sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Helppoa elämää

Perjantaina oli kiva vapaapäivä. En tehnyt mitään muuta kuin kävin kaupassa. Siivosimme vasta sitten kun ottoveli tuli. Hän ajeli imurilla ja mnä mopin kanssa perässä. Sen lisäksi että hän oli käynyt ruokaostoksilla Viivoanissa sain Hakaniemen torilta tuliaisiksi parvekkeelle currykasvin, josta jo nyt lähtee jumalainen tuoksu!

Ilta meni ruokaa tehdessä ja jutellessa. Leivoin sipulikeittopussileivän, joka kohosi uunissa niin, että jouduimme vähän jänskättämään, saanko leivän uunista vai ei. Sain. Hyvää oli, puolet menivät pakkaseen, koska lisäaineeton leipä ei pitkään elävänä säily niin kuin kaupan leivät. Joskus kolmen maissa tuli unijukka kylään.

Lauantaina oli vuorossa vierailu naapurilähiöön. Siellä ruokapöydässä istuskellessa ilta sujui rattoisasti. Pelasimme Disney-monopolya, minut valtasi suunnaton pakkomielle polttaa linna pelilaudan keskeltä savuaviksi raunioiksi. Mielijohdettani en saanut toteuttaa, mutta muuten kyllä pääsin mieleni päähän. Hyvää ruokaa, ravitsevia juomia, naurua ja puhetta. Ai niin ja munkkilaulua... Mutta ei siitä sen enempää.

Sunnuntai on sujunut kurkkuani kuunnellessa. Se on jotenkin kipeän oloinen. Voi tosin johtua siitäkin, että en vain jaksanut ujuttaa hammaskiskoa suuhuni ja se taitaa kostautua tosiperinaisellisena korinana nukkuessani. Olin nimittäin niin poikki, että tuntuu, etten asentoa juuri vaihtanut koko yönä. Lukeminen sujuu hyvin, Walter Mosleyn Valkoisen perhosen ja Musta Bettyn jälkeen siirryin Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan. Herraskaista väkeä pääsi uusiokäsittelyyn. (Tällä menolla uskallan pian kirjastoon lainaamaan lisää, kotikirjat eivät ehkä riitäkään.)

Ei kommentteja: