Tuskaisat laskutoimitukset

Laulujen lunnaat on maksettava. Suoritin juuri viimeisen viikon toteutumalaskelmat, jestas, että kirpaisi. Pitää tosin muistaa, että siinä on mukana myös ulkoruokintaa veljen perheen kanssa sekä tarjoomukset vieraille, mutta silti tein onnistuneesti melkoisen loven lomabudjettiini. Enkä mitään näkyvää saanut hankittua, paitsi viisi paria sukkia ja ison kasan naamaryppyjä. Mutta hei, kivaa on ollut, siitä en voi kuin kiittää itseäni sekä ihania ihmisiä ympärilläni! Loppukuu sitä paitsi meneekin rauhallisemmissa merkeissä töissä.

Torstain eväsretki naapurilähiöön on riemuisa. Tuli naurettua pitkästä aikaa niin, että olivat sekä posket että vatsalihakset kipeinä seuraavana aamuna. Olin jo puolen yön aikaan kotona vatsa täynnä grilliruokaa. Perjantai oli tietysti helkkarin kiireinen, koska olin jäämässä viikoksi lomalle. Yritin rakentaa hommat siihen malliin, että tuuraajat eivät joutuisi turhaan ponnistelemaan minulta kesken jääneiden asioiden kanssa. Mene tiedä sitten onnistuinko, mutta toisaalta en aio vaivata päätäni töillä loma-aikaan. Kollega tietää hätätilanteita varten henkilökohtaisen numeroni, työpuhelimessa on siirto päällä.

Töistä matkasin suoraan kauppaan, mistä sain kyydin kotiin ystävältä, sen verran oli ostoksia viikonloppua varten. Harmitti, kun kaikki kolme vieraspaikkamme olivat varattuja, auto piti jättää sakkopaikalle. Mutta niin kai siihen sitten on totuttava, muillakin käy vieraita, eikä vain minulla. Sitten suhrattiin meikki naamaan, vaihdettiin vaatteet ja viiden jälkeen olimme jo Suvilahdessa. Perjantaina tuntui ihmisiä olevan liikkeellä vähemmän kuin viime vuoden Tuskassa. Parasta antia oli Lamb of God. Kamalinta oli Sabaton, minä en sitä tuubaa vaan jaksa, sitä paitsi se ruotsalainen diskuteeraaminen lavalla kävi hermon päälle.

Perinteisessä jalluteltassa on aina tunnelmaa. En muuten pidä syksyllä markkinoille tulevasta Kaski-jallusta. Yök.

Kävimme jopa keskustassa jatkoilla. On the Rocksin alakerrassa oli Tuskan jatkoklubi, jostain syystä eksyimme vielä sinnekin. Ymmärsimme kuitenkin lähteä kotiin ennen kuin valomerkki tuli, väsytti työpäivän päälle aika ravakasti. Ennen unille menoa vetäisimme yöpalaksi rakentelemaani hapankaalilasagnea, mikään ei niin ärsytä kuin herätä nälkäänsä aamusella.

Unta riitti lauantaina aina yhteentoista, olin kovin onnellinen. Olen nimittäin nukkunut kovin vähän viime aikoina. Univelkaa on ollut kovasti. Mieli paranee ihmeesti, kun saa vähän pidemmän rupeaman. Mutta koska olen jo niin pitkään kärsinyt huonoista unista, osaan elää senkin kanssa. Tiedän, että ennemmin tai myöhemmin sitä taas on tarjolla. Runsaan brunssin jälkeen matkasimme takaisin Suvilahteen, Einheijeriä oli tarkoitus päätyä kuuntelemaan. Onneksi olimme paikalla sen verran ajoissa, että kuulimme muutaman viimeisen biisin Ne Obliviscarisilta. Siinä taisi olla tämän vuoden iloinen yllätys ja uusi ihastukseni. Ei sen puoleen, lauantaina onneksi illan viimeinen In Flames jaksoi innostaa ja viehättää, keikka oli hieno! Tykästyin.

Kävimme syömässä Black Dining ravintolassa. Täytyy sanoa, että oheispalvelut sen kuin paranevat Tuskassa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun itse vaan vanhenee ja väsyy. Vielä kun sinne saisi enemmän istuskelupaikkoja. Nyt alkaa käydä viimeistään sunnuntaina jalkoihin kaikki se jaloillaan seisoskelu. Tällä kertaa vaivana oli vielä männä viikolla kipeynyt nilkka, se rasittui sen verran pahasti, että nyt on nilkka paketissa ja yöksi se saa vielä voltaren-hoitoa. Vanhuus ja korkkarit ovat vaarallinen yhdistelmä.

Tarjoilijan viiniesittely: "Helposti dokattava."

Kanasalaatti. Namia! Bändien kuvia löydätte netistä kuitenkin... ;-D

Sunnuntaina löysimme tarjoilualueen takapihan drinkkibaarin. Siellähän se nakotti saunan kupeessa. Pitänee olla kiitollinen, ettei sinne aikaisemmin keretty, olivat nimittäin sen verran makoisat ja kalliit tarjoomukset, että olisi käynyt vielä kalliimmaksi viikonloppu kuin se nyt kävi. Rahaa taas paloi, kun kukaan meistä ei ymmärtänyt pidätellä.

Alkukeitto, gaspacho?

Sunnuntain bändeistä minuun vetosi parhaiten Opeth. Minussa tuntuu elävän pieni proge-eläin. The Sirens kuulosti kamalalta Abba-popilta (tai siis minähän tykkään Abasta, mutta en raskaamman musiikin festivaaleilla). Stratovarius on tullut nähtyä jo turhan usein, vaikka se ihan mukavaa musisointia onkin. Alice Cooperkaan ei kuulu lemmikeihini, mutta kyllähän bändi melkoisen shown veti. Alicen biisit ovat varmaa hittipotentiaalia, mutta ei niistä kyllä mitään uutta irti saa. Ja kertakaikkiaan omituinen oli se "kuolleiden ystävien" muistelupotpurri kesken kaiken (Doorsia, John Lennonia, Hendrixia ja Whota).

Eilen kävimme etelässä (Hakaniemessä). Löysimme yhdestä kaupasta hajupihkaa ja kookosöljyä, toisesta tofua, hallista kolusimme mukaan lounasmaggaroita. Vielä puoli kiloa makeita luumutomaatteja torilta, ennen kuin olimme valmiit siirtymään ensimmäisen kesälomapäiväni lepo-osastolle. Ystävä läksi ajelemaan kotiinsa, tällä kertaa en lähtenyt mukaan, minulla on vahva tarve levätä ja nauttia myös omasta erinomaisesta seurastani. Etenkin kun huomenna on luvassa odotettu vieras. Tänään aion nukkua niin monet päiväunet kuin vain on inhimillisesti mahdollista.

Ei tarkoittaa E I ! Prkl.

Kun odottelin pikkuveljeni joukkiota Elielinaukiolla, kimppuuni hyökkäsi ärhäkkä F2F-tyyppi. Ensin sanoin kohteliaan tiukasti ei, sanoin toisen kerran, kun ei puhetta ymmärtänyt, vielä kolmannen kerrankin piti karjaista kieltosana. Samalla käänsin selkäni, kun ei onneton ymmärtänyt näköjään suomenkieltä. Ymmärrän, että hekin tekevät työtään, mutta toisaalta olen aina kuvitellut, että heilläkin jonkin valtakunnan etiikka ja säännöt ovat. Voin muuten luvata, että firma on muistissa, rahaa ei sille taholle tule kovin kevyin perustein tippumaan jatkossakaan.

Uskokaa pois, minä harrastan pienimuotoista lahjoittamistoimintaa. En vaan tahdo sitoutua kuukausilahjoituksiin enkä joutavanpäiväisen paperitiedotepropapandan vastaanottajaksi. Senkin tajuan, että yleistä tietoisuutta kannattaa ja pitää lisätä, kun vaan ymmärtävät saat*nat jättää minut rauhaan. Tuli jopa mieleen mätkäistä kaveria käsilaukulla ja syyttää ahdistelusta.

Onneksi veli perheineen saapui. Kävimme Virgin Oilissa syömässä, kun evään piti olla helppoa ja yksinkertaista. Siellä ovat lapset perineet sukumme ruokapöydässä nirpistelyn jalon taidon. Mutta kuten jo vanhimmaisesta näkee, itsekseen oppivat oikein hyvin, en siis ole viskaamassa kirvestä kaivoon nuorimmankaan osalla. Hän alkaa kolkutella aikuisuuden ovia, ensi kesänä ovat jo ylioppilaskirjoitukset. Voi aika, minne menet?

Ruuan päälle liityin heidän seuraansa shoppailukierrokselle. Siinä taas jalat kipeytyivät, mutta oikeastaan oli aika kivaa. Heitä olisi mukavaa nähdä useamminkin, mutta koska minä en käy Pohjoisemmassa Suomessa eivätkä he kovin usein täällä, on yhteydenpito jäänyt naamakirjakirjoittelun varaan. Olen ryhtynyt veljeni kanssa jonkin valtakunnan kirjeenvaihtosuhteeseen, kummallista kyllä. Oikeastaan se on todella hieno asia, olemme oppineet tuntemaan toisiamme aivan toisella tavalla.

Tästä päivästä alkaen kiire tulee olemaan vakioasukas myös kotoresidenssissäni. Saa nähdä, mitä tästä vielä tulee... Nyt lähden kuitenkin nauttimaan yhden hotelliaamiaisen.

Mittumaaria riitti

Iltapäiväkahvien jälkeen veimme tavaramme ystäväni luokse. Oli paljon helpompi lähteä parin kuplajuomalasillisen jälkeen suihkunraikkaana liikkeelle, poikabakteerit piti pestä pois, en tiedä oletteko huomanneet, mutta testosteroni tuoksuu myös naisen iholla, jos riittävän lähellä miestä nuohoaa riittävän pitkään. Muska-kissakin kerkesi raapia reisiini merkkinsä, 19-vuotias kissaneito on kovin viehättävä, mutta teräväkyntinen. Ja edelleen kova kuolaamaan, kun oikein rakastuu.

Perjantain yllättäjä oli ehdottomasti shamanistinen jouhikkobändi Pekko Käppi ja Kuolleiden Hillittömäin Hevoisten Luut. Valtteri festivaalit taitavat tällä hetkellä olla ainoa paikka, jossa kuulen uutta musiikkia. Ei paljon tule radiota kuunneltua, tai sitten seura on sellaista, että raskasta musiikkia vain soitellaan. Ei se minua kyllä juurikaan harmita, se minua eniten kiinnostaa, mutta tietysti joskus on kiva vähän vaihtaa toiseen maailmaan ja genreen. Tosin Pekko-poika kumppaneineen taisi olla festivaalin raskaimmasta päästä, ihmekö siis, että ihastuin. Hyvin sopisivat ensi viikonloppuna Tuskaan melskaamaan ja noitumaan. Suosittelen lämpimästi, eleetöntä esiintymistä, uskomatonta musiikkia.

Kun muuten etsiskelin sopivaa videota, niin törmäsin Anna orjan ulvoa kuuta -biisistä sellaiseen versioon, jonka esittivät Pekko ja Faarao Pirttikangas. Kuinka ollakaan, seuraava bändi, jonka aion kehua, onkin Faaraon viritys. Heh.

Ilmaiskeikkojen jälkeen taas istuskeltiin baareissa, parannettiin maailmaa, naurettiin, syötiin iltapalaa, juotiin vielä viimeinen lasillinen viiniä, ja kappas, kello oli yli neljän ennen kuin pääni tyynyyn laskin. Unta onneksi riitti yli puolen päivän, olisi saattanut jossain välissä alkaa ahdistamaan muuten. Meillä oli mahtava brunssi! Mistinguettin kanssa huuhtoutui alas savukalaa, savukalkkunaa, sienisalaattia, grillisalaattia, useita juustoja, suklaakeksejä, vihanneksia ja vissyvettä. Luojan kiitos, jotain kosteata Reko-kahvin lisäksi kuitenkin!

Kolmeksi kerkesimme taas Tullikamarin aukiolle. Ilma oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellisenä juhannuksena, mutta vettä kyllä viskoi aika ravakasti. Onneksi päivän parhaan annin ajan taivas pysyi ummessa, Telakan terassilla Faaraon toinen viritys Cosmo Jones Beat Machine hakkasi ihmisen sellaiseen kiihkoon, ettei siitä enää ollut tokeneminen. Mikä laulun intensiteetti! Se basisti! Sikarilaatikkoblues-funkkia! Ja ihmeellinen sattuma, rumpalina sellainen nuorimies, jonka ihkaensimmäisiä rumpukamoja olen roudaillut joskus nuorisotörmäilyaikanani jollain pienellä p-savolaisella paikkakunnalla jollain pienellä Suzuki Altolla (takapenkit saivat kyytiä). Terkkuja tädiltä!

Menkää katsomaan! Koette jotain ihmeellisen ihanaa! Ja tanssiakin voi. Tuomari Nurmio kohtaa Sielun Veljet ja ne ottavat mukaan RHCP:n basistin. Namia!

Sitten taas vähän syötiin kaiken juomisen päälle. Kävimme Bengal Curryssa riipaisemassa todella myöhäisen lounaan, hottista, edullista ja hyvää. Sen jälkeen menimme semi-punk-karaokeen (termi ystävän kehittämä) Amurin Krouviin. Siellä kilpailivat paikallinen väestö tangojen maailmasta ja baarin yhden kulman vallannut juhannuspiknikiltä saapunut entisen nuorison lauma punk-pop-biiseineen. Hauskaa oli, itse yritin jakaa aikaani kahden seurueen kesken, se muodostui haastavaksi. Mutta kivaa oli silti.

Yöllä kävelimme halki kauniin hiljaisen kaupungin. Oli jotenkin hurjan seesteinen ja onnellinen olo. Se tosin nukkumaan päästyäni kaikkosi, kun sain kaiken rypemisen päälle hirveän ripulivaivan, enkä saanut nukuttua kuin tunnin pätkiä. Ei tule kuulkaa minusta kunnon juoppoa, kolmessa päivässä jo saa mahansa aivan sekaisin. Onneksi kerkesi pahin mennä ohi, ennen kuin junaan piti lähteä, se vasta olisi kiusallista ollut.

Sen mie vaan sanon, että ihmeitä saa tapahtua, jos en löydä itseäni ensi vuonnakin Tampereelta. On se niin ihana kaupunki. Ja upeat ihmiset! Vähänkö olen ylpeä, tunnen niitä paljon.

Juhannussuoritteen alku

Kun läksin Tampereelta junaan, koin suurta tyydytyksen tunnetta. Oli niin mukava retki, kaikki oli hyvin. Ihmiset olivat jälleen kerran aivan uskomattoman ystävällisiä ja suopeita, koin itseni tervetulleeksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen.

Torstai-ilta sujui turhan sukkelaan Hankalan kanssa, seuraavan kerran meidän tiemme kohtaavat varmaan elokuussa. Baareissa emme notkuneet, sen sijaan vietimme aikaa hänen luonaan haastellen "alkoholia ja musiikkia" bileissä. Välillä minua ihmetyttää, mistä me sitä puhetta keskenämme keksimme, kun ei juuri ikävä muita tule. Sen verran poikkesimme lähibaarissa, että Hankala kävi minulle kaupasta muutaman siiderin, odottelin häntä sen aikaa baarissa. Aamulla sain jälleen kerran aamupalaa ja kyydin kotiin. Ja hyvä olikin, kun junan lähtöön ei enää siinä vaiheessa ollut kuin reilu tunti. Onneksi olin jo pakannut, ettei sitä enää tarvinnut arpoa.

Mietimme vähän yhtä keikkaa marraskuussa, pitää minun ensin varmistaa, että tahtooko hän sinne oikeasti, ennen kuin piletit hankin. Ovat nimittäin suhteellisen arvokkaat, ei niitä turhaan viitsi pölyttymään jääkaapin oveen hankkia. Se olisi tavallaan uusi aluevaltaus elämässä, tekisimme jotain suunniteltua yhdessä. Vähän kummallinen tunne, en ole varma, mitä siitä pitäisi ajatella. Ehkä on parempi jättää - jälleen kerran - se puoli viisaammille.

Torkuin junamatkan, mutta myöntää täytyy, olin himppasen nuutunut, kun laskeuduin puolityhjästä junasta Tampereen asemalle. Siellä jo ensimmäinen vastaanottaja oli odottamassa ja kohta paikalle pyöräili toinenkin. Ensitöiksemme matkasimme syömään. Telakan lammasburgeri ei pettänyt, se oli juuri sopivaa ruokaa krapulaiselle ruumisraasulleni. Jälkiruokakahvit nautimme Torni-hotellin baarissa, koska Telakassa alkoivat siirrellä pöytiä keikkoja varten siihen malliin, ettei siellä enää voinut rauhassa istuskella. Mutta miten ihanan pakotonta elämä onkin ystävien seurassa, juttu kulkee, nauru raikaa! Se hyväksynnän hyöky on korvaamaton ja auttaa jatkamaan pitkään.

Yksi Treen kuvatuimmista maisemista?

Nyt pitää taas lähteä töitä tekemään. Taidan jatkaa tarinaa myöhemmin. Iik.

Nainen suunnittelee

Olen vastaillut erinäisiin lähitulevaisuuttani koskeviin viesteihin niin, että suorastaan huimaa. Jos nyt jotain on tullut todistettua, en ole mikään spontaani elukka. Elämäni on ohjelmoitu sekä töissä että vapaalla syyskuun alkuun saakka. Eikä se mikään paha asia ole, tällainen minä vaan taidan olla. Viihdyn suunnitellun huvituksen seurassa. Eikä se mikään minuuttiaikataulu ole, leediä ja vapaata on paljon, mutta suuret suunnat ja päivämäärät on sovittu.

Kirjeenvaihtotoverikin varasi alustavasti heinäkuulta yhden viikonlopun. Katsotaan nyt sitten. Jotenkin minua aina välillä miesten logiikka ihmetyttää. Muissa suunnitelmissa ovat esiintyneet sanat mittumaari, lounas lapsosten seurassa, ravitsemusliikkeet, musiikki, iloinen Itä-Suomi, Westcoast surfing, ystävät, sanoinko jo ystävät?

(Minua muuten vähän pelottaa lähteä itsekseni ulkomaan retkelle, mutta eiköhän se ihan hyvin suju, sitten kun sinne saakka pääsen. Ottoveli tosin lietsoo itselleen paniikkia, kun muistelee muutamia nuoruudessa suoritettuja rekiretkiä. Olen kuulemma vaarallista seuraa itselleni. Voi olla, mutta pakkohan minun on aikuistua edes vähäsen. Kantaa vastuuta myös itsestäni eikä lentää kuin päätön kananen.)

Hyvä riento tästä vielä tulee, vaikka heräsin jo ennen viittä. Kyllä minä jossain välissä saan nukuttua. Onhan siinä positiivinen puoli, että pakkasin jo. Illalla voin vaikka keskittyä Hankalaan. En anna pikkuasioiden häiritä. Enkä isojen. En edes töiden. Nauttikaa vuotuisen kierron toisesta valon juhlasta!

Kosmetologisia huomioita

Siitä on jo useampi viikko, kun tilasin Dermosililta edullisen kilpailijan 38-asteessa lähtevälle merkkiripsivärilleni. Viime viikolla otin sen vihdoin käyttöön ja voi pojat! Muuten aivan täydellinen tuote, mutta ripsiharja on ehkö kököin ikinä. Hirveä paksu kivikova harjaviritelmä! Siitä huolimatta ainakin näin tuoreeltaan väri levittyy ripsiin kauniisti, ripseni eivät varmaan koskaan ole näyttäneet niin pitkiltä (sitä ei tosin huomaa, koska silmälasit), eikä väri edes paakkuunnu. Jos tilanne näin hyvänä jatkuu, olen myyty. Mutta ehkä säästän vanhan ripsivärin harjan ja ryhdyn kikkalemaan sillä väriä ripsiini, katsotaan nyt, mitä keksin.

Toinen Dermosil-tuote, jota olen käyttänyt paljonkin viime aikoina, on aloevera-geeli. Sitä hölvään rintamukseeni, joka on näköjään ryhtynyt ärtymään elämäänsä. Iho alkoi kuivua ja muuttua paperinohueksi (kuuluu vanhenemisprosessiin), aloegeeli auttaa punoitukseen ja kuivumiseen, iho tuntuu kimmoisammalta. Puhumattakaan geelin vaikutuksesta palovammoihin ja auringonpolttamiin! Se nimittäin sisältää myös salisyylihappoa, ei satu niin paljon, tämän olen ilokseni huomannut monta kertaa. Minulle nimittäin keittiössä usein sattuu ja tapahtuu, samoin auringossa (siinä yksii syy, miksi kesä ei ole parasta aikaa minulle). Lukekaa muita, jos ette minua usko.

Eilinen kurssi olikin mielenkiintoinen juttu. Opin tekemään WordPressin pohjalle upotetulla ohjelmalla kurssimateriaalia, lomakkeita ja julkaisuja, harmi vaan, ettei taidolla ole minulle mitään käyttöä. Minulla ei yksinkertaisesti nykyisessä työssäni ole aikaa hortoilla yhtään sivupoluille. WordPressiä olen pelännyt ihan turhaan blogialustana, todennäköisesti sillä saisi enemmän aikaan kuin Bloggerilla. Mutta toisaalta, minä en kikkaile ulkonäöllä, minä vaan kirjoitan. Tulihan siitä tietysti taas uusi hyvä sulka cv-hattuun, mutta käyttäähän sitä pitäisi, että asiasta olisi jotain hyötyä.

Olen muuten huomannut, että oppimiskykyni on edelleen aivan mieletön. Olen luontainen lahjakkuus erilaisten ohjelmien kanssa, kun vaan niihin ryhdyn paneutumaan. Ja mikä mielenkiintoisinta, maailma menettää minussa hyvän kouluttajan, osaan neuvoa muita ymmärrettävästi. Noh, se pitää muistaa kertoa työhaastattelussa, jos sellaiseen taas joskus pääsee. Olen hyvä, olen hyvä, olen hyvä - ja varmasti pääsen vielä jonnekin! (Päivän mantra.)

Tulevaisuuden suunnittelua

Ajatukseni ovat jo ensi viikonlopussa. Lähden juhannukseksi Tampereelle ystävän huomaan. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, minusta pidetään siellä hyvä huoli. Kissahoitoa on luvassa, sekä pimeä makuuhuone. Junaliput on jo ostettu, sain kerrankni halvennuslippuja, edestakainen matka kustantaa vain eur 19. Pitää vielä keksiä jotain kivaa tuliaisiksi. Tällä kertaa en hankkinut Valtteri festareille lippua, katsotaan tunnelman mukaan, mistä sitä itsensä vielä löytää. Viimevuotinen kokemus oli hieno!

Lauantaina oli taas roolipelipäivä. Siinä kyllä aikaa menee tahkotessa karttaa auki. Pelasimme kahdesta yhdeksään, toki syömiseenkin meni aikaa (salaattia, kanaa, katkarapuja, patonkia, juustoja, coctailpiirakoita, juustokakkua). Minä jäin vielä senkin jälkeen notkumaan naapurilähiöön, nostimme hahmoni tasot - edellisestä olikin aikaa, kun nousin kolmostasolta tasolle 5,5. Se tuli tarpeeseen, meillä on vastassa melkoisen vaikeita ja hankalia vastustajia ennen kuin kartanon kellareista ulos pääsemme. Pitäisi löytää yksi patsas ja sen sisältä kirja.

Poikkesin naapurilähiön baarissa, mutta en jotenkin jaksanut jäädä edes juttelemaan ihmisten kanssa. Kuuntelin epämääräisiä kohteliaisuuksia samalla kun ryystin yhden siiderin, eivät vakuuttaneet, ja TAAS kävelin kotiin. Kesäyöt ovat kauniita. Vielä piti hetki valvoa kotosallakin, nakotin parvekkeella ja kuuntelin lintuja. Joskus sitä vaan on kiva olla itsekseen kaikessa rauhassa. Olen ollut vähän turhan levoton.

Uusi lukijani taisi vihdoinkin päästä blogini alkuun saakka. Ahdistavaa seurata, kun joku lukee ikivanhoja tekstejä, eikä enää itse muista mitä siellä on raapustellut. Ei tämä kyllä mitään kaunista luettavaa ole, olen pahoillani, mutta omalla vastuullannehan täällä seikkailette. Etsitte sitten, mitä etsitte - tarjolla on ajatuspieruja koko rahan edestä.

Kesäviikonloput täyttyvät nopeasti. Kaikenlaista ohjelmaa on edessä. Syksyllä nuupahdan väsymyksestä pitkään uneen. Mutta uni on hyvästä, tuli taas kokeiltua sitä sunnuntaina, on näköjään tapana ottaa koko viikolla keräämäni univelat silloin takaisin. Hyvä tietysti, että edes joskus. Nyt jaksaa taas lähteä töihin askartelemaan, paitsi että meillä on taas koulutusta. En ymmärrä miksi, koska ei minulla koskaan ole aikaa käyttää saamiani uusia taitoja. Hullun hommaa, kunpa pääsisin jonnekin järjelliseen paikkaan.