Kun noin 11 - 12-vuotiaana ryhtyy kasvamaan naiseksi, on elämä yhtä taistelua. Karvoja, verta, kipeitä aikoja kuukaudesta, kipeitä maitorauhasia ja kukaan ei juma kerro yhtään mistään mitään. Ei etenkään äitini, jonka mielestä nautinto on varmaan yhä edelleen helmasynti ja häpeä, puhumattakaan muusta makuuhuone-elosta. Minä vain tulin isäni sukuun, varhainen hedonisti, karvainen, menstruoiva, täynnä tissejä ja persettä. Voinette kuvitella loput, emme yhä edelleenkään tunnusta toisillemme mitään. Hänen sukupuolielämäneuvonsa aikoinaan kertoi minulle kaiken (olin n. 13 vee); "Miehet eivät tahdo kuin yhtä asiaa. Älä anna."
Huuh. Siinä sitten kasvoin aikuiseksi, niin kasvoivat karvanikin. Tulen siinäkin suhteessa isäni sukuun ja huoneeseen, meillä on karvoja vahvasti omituisissa paikoissa. Tai sitten on niin, että muut ovat oppineet jo aikaisemmin ajelemaan karvansa, mutta minulle kun mitään ei ole kerrottu, niin itse on joutunut opettelemaan. Ja minä olen äärettömän hidas oppimaan, taloudellisista ongelmista puhumattakaan.
1. Kainalokarvat
Naisillakin voi olla vahvat ja voimakkaat kainalokarvat. Myös naisten hiki voi olla vahvaa ja voimakasta. Karvat kannattaa ajaa pois, koska pitkät karvat vaativat ehdottoman aamu- ja iltapesun. Toisaalta aamu- ja iltapesullakin on mukavampi käydä, kun ei karvaa kainalot täynnä. Sen lisäksi apteekista saa tosi hyviä antiperspirantteja nykyään. Olisipa meillä ollut varaa sellaisiin, kun olin nuorisoon kuuluva persoona. Mutta kuten sanoin, ajelu auttaa paljon. Ja nyt on jo varaa valita deodoranttinsa.
2. Säärikarvat
Samalla kun aloin menstruoimaan 11-vuotiaana, ryhtyi jaloissani kasvamaan musta vahva karva. Tämä nyt tietysti on liioittelua, mutta vahva harmaa jouhi sieltä tulee läpi. Olen ajellut koipiani siitä lähtien, kun minulla oli varaa teriin. Eli noin 20-vuotiaasta saakka, siihen saakka kuljin sukkahousuissa, mikäli minut pakotettiin hameeseen, muuten farkuissa.
3. Naamakarvat
Minulla on aina ollut viikset. Kevyen harmaat. Nuorempana en nyppinyt niitä, vaan värjäsin ne valkoiseksi. Juu. Hyvin vaarallista. Mutta nuorena ei ymmärtänyt asioita. Vanhemmiten, joskus 40-vuotiaana yksittäiset karvat ovat ryhtyneet tummentumaan ja paksuuntumaan. Nykyään nypin pahat pois, se on parempi vaihtoehto kuin värjääminen. En kuitenkaan ajele terällä päivittäin, niin kuin yksi toveri paljasti tekevänsä. Jos toisaalta karvat kasvaisivat tummempina tai nopeammin, mene ja tiedä, mitä tekisin.
Kulmakarvoissa on taas käynyt toisin; minulla oli nuorna tyttönä ehkä maailman yhteenkasvaneimmat kulmakarvat. Vasta joskus 35-vuotiaana sain ne hallintaan. Nykyään ne ovat vaalentuneet niin paljon, että joudun kevyesti värjäämään niitä, mutta nyppiminen on edelleen normihommaa. Minä en jumangeera ymmärrä, mistä ihmisellä voi riittää breshnev-tyyppisiä kulmakarvoja, uutuutena valkeat vahvat ainakin 2 cm pitkät yrittäjät. Tai että miksi kulmakarvojen pitää levitä ohimoille ja luomille.
Ripset taas. Mnääh. Kerrankin paikka, jossa karvat olisivat saaneet kasvaa. Silmissäni ovat siinä ja siinä sellaiset, oikeassa jopa siedettävät, vaikka samaa valkoista ovatkin. Ei värin häivähdystäkään. Vasemman silmän ripset taas ovat surullinen esitys siitä, mitä 9-vuotiaana sattunut onnettomuus saa aikaan. Valkeat, rapistuneet, huonosti väriä ottavat, koska liiskaantunut ohimoni ja kulma saavat niistä todellakin kaiken irti. Turha edes yrittää meikata, ja silti yritän silloin tällöin. Valtakunta kosmeettisesta korjauksesta!
4. Intiimikarvoitus
Mitenkäs tähän nyt sivistyneesti sanoisi? Karvaa on ollut aina liikaa. Sen lisäksi kun se muilla menee nätisti kikkaraan, niin minun karvani ovat umpisuorat. Ja niitä on paljon, tai ainakin paksuja ja pitkiä. Hirveätä, kamalaa, kauheata! Ne leviävät reisille, kiipeävät kohti napaa! Kestämätöntä! Etenkin kun jos ajelen normiterällä, niin tuloksena on niin kipeitä paiseita, ettei läpi näe. Ei muuten monta kertaa tule kokeiltua, vaan alkaa tulla siihen tulokseen, että olkoot. Joko miehet ottavat minut sellaisena kuin olen, tai sitten olen ilman.
5. Hiukset
Lapsuuden vitivalkeat hiukset ovat nykyään kauniin maantien vaaleanharmaat. Minä oikeastaan pidän ohuista hiuksistani, koska niitä on paljon. Jos yksittäiset hiukseni olisivat paksut, ne kasvaisivat pitkiksi jouhiksi, mutta koska ne ovat ohutta hahtuvaa, pääni näyttää kissan nuolemalta ja muotoilemalta karvaläjältä. Jostain syystä karvaläjä kihartuu sen verran, että se oikeastaan on kivan näköinen. Ainakin minusta. Pidän hahtuvistani, ne ovat taipuisat ja enimmäkseen tottelevat minua.
Kun hankin epilaattorin, ajattelin, että parhaimmillaan pääsen siihen tilanteeseen, että edes koipikarvat eivät kasva kuin rikkaruoho kesällä, joka viikko yhtä vahvana ja mustana. Vähän se nipisteli ensimmäisellä kerralla, mutta tatuoinnin ottajana ei suurinpiirtein laisinkaan. Yhtä aikaa jalkaongelman kanssa kokeilin kainaloita. Ensimmäisellä kerralla huusin. Korkealta ja kovaa! En ymmärrä, mistä sain rohkeutta toiseen kertaan, mutta eihän se sattunut juuri laisinkaan. Sitten aloin lähestyä intiimialuetta. En ole perillä vielä, mutta sanotaanko, että ensimmäisen kerran olen siisti. JIPPII! Eikä se enää satu. Täydellistä!
Kohtalon ivaa muuten, nyt kun kerrankin on herrahenkilö, joka hyväksyisi minut aivan minkälaisena tahansa (koska hän r*kastaa minua juuri sellaisena kun olen), olen löytänyt laitteen, jolla saan yhden itseäni n. 36 vuotta vaivanneen ongelman kuriin. Omituista. Alan vihdoinkin päästä vastenmielisista karvoista eroon.
Kuinka te suhdaudutte karvoihin? Onko hyviä vinkkejä? Onko teillä varaa kosmetologille? (Ihan vähän olen kateellinen niille, joilla on varaa sellaiseen, mutta enköhän minä tämänkin kestä kuin naiset konsanaan. Mitään en ole saanut kuin itse hankkimalla. Ehkä seuraavaksi saan hankittua sokeroinnin. Ja mikä helkkari siinäkin on, etteivät naisen karvat ole suosittuja?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Mä lähden siitä, että ripsistä alaspäin kaikki muut karvat ovat turhia. Sääriä epiloiden, 'viiksiongelma' pinseteillä ja loput vahalla. ;)
Epilaattorin täytyy olla jonkun sortin lahja ihmiskunnan naiseläjille, en tiedä parempaa laitetta. Kainalot vetelen edelleen höylällä, sääret ja intimiit E:lla.
Olen jotakuinkin samaa mieltä kuin Nollis, turhia ovat karvat. Tukka on ihan ok, mutta lähinnä ulkonäöllisistä syistä. Jos en (luultavasti) näyttäisi Jaska Jokuselta kaljuna, varmaan vetäisin hiuksetkin veks. Karvoissa pahinta on se, kun ne hiostaa ja kutittaa. Alapäässä ja kainaloissa myös hajuhaitat.
Se, mitä ei ole tässä mainittu, on nenäkarvat! Jumalauta, mistä ne on jonkun kasvuboosterin saaneet? Yök! Kyllä tässä iässä tapahtuu mielenkiintoisia ilmiöitä omassa kehossa... Nenäkarvatrimmerikin pitää vissiin hommata.
