Saa nähdä

Minä pesen nyt pyykkiä. Sitten imuroin, sen jälkeen syön aamupalan/ lounaan. Käyn kaupassa, jos kerkeän. Lähden jalkahoitoon. Menen tapaamaan veljeäni ja vaimoaan, menen treffeille ystävättären kanssa. Menemme keikalle (muista lippu!). Tulen humalaan. Tulenko kotiin?

Ihan tällainen normivapaapäivä.

En ihan koe itseäni Kummeli-huumori-ihmiseksi, mutta tuli vaan mieleen.

Kroppa kiittää

Tervehdys kummituksen kauneusnurkasta!

Viimeksi Dermosililta puuteria, ripsiväriä ja kasvojenpesivaahtoa tilatessani raahasin ostoskoriin myös Hyal-X3 kasvoseerumin. Hinta oli edullinen, eur 6,90, ajattelin, että ainahan sitä voi talviväsymykseen kokeilla. On ollut hintansa väärti, koostumus on kovin vetistä, niinpä olen vedellyt kasvojen t-alueelle, kaulaan ja dekolteelle suoraan muutaman viirun ja sitten taputellut sen iholle. Sitten kosteusvoide vielä päälle. On muuten ihanan kostean tuntuinen iho eikä ole tarvinnut talvikorppuisuudesta kärsiä. Meikkikin pysyy paremmin, kun ei karise pois. Voide tuntuu aika riittoisalta, mutta tuskin minä sitä enää kuukauden päästä kasvoilleni ruikin. Sitten on jo kevät kasvojen mielestäkin, veikkaisin.

Tänä talvena ei edes hiuskolmioni ole pahemmin hilseillyt. Olen ilmeisesti onnistunut hoitotoimenpiteissäni (tai sitten vaan ei ollut niin paha kuiva talvi kuin aikaisemmin). Etenkin olen ollut kiitollinen siitä neuvosta, että hiukset pestään ensin hoitoaineella ja sitten vasta shampoolla. Sopii ainakin minun hiuksilleni, vähentää sähköisyyttä ja hiukset säilyvät pidempään puhtaina. kun ne eivät mene lattapäinä laineilla eli pitkin päätä.

Olihan unia viime yönä! Nukuin uskomattoman hyvin, ryhdyin jo yhdeksän jälkeen unille, heräsin vain kerran ja näin erittäin monipuolisia unia. Muun muassa ajoin ystäväni mopoa maan halki. Huomasin, että tankkaaminen (unessa) oli vaikea laji, tankki oli kovin pieni. Viimeisessä unenpätkässä makasin peiton alla jonkun herran kanssa kaulakkain, juttelimme asioista, ilmiselvästi olimme vasta tutustumassa toisiimme. Hän kysyi minulta, mikä tekee minut ylpeäksi. Minä vastasin, että kun näen nuorteni ryhtyvän ajattelemaan omilla aivoillaan. Nyt tulee sitten nolo kohta - herrahenkilö viittasi vyötäränsä alapuolelle syntyneeseen telttarakennelmaan, että noin minun vastaukseni häneen vaikutti. Jestas! Sitten - tietysti - alkoi herääkello soimaan. Voi alitajuntani, sinä ikuisen ihmetyksen ja huvin kohde!

Nukuin muuten yli kahdeksan tuntia. Hah! Sekään ei pahaa ruumisraiskalleni tee, paitsi että naama oli ihan rutussa, kun olin nukkunut niin sikeästi paikallani. Onneksi on siloitusaineita.

Sinne ja takaisin

Jo on aikoihin eletty, mietin, kun rva henkilöstöhörhö kuultuaan minun aivastelevan ajoi minut perjantaina pois töistä. Toki minulla oli flunssa, en sitä kiellä, mutta jos ei kuumetta ole, niin minulla on ollut tapana pysyä töissä. Etenkään jos minulla ei ole tuuraajaa ja kollega jää yksin pitämään katastrofilinnaketta pystyssä. Mutta ajattelin, että ei tehdä tästä nyt sitten numeroa. Panin out of officen päälle ja läksin kotiin - matkatavaroiden kanssa tietenkin, koska olin suunnitellut lähteväni suoraan suolakaivokselta rautatieasemalle.

Junamatka pohjoisempaan Suomeen sujui torkkuessa ja niistäessä. Olinhan minä flunssainen, mutta kuumeeton. Niinpä junasta laskeutui kovin pirkeä reipponen, nenäliinatäydennyksen jälkeen valmis paistamaan blinejä ja nauttimaan ruuantekojuomaa. Ei muuten ole aikoihin glögi maistunut niin hyvältä kuin perjantaina, se on mitä parhainta nuhalääkettä.

Jotenkin se aika taas kului, kello huuteli jo puolta kahta, kun vatsa täynnä ravintola Urbanin ohjeella tehtyjä lettusia siirryin piiankammariini kauneusunille. Aamulla kun taas kehuin nukkumaolosuhteita, talon isäntä totesi, että alkoholillahan ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. No, ehkä jonkun verran, nenä aukeni, mutta silti, viileässä ja pimeässä olen aina saanut parhaat unet.

Lauantain ohjelmassa oli kampaamokeikka (leikkasin ystävättären hiukset) sekä kukkoa viinissä. Kukkoa tosin ei löytynyt, mutta pari jyväbroileria paloiteltuina ajoivat saman asian. Itselleni hankin mustan kajalin, vanha katosi muutama viikko sitten jonnekin. Pitihän ne silmät saada sotkettua saunan jälkeen, kun kerta oli rokkitapahtumaan menossa. Pannuhuoneelta kävimme hakemassa vauhtia ennen kuin Henrin baariin pääsimme, kivaa oli, tuttuja hurjasti, muutamia uusia ihmisiä, hienoa musiikkia, viileitä juomia, sekavia ajatuksia ja sitten taksilla kotiin, kun tuli mieleen, että seuraavana päivänä pitäisi matkustaa taas junassa kotiin.

Vähiin jäivät unet, mutta vieläpähän kerkesin ystävien kanssa seurustella sunnuntainakin. Säikähdin jo myöhästyväni junasta, kun ryhdyimme vielä lounasta pusaamaan. Ihme hobittimeininkiä, puhutaan ruuasta, syödään ruokaa, suunnitellaan seuraavaa ja soveliaan ruokajuomat sekä musiikki kehiin. Juup. Hienoa ja ihanaa, pakotonta, helppoa ja mukavaa, sitä se ystävyys on.

Sunnuntaina sitten askartelin elämäni ensimmäisen videohaastattelun ennen kuin unille menin. Se oli yllättävän mukava kokemus, mutta epäilen, että tuskinpa jatkoa seuraa. Tai sitten olen parempi kuin tiedänkään. Haastattelukutsu tuli melkoisen nopealla aikataululla, perjantaina, kun torstaina laitoin hakemuksen menemään konsulenttifirmalle. Tekoaikaa oli maanantaihin, mutta tahdoin saada sen heti pois alta.

Sitten vielä yksi juttu. Luin nimittäin kokonaisen kirjan matkan aikana. Kissani Jugoslavia tarttui mukaan Pasilan asemalta. Ensin olin, että mitä hittoa, sitten vähän ehkä jotain ymmärsin. Sen jälkeen kiinnyin ja olisi tehnyt mieli ryhtyä hidastelemaan. Vaan kun tahtoi tietää, kuinka siinä käy, niin kiiruhdin loppuun. Viime yönä näin kirjasta unta, jäi päähän, hieno lukuelämys. Suosittelen, tulee suomalaista kummallinen kuva.

Defenssiä liikkeellä

Tiedän, että lauantaina tulen näkemään ihmisiä, joita en ole nähnyt yli 20 vuoteen. En ainakaan niin paljon yhdessä kasassa. Jotenkin näköjään jännitän tapaamista, heidän kanssaan jouduin entisessä elämässä jatkuvasti puolustautumaan ja puolustamaan asioita. Pitäisi uskoa ja luottaa siihen, että vanheneminen on kasvattanut heitä niin kuin minuakin. Ja itse asiassa että he pitivät minusta, mutta olin vaan hyvä harjoitteluvastus.

Monta kertaa olen miettinyt, että toisaalta minun olisi pitänyt muuttaa isompaan kaupunkiin jo paljon aikaisemmin. Elämännälkäni olisi ehkä lientynyt, enkä olisi tehnyt niin radikaaleja ratkaisuja. Toisaalta ehkä juuri sen takia, että tuli pääkaupunkiseudulle myöhemmin, säästyin suuremmilta katastrofeilta. Tai edes joiltakin katastrofeilta. Niistäkin olen osani saanut, mutta kai ne siitten ovat kuitenkin kasvattaneet minua. Sen lisäksi olen oppinut arvostamaan itseäni, minulla on arvoni.

Yritän tolkuttaa itselleni, että hyvin se menee. Ei tarvitse purra eikä hyökätä ensin. Niistän vaan nenäni ja olen niin kuin muutkin naiset. Sitä paitsi voihan se olla, ettei kukaan enää edes tunnista minua, saan oikeasti liikkua incognito paikan päällä.

Lisämyönnytys

Totesin parhaaksi jäädä kotiin. Lämpöä rupesi pukkaamaan yli normaalilukemien. Päätin, että kun tänään lepään, olen huomenna iskussa. Ja syytä on ollakin, sen verran kilhakkaan on puhelin laulanut. Olen lohduttanut soittajia, että minut löytää suolakaivokselta jälleen huomenna. Ja sitten matkalla incognito-retkelle blinien, viiniin hukutetun kanan, ystävien ja musiikin maailmaan.

Nyt menen makaamaan takaisin nojatuolin uumeniin. Itse asiassa käytin äsken hetken tehdäkseni yhden työhakemuksen. Harjoittelin vähän, tuskin se mitään tulosta tekee, mutta jostain on taas aloitettava. Tulipahan samalla päivitettyä CV:nsä tälle vuodelle ja yhden rekrytointifirman järjestelmään. Olen harkinnut ryhtyväni vähentämään iästäni 10 vuotta, että pääsisin haastatteluihin. Mitähän siitä seuraisi, menettääkö kokonaan mahdollisuutensa?

Tämä on varmaan joku miesflunssa, kun valituttaa.

Pientä takapakkia

Kurkku on julmetun kipeä. En tiedä, johtuuko se nuhan aiheuttamasta kuorsaamisesta vai itse nuhasta. Mene tiedä, nytkin heräsin kipuiluun jo ennen viittä. Ja niistämään tietenkin. Toisaalta positiivisena asiana voin todeta, että kuumetta ei ole ja muuten on olo ihan ookoo. Minulla on siis räkätauti, lapsellista touhua. Saa luvan parantua perjantaihin mennessä, koska silloin on taas tarkoitus mennä.

Ottoveli säikähti sairastamistani niin paljon, ettei tullutkaan yöksi. Minua nauratti, mutta toisaalta ymmärrän, että ei hän tahdo sängynpohjalla Suomen lomaansa viettää. Näemme siis uudelleen vasta kun hän on pois lähdössä. Oli ehkä parempikin niin, sen verran väsytti illalla, ettei minusta olisi ollut seurustelijaksi. Eikä siivoamaan hänen jälkiään. Sitten olisi vaan ollut toleranssi matalalla ja olisi tullut sanottua turhasta. Ja koska olin yksin kotona, en myöskään heräillyt joka rapsahdukseen, uni on erinomainen lääke katkonaisenakin pakettina.

Nyt mietin, että taidan jättää myös vierailun naapuriin väliin. Tuskin sielläkään minusta kovin paljon iloa on. Sitä paitsi kotona on turvallisempaa sairastaa. Paitsi etten ole sairas, olen vain flunssainen. Siksi menen myös töihin. Sain onneksi ensi viikon maanantain järkättyä vapaaksi, tarvitsen unta, lepoa ja omaa seuraa viikonlopun retkelyn jälkeen, sekin on tällä miehityksellä liikaa, pahoin pelkään.

Sitten inkivääriteetä.

Joka toisen sydän murtuu ja minulta varvas

Perjantaina tein vauhdikkaan työpäivän. Ihmeellinen päivä, mietin joutuneeni rinnakkaistodellisuuteen, kun aamu alkoi sillä, että minulle ojennettiin suklaarasia (olin tehnyt yhdelle kollegalle palveluksen) ja iltapäivällä tuli kukkasia, orkidea (olin tehnyt toisen palveluksen ja poika ehkä vähän liioitteli, koska on ihastunut minuun). Kävin kotoa saunakamppeet ja kipitin yläkylille RM:n hoivaan, siellä oli valmiina ruoka ja juomat. Ei siis mikään paskempi päivä, myhäilin saunan lauteilla kylmä lonkeromuki kädessäni.

Iltasella yksi toveri kävi hakemassa kotiavaimeni ja majoittui luokseni. Lauantaina nimittäin pelasimme pitkästä aikaa. Onneksi oli lauantaita varten tarjoilut jo hankittu ja tehty. Olin luvannut tarjota lihapullia ja perunamuusia, pullat olin väkertänyt valmiiksi jo torstaina samalla kun odottelin Ottoveljeä pääkaupunkiseudulle. Hän lensi Etelä-Eurooppaan pitkää viikonlopppua viettämämään. Syy äkilliseen matkaan on surullinen, mutta ei kuulu tarinoihin, joita minä voisin kertoa.

Vähän tämä b&b-toiminnan harjoittaminen näinkin pienessä asunnossa on kuitenkin rassannut. Kaikki on vinksinvonksin enkä tunnu koskaan olevan hetkeäkään yksin. Siksi päähäni livautettu orastava ajatus siitä, että saattaisin päästä isompaan asuntoon vähän niin kuin takaoven kautta, ei kuulosta yhtään paskemmalta ajatukselta. Katsotaan nyt, sekään ei tapahdu hetkessä, mutta toivoa on. Tahdon makuuhuoneen, keittiön ja olohuoneen, ne lisäisivät vieraanvaraisuusastettani.

Lauantaina oli hieno roolipelisessio. Taistelimme 20-metristä lohikäärmettä vastaan, matkakumppaneissa ilmenee omituisia piirteitä, kaksoispersoonallisuuksia. Hahmoni jäi lohikäärmeen alle, mutta selvisi hengissä. Nostimme minulle jopa tasojakin pitkästä aikaa, tasolta viisi tasolle 8,5. Tulee taitoihin melkoinen harppaus - ja tarpeen onkin. Vastus vaikuttaa haastavalta. Minä edelleenkin pidän roolipelaamisesta, se on minulle sovelias harrastus, vaikkei minusta mitään pro-tyyppiä koskaan tulekaan, en osaa sääntöjä enkä jaksa niitä muistaa.

Pelin jälkeen siivoilin paikkoja ennen kuin könysin takaisin RM:n viereen. Torkuin sohvalla, kun hän katsoi jotain kauhuelokuvaa. Sitten jatkoin unia sängyssä. Joskus on vaan kiva olla jonkun lähellä ilman mitään suurempaa agendaa. Minua vähän huolestuttaa, alan tottua helppouteen ja mukavaan oloon. Se yleensä kostautui, koska karma. Sunnuntaina valuin takaisin kotisohvalle, ruokaa ei tarvinnut onneksi tehdä, ei silti, ei oikein maistunutkaan. Sitä paitsi taisin murtaa pikkuvarpaani RM:n olohuoneen rahiin, kun aamun kähmässä siirryin sohvalle lukemaan ennen kuin hän heräsi. Se on nyt noin kaksinkertainen ja sinistävä. Saa nähdä, mihin kenkään sen saan ujutettua ilman kirkumista.

Äsken herättyäni ryhdyin aivastelemaan. Nyt niiskutan. Toivottavasti kyseessä on vain aamutukos eikä pysyvämpi vaiva. Työtä nimittäin riittää. Eikä ensi viikonloppukaan ilman suunnitelmia ole. Siksi varvaskin saisi kokea ihmeparantumisen.