torstai 22. lokakuuta 2015

Työpahoinvointipäivä

Hirvittävä päivä takana. TYHY on minulle kirosana, etenkin kun pitäisi leikkiä omaa osaansa tiimistä, johon ei parhaalla tahdollakaan tunne kuuluvansa. Kaikkeni minä yritän, mutta kun en osaa pitää suutani kiinni, niin huonostihan siinä käy.

Ison tiimin rva johtaja oli kinunnut varmaan meidän vakuutusyhtiöltämme pätäkkää tiimipäivään. Vetäjinä hänen luottoystävänsä, työnantajan vakoojat, joihin toiseen jo olen aikaisemmin törmännyt. En vaan voi luottaa sellaisiin ihmisiin, enkä tietenkään voi antaa itsestäni yhtään mitään.

Huonoa:
- en voinut pitää turpaani kiinni ennen päivää, kerroin, etten pidä joukkoliikunnasta enkä joukkohurmoksesta
- kroppani ei kestä edes joogaamista, koska polvet ja lonkat ovat sökönä - onneksi se ei näy kävellessä eikä seisoessa
- itkettää, kun tuntee olevansa ulkopuolinen
- itkettää, kun puhutaan onnellisesta paikasta, perheistä ja tärkeistä ihmissuhteista
- itkettää, kun itkettää
- itkettää, koska ei voi olla rehellinen
- itkettää, kun haluaisi kuulua johonkin.

Hyvää:
- en tainnut itkeä kuin muutaman näkyvän kyyneleen pimeässä, kun muut tekivät joogaa, enkä pystynyt siihenkään.
- liikutuin, kun porukassa kerrottiin hyviä asioita toisistamme. Liikutuin, koska en ole hyvä, minä vain näyttelen hyvää. Silti oli kiva kuulla, että minustakin ihmiset jotain positiivista sanottavaa löysivät. Muun muassa minulla kuulemma on englantilainen kuiva huumori, se oli hyvä asia - minusta, ei välttämättä muista.
- tajusin, että onhan minulla edes ystäviä, jos nyt ei perhettä tai työtiimiä olekaan.

Olisi edes sen päälle menty ryyppäämään ja kerrottu todella mitä toistamme ajattelemme. Tai sitten vaan ryypätty vähän ihan muina ihmisinä. Nyt ihmiset menivät kotiinsa ja minä menin tekemään päivän kiireelliset hommat vajaassa tunnissa. Tulin kotiin ja join melkein pullollisen viiniä. Nyt ei sitten tietenkään itketä, kun saisi sitä rauhassa tehdä. Mutta seuraavan kerran muistan olla sairaana. Vaikka sitten se menisikin omaan piikkiin koko päivä, en enää mene sinne voimaan huonosti. Minä tahdon pois. Tai ainakin tasa-arvoiseen työympäristöön.

***
Joo joo. Tiedän. Olen erittäin kiitollinen siitä, että minulla on töitä. Aion olla jatkossakin, suorastaan nuoleskelevan kiitollinen, että saan pitää omani. Sain nimittäin eläkeotteen ja sen mukaan saan vasta reilun tonnin kuukaudessa, jos nyt joutuisin eläkkeelle. Eihän se jumalauta mihinkään riitä. Tai riittää jos on pakko, mutta mielellään saisi lisää tulla, ennen kuin työkyky oikeasti pettää.

Elämä on hirvittävä, paha paikka. Onneksi tämä on vain väliaikainen sijoituskohde.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En voi muuta kuin nyökytellä, samaa mieltä olen. Paitsi joogasta olen pitänyt, mutta kykenenkö siihen enää, se on eri juttu...

-kummitus- kirjoitti...

Noh, siinä oli taas yhden ihmisen draamahetki. Todennäköisesti lisää on luvassa jossain välissä, mutta onhan tuo muuten naurettavaa. Minä kyllä kieltämättä olen suhteellisen naurettava ihminen. :-D Nauran usein itselleni, jos en itke.