on ohi. - Allekirjoitan. TÄYSIN ja MOLEMMIN rinnoin! Mutta tiesin sen jo sen jälkeen, kun täytin 18. Silloin minä karkasin kotoa. Minun oli vain vaikea ymmärtää, ettei muilla ollut samanlainen lapsuus.
11. Mitä suostuisit ja mitä et suostuisi tekemään rakkauden tai rahan eteen. - Rakkauden eteen erinomaisen paljon, rahan eteen... Mjaa, ihminen tarvitsee myös rahaa. Ihminen tarvitsee itse asiassa enemmän rahaa kuin rakkautta, jos rakastaa itseään terveellä tavalla. Vrt. Maslovin tarvehierarkia.
12. Että kukaan ei selviä pitkään jos vetää liikaa alkoholia, huumeita tai ei käytä hammaslankaa. - Miksi muuten hammaslangan käyttöä ei opetettu minun lapsuudessani? Ja miksi ne, joille se on opetettu, eivät ymmärrä, että sitä pitäisi tehdä. Huono suuhygienia on ehkä pahin nounou, mitä tiedän. Huumeiden ja alkoholin käyttö kyllä opetettiin. Alkoholi on edelleen ystäväni, mutta ei niitä läheisimpiä.
13. Keneen voit luottaa, keneen et. - Tätä en tiedä edelleenkään. Olen naurettavan sinisilmäinen, vaikkeivat silmäni olekaan siniset. Olen harmaasilmäinen. Luotan liikaa, kerron liikaa, annan liian paljon. On tästä minulle huomautettukin, mutta tää on mun luonto.
14. Että sinun ei tarvitse pyytää anteeksi jostain, joka ei ole ollut sinun vikasi. - Pyydän usein anteeksi, jos en ymmärrä. Ei taida olla sama asia...
15. Miksi ihmiset sanovat, että elämä alkaa kolmekymppisenä. - Paranee kaiken aikaa. Tajuan pikkuhiljaa, että paranee niin paljon, että oikein kauhistuttaa, kun tämä loppuu. Mutta toisaalta varmaan käy niin kuin hyvissä kirjoissa, juuri kun olisit tahtonut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, kirjailja jättää sinut arpomaan. Ihana juttu, niin kuin hyvä kirja!

Ei kommentteja: