Tuskaisat laskutoimitukset

Laulujen lunnaat on maksettava. Suoritin juuri viimeisen viikon toteutumalaskelmat, jestas, että kirpaisi. Pitää tosin muistaa, että siinä on mukana myös ulkoruokintaa veljen perheen kanssa sekä tarjoomukset vieraille, mutta silti tein onnistuneesti melkoisen loven lomabudjettiini. Enkä mitään näkyvää saanut hankittua, paitsi viisi paria sukkia ja ison kasan naamaryppyjä. Mutta hei, kivaa on ollut, siitä en voi kuin kiittää itseäni sekä ihania ihmisiä ympärilläni! Loppukuu sitä paitsi meneekin rauhallisemmissa merkeissä töissä.

Torstain eväsretki naapurilähiöön on riemuisa. Tuli naurettua pitkästä aikaa niin, että olivat sekä posket että vatsalihakset kipeinä seuraavana aamuna. Olin jo puolen yön aikaan kotona vatsa täynnä grilliruokaa. Perjantai oli tietysti helkkarin kiireinen, koska olin jäämässä viikoksi lomalle. Yritin rakentaa hommat siihen malliin, että tuuraajat eivät joutuisi turhaan ponnistelemaan minulta kesken jääneiden asioiden kanssa. Mene tiedä sitten onnistuinko, mutta toisaalta en aio vaivata päätäni töillä loma-aikaan. Kollega tietää hätätilanteita varten henkilökohtaisen numeroni, työpuhelimessa on siirto päällä.

Töistä matkasin suoraan kauppaan, mistä sain kyydin kotiin ystävältä, sen verran oli ostoksia viikonloppua varten. Harmitti, kun kaikki kolme vieraspaikkamme olivat varattuja, auto piti jättää sakkopaikalle. Mutta niin kai siihen sitten on totuttava, muillakin käy vieraita, eikä vain minulla. Sitten suhrattiin meikki naamaan, vaihdettiin vaatteet ja viiden jälkeen olimme jo Suvilahdessa. Perjantaina tuntui ihmisiä olevan liikkeellä vähemmän kuin viime vuoden Tuskassa. Parasta antia oli Lamb of God. Kamalinta oli Sabaton, minä en sitä tuubaa vaan jaksa, sitä paitsi se ruotsalainen diskuteeraaminen lavalla kävi hermon päälle.

Perinteisessä jalluteltassa on aina tunnelmaa. En muuten pidä syksyllä markkinoille tulevasta Kaski-jallusta. Yök.

Kävimme jopa keskustassa jatkoilla. On the Rocksin alakerrassa oli Tuskan jatkoklubi, jostain syystä eksyimme vielä sinnekin. Ymmärsimme kuitenkin lähteä kotiin ennen kuin valomerkki tuli, väsytti työpäivän päälle aika ravakasti. Ennen unille menoa vetäisimme yöpalaksi rakentelemaani hapankaalilasagnea, mikään ei niin ärsytä kuin herätä nälkäänsä aamusella.

Unta riitti lauantaina aina yhteentoista, olin kovin onnellinen. Olen nimittäin nukkunut kovin vähän viime aikoina. Univelkaa on ollut kovasti. Mieli paranee ihmeesti, kun saa vähän pidemmän rupeaman. Mutta koska olen jo niin pitkään kärsinyt huonoista unista, osaan elää senkin kanssa. Tiedän, että ennemmin tai myöhemmin sitä taas on tarjolla. Runsaan brunssin jälkeen matkasimme takaisin Suvilahteen, Einheijeriä oli tarkoitus päätyä kuuntelemaan. Onneksi olimme paikalla sen verran ajoissa, että kuulimme muutaman viimeisen biisin Ne Obliviscarisilta. Siinä taisi olla tämän vuoden iloinen yllätys ja uusi ihastukseni. Ei sen puoleen, lauantaina onneksi illan viimeinen In Flames jaksoi innostaa ja viehättää, keikka oli hieno! Tykästyin.

Kävimme syömässä Black Dining ravintolassa. Täytyy sanoa, että oheispalvelut sen kuin paranevat Tuskassa. Ja mikäs sen mukavampaa, kun itse vaan vanhenee ja väsyy. Vielä kun sinne saisi enemmän istuskelupaikkoja. Nyt alkaa käydä viimeistään sunnuntaina jalkoihin kaikki se jaloillaan seisoskelu. Tällä kertaa vaivana oli vielä männä viikolla kipeynyt nilkka, se rasittui sen verran pahasti, että nyt on nilkka paketissa ja yöksi se saa vielä voltaren-hoitoa. Vanhuus ja korkkarit ovat vaarallinen yhdistelmä.

Tarjoilijan viiniesittely: "Helposti dokattava."

Kanasalaatti. Namia! Bändien kuvia löydätte netistä kuitenkin... ;-D

Sunnuntaina löysimme tarjoilualueen takapihan drinkkibaarin. Siellähän se nakotti saunan kupeessa. Pitänee olla kiitollinen, ettei sinne aikaisemmin keretty, olivat nimittäin sen verran makoisat ja kalliit tarjoomukset, että olisi käynyt vielä kalliimmaksi viikonloppu kuin se nyt kävi. Rahaa taas paloi, kun kukaan meistä ei ymmärtänyt pidätellä.

Alkukeitto, gaspacho?

Sunnuntain bändeistä minuun vetosi parhaiten Opeth. Minussa tuntuu elävän pieni proge-eläin. The Sirens kuulosti kamalalta Abba-popilta (tai siis minähän tykkään Abasta, mutta en raskaamman musiikin festivaaleilla). Stratovarius on tullut nähtyä jo turhan usein, vaikka se ihan mukavaa musisointia onkin. Alice Cooperkaan ei kuulu lemmikeihini, mutta kyllähän bändi melkoisen shown veti. Alicen biisit ovat varmaa hittipotentiaalia, mutta ei niistä kyllä mitään uutta irti saa. Ja kertakaikkiaan omituinen oli se "kuolleiden ystävien" muistelupotpurri kesken kaiken (Doorsia, John Lennonia, Hendrixia ja Whota).

Eilen kävimme etelässä (Hakaniemessä). Löysimme yhdestä kaupasta hajupihkaa ja kookosöljyä, toisesta tofua, hallista kolusimme mukaan lounasmaggaroita. Vielä puoli kiloa makeita luumutomaatteja torilta, ennen kuin olimme valmiit siirtymään ensimmäisen kesälomapäiväni lepo-osastolle. Ystävä läksi ajelemaan kotiinsa, tällä kertaa en lähtenyt mukaan, minulla on vahva tarve levätä ja nauttia myös omasta erinomaisesta seurastani. Etenkin kun huomenna on luvassa odotettu vieras. Tänään aion nukkua niin monet päiväunet kuin vain on inhimillisesti mahdollista.