keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pää punaisena

Jo toisen kerran vähän ajan sisällä modeemini päätti katkaista yhteytensä verkkoon. Luulen, ettei se pidä kylmästä. Minulla nimittäin jäi ovi auki, kun menin yökylään Naapurin luokse. Hän aivan ex tempore pyysi ja yhtä suunnittelemattomasti suostuin. Tosin laitoin ehdon, että saan katsoa Downton Abbeyn rauhassa, kanavaa ei vaihdella eikä valintaa arvostella. Noh, toisaalta miehellä, joka katsoo työkavereittensa kanssa Salattuja elimiä, ei varmaan ole pokkaa minun vähäisiä katsomisiani arvostella.

Kävin kampaajalla. Ihana pikkukampaajani väänsi hiukset astetta ruosteisempaan suuntaan ja jumalan tähden pää on nyt punainen. Onneksi se muutaman pesun jälkeen haalistuu, muuten saisin muuttaa naamakirjanimeni blondista Red Sonjaksi. Tällä kertaa torpedoin kaikki hiustenkikertämisaikeet narraamalla, että on heti liikuntaa luvassa.

Ilta venyi liian pitkäksi Naapurin kanssa jutellessa. On jotenkin henkisesti raskasta tutustua uuteen ihmiseen, kun ei tiedä, jääkö se elämään vai miten siinä käy. Toisaalta sitä tietysti voi itse torpedoida hyvän alun sanomalla laulun sanoin, "ettei tästä mitään tuu ja lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään". Mutta toisaalta sitten jostain syystä tuntuu, että pitkästä aikaa siellä vastapuolella on ihminen, joka oikeasti on kiinnostunut minusta. Älkääkä nyt väärin käsittäkö, minä olen yhtä lailla kiinnostunut hänestä. Melkoisella varmuudella saan ainakin ystävän.

Aivastuttaa. Nenäonkaloita pakottaa uhkaavasti. Meillä on töissä pyörinyt joku tappajaflunssa, jolta tähän saakka olen onnistunut välttymään. Saa muuten nähdä, saammeko edes influenssarokotusta töiden puolesta, vai pitääkö oikeasti yrittää itse hankkia sellainen itselleen. Lääkärissä pitäisi käydä, viimeinen satsi lääkkeitä on jo vahvassa alussa. Mutta kun se kunnalliselle meneminen jotenkin on niin hankalaa. Siihenkin toki varmaan totun, kunhan saan rutiinin selväksi. Vihaan poikkeamia rutiineissani, en ole mikään hetken lapsi arkiasioissa.

2 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Oi, noista lauluista. En tiedä tiedätkö sellaista orkesteria kuin Pienet miehet, mutta heillä on biisi jossa sanotaan jotain sellaista, että on "raskasta alkaa uusi kierros uudestaan" ja tutustua uuteen ihmisen. Oi kuinka totta se onkaan!

-kummitus- kirjoitti...

Jaa, että sellainen bändi, pitääkin jossain välissä tutustua. kiitos vinkistä, Marjaana.

Tottahan se on, mutta jostain sen energian kuitenkin sitten aina kaivaa. Vaikka tietäisi miten pettyvänsä, mutta silti. Elämäähän se on ja tätä kannattaa elää nyt, tolkutan tätä itselleni.