Lähiöelämää sukulaisissa

Serkun ja perheensä luona oli kovin mukavaa, kotoisaa (mysigt). Perjantaina saavuttuani vähän tutustuimme uudehkoon lähiöön Sicklaan, ennen kuin menimme kotiin. Siellä ohjelmaa jatkettiin ehkä vähän turhan pitkään, kun itse olin väsymyksestä pyörryksissä*. Viini auttaa kuitenkin jaksamaan kummasti, totesin. Lauantaina sain onneksi nukkua pitkään ja hartaasti, nukuimme kaikki. Tarkoitus oli lähteä taas kylille, mutta sattui pieni kotionnettomuus; serkkuraasuni liukastui kylpyhuoneessa eikä kävelystä tullut mitään. Eipä siinä tosin mitään, lohdutin häntä, rievut ovat joka paikassa samanlaisia ja minä olen huono shoppailija. Saimme ainakin jutella sielumme kyllyydestä.

Nauratti se baabelin tornin sekamelska, kun vuoronperään käytimme kolmea kieltä, suomea, ruotsia ja englantia sen mukaan, ketä keskustelussa oli mukana. Serkku toivoi minun puhuvan lapsensa kanssa suomea, minä taas aloitin juttelun hänen puolisonsa kanssa ruotsiksi ja vaikean paikan tullen vaihdoin englantiin. Heidän tytärtään taas käytin sanakirjana, kun etsiskelin kauan sitten kadonneita ilmaisuja ja ruotsinkielen sanoja. Illalla oltiin sitten jo niin pitkällä, että katsoimme ruotsinkielisen elokuvan. Ihminen oppii, totesin, mutta elokuvan joudun katsomaan vielä toiste, että saan siitä kaiken irti.

Viikonloppuna sain herkullista italialaista ruokaa. Serkun mies on ihan ruotsalaiskaveri, mutta työkseen joutunut niin paljon matkustelemaan Italiassa, että on saanut vaikutteita. Sen lisäksi hän pitää ruuanlaitosta. Arvatkaas, tulimmeko toimeen. Nauroimme, että oli taas hobittiverta saman katon alla. Ensin puhutaan ruuasta, sitten tehdään ruokaa. Ruokailun aikana jutellaan ruuasta vähän lisää ja sitten taas suunnitellaan, mitä seuraavaksi syötäisiin.

Keväällä tahdon mennä kylään uudelleen. Tahdon tutustua naapurimaan pääkaupunkiin, en välttämättä keskustaan ja turistikohteisiin, mutta ihan tavalliseen elämään ihan tavallisessa lähiössä. Sitä ennen todennäköisesti saan serkkuni kylään Suomeen. Jos ihan viettäisimme tyttöenergiaviikonlopun keskenämme.

*Väsymystä oli liikkeellä, koska - niin - sain yhden kappaleen Kassinkantajia kahville. Meni pitkään. Hän tunnusti tienneensä, että olin ymmärtänyt pari hänen viestiään juuri niin kuin hän oli kiusallaan laittanut. Perkana, vanhaa naista ei kannata ryhtyä testaamaan, totesin ja sanoin, että seuraavista ei enää uutta tilaisuutta tipu. Ongelmana on edelleen pitkä välimatka, mutta ehkä me pidämme toisemme potentiaalisina mahdollisuuksina, mikäli herra sattuu saamaan pääkaupunkiseudulta töitä ja asunnon. Minun kotiini ei joka tapauksessa kukaan tunge, sen verran olen tässä maailmassa oppinut. Kassinkantaja sai taas saattaa minut aamubussiin, kun piti ottaa matkatavarat jo töihin mukaan.