Esimerkkisi innoittamana aion sen epilaattorin hommata. Kainaloihin en ehkä uskalla kuitenkaan sillä ajella.
Nämä karva-asiat on sellaisia, että ne saa naiset jakautumaan hyvin vahvasti kahteen eri leiriin enkä siksi yleensä uskalla sanoa juuta enkä jaata aiheesta. Mutta kas, täällä onkin vain pelkkiä kanssani samanmielisiä! (Se toinen leiri on sitten se, jonka mielestä sheivaaminen on naisen alistamista jne.)
Itse vedän nenänalusen kylmävahaliuskoilla. Kyllähän se vähän kirpaisee ja vaatii kauheata tahdonvoimaa, että saa kätensä tottelemaan siinä kiskaisuvaiheessa, mutta onneksi se kirpaisee sitten vain kerran per puoli.
Loput karvat sitten vaan höylään pois. Epilaattoria en uskalla ajatellakaan, varsinkaan aremmille alueille! Ehkä vielä joskus...
Huiiih, apua. Minä kuulun siihen lajiin, ettei karvat juuri kasva. Ei kainaloissa, ei säärissä, ja tuo kaikki taisto niitä vastaan kuulostaa hirvittävän pelottavalta. Olette te rohkeita!
Mutta tuo äiti-asia,jonka Kummitus otit esille. Ole onnellinen. Omani vasta lähestyi minua sähköpostilla, jossa kertoi olemattomasta seksielämästään. Ja siitä, miten onneksi glitorisorgasmi on itse helppo tuottaa (kirjoitusvirhekin lainattu äidiltä). Humhumhumhum...en halua kuulla, en halua tietää ;-)
Vähäistä on karvan kasvu joka paikassa. Mutta nekin vähäiset siistin kulmista, kainaloista, sääristä kesällä ja intiimialueelta autettuna. Kosmetologille ei tod. ole varaa.
T: Satuilija
ps. ex-anoppini sanoi joskus muinoin, että nykyään naisen ei ole pakko, jos ei halua
Olisi se kyllä ihanaa, jos olisi karvattomampi, mutta kun en ole, niin sitten hankkiudun niistä eroon. Kylmävahaa en olekaan kertaakaan kokeillut, sitä joutunee testaamaan.
Vai vielä on yksi vaihe kokeilematta, nenäkarvojen ilmaantuminen. Hmph. Noh, miehillä näyttää vanhemmiten tulevan myös korvakarvoja, joten hekin saavat osansa.
Minä olen myös apinoiden sukua, onneksi nyt iän myötä kasvu alkaa vähän helpottaa.
Lähes koko ikäni olen käyttänyt sellaista miesten partakoneen tapaista masiinaa kaikkiin karvoihin. Nyttemmin olen höyläillyt ja jalkavarsia kylmävahalla siistinyt. Viikset ja muut naamakarvat joko nypin tai revin vahalla irti. Se sattuu.
Bikinirajaa nuorempana siistin pinseteillä, aikaa siihen meni, mutta lopputulos oli siisti. Enää en siitä piittaa, rehottakoon.
Ah, epilaattori! Ensimmäisellä kerralla kun epiloin kainaloitani, pääsi kirkumista ja verta tirskahteli. Lapsia pelotti. Nyt se tuntuu ihan tavalliselta, ja viime kesänä kun piti lomalla höylätä epilaattorin jäätyä kotiin, olin tikahtua pistelyyn ja kutinaan, joka kainalosängestä seurasi. Epiloinnin jälkeen kainalot saavat rehottaa vaikka kuinka, eikä kutita, kun karvan kärki on ohuempi.
Sääriin se ei mulla sovi, koska nostaa pariksi päiväksi pistemäistä ihottumaa. Ja kun taidan olla aika vähäkarvainen muualta paitsi päästä, niin ei epilaattori oikein edes tartu mun ponnettomiin säärikarvoihin.
Alakarvat kyllä höylään, koska siellä epilointikipua en vain kestä. Ja välillä annan rehottaa, välillä pidän paljaana. Ihan miten itse jaksan ja haluan.
Vaikuttaa siltä, että lähes kaikki kärsimme karvoistamme, emmekä edes pidä niistä.
Kertomus K:n lasten kauhistelusta pisti minun naureskelemaan. Lienenkö jotenkin hullu? Anteeksi ja kiitos tarinan jakamisesta.
Lähetä kommentti