Joutavaa jaanaamista

Kyllä taas sunnuntaina väsyttää, voin luvata. Tänään menen entisen kollegan kanssa syömään heti töiden päälle, huomenna taas kutsuu pikkuveljen bisnes aamusta iltaan. Sunnuntaina pitäisi varmaan tehdä jotain kotityöjuttuja. Tiskaamista ja pyykkäämistä, onneksi siivosin viime viikonloppuna, siihen ei tarvitse energiaansa käyttää.

Kiittelin itseäni, kun en ole haalinut itselleni firman puhelinta, peeseetä, nettiyhteyttä enkä asemaa. Sain lähteä eilen kotiin lähes normaalin työpäivän puitteissa. Tällä vauhdilla voin pikapuoliin pitää taas pari saldovapaapäivää. Esihenkilö kuvittelee saavansa minusta parhaan irti koettamalla sitouttaa minua työtyytyväisyystavoitteisiin. Kyllähän minä osaan leikkiä sitäkin leikkiä, vaikka se täyttä tuubaa onkin. Raha minua tässä vaiheessa paremmin sitouttaisi, etenkin kun työnkuvaan ei voi vaikuttaa. Sitä paitsi pidän työstäni, saattaa olla, että tekisin sitä vähän enemmän, jos siitä maksettaisiin asiallinen korvaus. Juu, tiedän, ristiriitaista, mutta sellaista tämä elämäni vaan on.

Unet ovat tällä viikolla olleet aivan täyttä p*skaa. Menen ajoissa nukkumaan, mutta heräily alkaa jo tunnin unien jälkeen. Pidempi pätkä tulisi joskus aamuyöllä, mutta kun kuudelta soi herääkello, niin siinä se taas sitten on. Onneksi edes näen unia. Iltapäivällä sitten haukottelen niin, että leuat ovat revetä. On tämä taas ihmetouhua. Mitenhän pitkään tässä tällä kertaa menee?

Kvartaalin hyvä työ tuli tehtyä myös tällä viikolla. Pelastin yhden potkupallokääpiön eksymästä. Olin matkalla töistä bussipysäkille, kun nyrkillätapettava nappisilmä ryhtyi juttelemaan minulle vastaantullessaan. Ensireaktiot olivat: kävele ohi, mitä se yrittää myydä? Sitten katsoin, ettei kääpiöllä ollut mitään käsissään ja se hervoton varustekassi näytti aika professionaalilta. Päätin kuunnella. Lapselta oli tekonurmikenttä hukassa. Minä sanoin, että odota hetki, paikallistin kentän google mapsilla (kvg-menetelmä). Sitten ohjastin kääpiön tulemaan mukanani alkumatkan.

Kauhistutti, miten tuollainen natiainen voi olla niin peloton, että ensinnäkin puhuu minulle ja toiseksensa seuraa minua. Pulputti vielä kaikenlaista kävellessämmekin, siinä tulivat perheolosuhteet, asumapaikat, koulut ja harrastukset. En pidä itseäni kadulla kävellessäni mitenkään kutsuvana olentona, kolmen promillen baaritiskiminä on sitten aivan toinen tyyppi, mutta yleensä pyrin pysyttelemään täysi-ikäisissä. Tämä yksilö ei sellainen tule olemaan vielä reiluun kymmeneen vuoteen. Onneksi, hänen äitinsä todennäköisesti toteaisi.