keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kuinka hyvästä aamusta tulee epäilyttävän tunkkainen

Minulla oli olevinaan vaikka mitä sanottavaa, mutta kun juttelin esi-ihmeeni kanssa aamusella, kaikki katosi pääkopastani. Tyrmistyin taas ameriikan uutisista. Muuta en sitten voikaan asiasta sanoa, paitsi että Amerikka maana tulee vielä joutumaan käsittämättömiin ongelmiin rahanhimossaan. Ihan käsittämättömiä ovat heidän toimensa, heillä eivät taida olla kaikki herneet purkissa, lepakot tapulissa eikä käytössään penaalin terävimpiä kyniä.

Minun pitäisi suunnitella loppuviikon ohjelmani tarkkaan ja huolella, päiviä on turhan vähän. Pitäisi tehdä joitan valmisteluja Tampereen retkeä varten, pyykit kaatuvat pian niskaan, ottoveljen pankkiasioita tulisi hoidella, ja niin ja juu, omat asiatkin vaativat ajattelua. Tai ainakin ruoka pitäisi tehdä. Ajattelin tälle päivälle vääntää punakaalista ja jauhelihasta mausteisen padan. Minä uskon vahvasti ilmiöön nimeltä ”hyvä ruoka, parempi mieli”. Ja kaaliruuat sen kuin paranevat vanhetessaan.

Tänään on taas tilitulitilimeni-päivä. Minua hivenen huolestuttaa tuleva kuukausi taloudellisesti. En jostain syystä ole saanut talouttani tasapainoon kesän jälkeen, olen joutunut ns. normikuolevaisten sakkiin, joilla ei tilillään ole päivää ennen tilipäivää yhtään rahaa. Vähän ahdistaa, mutta antaa ahdistaa vain, en kuitenkaan elä velaksi. Sen lisäksi olen saanut lainaani lyhennettyä kovennettuun tahtiin, joka tarkoittaa, että ensi huhtikuussa pääsen avioliittovelasta eroon.

Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, ettei ex-puoliso ole minulle mitään sormusta lähettänyt. Hui hai. Eikö liene sekin vaihdettu alkoholiin ja huumeisiin. Olenko nyt varmasti pyöritellyt pieruvideoita tälle aamulle, että voin jatkaa työntekoa raivoisasti? Varokaa vihaista työn orjaa!

2 kommenttia:

liskonainen kirjoitti...

huomenta.
esimerkiksi löytämällä silmästä kyynelkanavatulehduksen. se on vissiin vielä ihan ok. mutta kun eilen olin läärissä, eikä mitään oiretta SIITÄ asiasta ollut.
tää lähtee nyt päihdehuoltolaitoksen valtuustoon tekemään suuria päätöksiä.

-kummitus- kirjoitti...

Auts. Minulta just vähän aikaa sitten avattiin kyynelkanava. Sepä olikin epämukava kokemus, mutta kestettävissä.

Sen sijaan jos joutuisin tekemään päihdehuoltoa koskevia päätöksiä, päivä todellakin olisi pilalla. Ei taida siihen kykenemä riittää.