lauantai 27. marraskuuta 2010

Ei pyssyjä, vaan sienestysveitsiä

Kyllä kummituksetkin hikoilevat, sekin tuli viime yönä todistettua. Samoin tuli todistettua esimieheni lausunto, että tauti menee ohi lepäämällä. Ongelmana lienee vain se, että nukuin, torkuin ja lepäsin eilisen niin tehokkaasti, että olen jo nyt hereillä. Kello on kuusi! Mikäli en saa uusiounta, olen jo suunnitellut koristevalon asentamista. Sitten voisin ajoissa käydä kaupassa, etsiä puuttuvia asioita ja vaikka kokeilla uusiounta iltapäivällä, niin kuin paremmatkin ihmiset.

Ei kuulkaa ihmisen lapsi ole ihan viisas, jos kouluun tahtoo metsästystä opetettavaksi. Minulla olisi tarjota pari rauhanomaisempaa oppiainetta tilalle: sienestys ja kalastus. Siellä se ilmainen ruoka odottaa poimijaansa. Sitä paitsi onkivapa maksaa pirun paljon vähemmän kuin oma tussari. Puhumattakaan siitä, että onkivavalla on harvempia saatu hengiltä kuin metsästykseen käytetyillä pyssyillä. Biologiaa se on sienten ja kalojenkin tutkiminen. Sitten vielä voisivat jatkaa kotitaloustunnilla niiden valmistamista. Ja kappas, jos koittaisi köyhyys, niin olisi edes jonkin valtakunnan keino yrittää saada lisäravintoa ympäröivästä luonnosta.

Mitähän sitä tänään tekisi ruuaksi? Jostain syystä tekisi mieli ruusukaaleja. Eilen pidin ihan vahingossa “älä osta mitään”-päivän, kun makasin sängynpohjalla. Siitä taas tuli mieleen, että lakanat menevät vaihtoon. Ihanaa päästä illalla saunaan! Itse asiassa oli ihan kiva maata yksi päivä. En mie vielä tänäänkään aio itseäni suuremmalti rasittaa, mutta illalla on hienoa saada seuraa. Ja viiniä. Ehkä glögiä kanssa.

6 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Mur Kiviniemen taulapäisyydelle. Vereni kiehahti yli. Sienestys ja kalastus tuntuu kyllä paljon sopivammalta vaihtoehdolta.

Hyvä, että tauti talttuu lepäämällä.

Millan kirjoitti...

Kerrassaan järkyttävän pöyristyttävä ehdotus Kiviniemeltä. Mieluummin tosiaan sitä sienestystä, marjastusta, kotitarveviljelyä ja säilöntää. Aavistelen nimittäin, ettei tämä maailmantilanne ruuantuotannon osalta pysy kovin pitkään meilläkään vakaana. Kun nyt jo on kuulemma nuorisoa, joka ei osaa syödä tai valmistaa muuta ruokaa kuin sitä, mikä mikrossa lämpiää, tuollaisille taidoille voisi olla tarvetta.

Penni kirjoitti...

Puhut asiaa, sisko. Ihmistaimista kasvatetaan uusavutonta pullamössökansaa, pitäisikö niiden nyt aikansa kuluksi opetella pyssyillä räiskimään? Ja miten tämä on linjassa sen kanssa, että aselakeja yritetään kiristää? Eihän näillä (lue: päättäjillä) ole mitään logiikkaa noissa hommissaan.

Kakarat eivät osaa kulkea metsissä ja pelkäävät olevansa kuolemansairaita, kun hengästyvät tai hikoilevat. Pulssin tuntiessaan ne kai soittavat hätänumeroon.
Eivät ne erota mansikkaa mustikasta, eivät tiedä onko niiden syöminen turvallista... Sienistä nyt puhumattakaan.
Puuron keitto on katoava taidelaji, muusta ruuanlaitosta nyt ei tarvitse puhuakaan.
Laitetaan sinne kouluaineisiin sitä kotitaloutta enemmän ja unohdetaan tollaiset kaahotukset.

Jossain vaiheessa pidin Kiviniemeä heikosti ihan tolkun naisena, mutta kepulainenhan se vaan onkin.

Terveisin helvetinmartta, prkl.

-kummitus- kirjoitti...

Kah, oikeisto on oikeistoa, vaikka voissa paistaisi. Niin kai tässä pitää todeta. Taitaa olla Sarah Palinin sukua ja huonetta...

Mie en itse marjastusta kestä, kun se on niin hidasta touhua. Sienestäminen sopii tällaiselle äkkipikaisemmallekin luonteelle, joka tahtoo saada astiat pikaiseen täyteen. Kalastaahan en osaa lain, kun säälin ensin matoa ja sitten kiinni jäävää kalaa, mutta hätätilassa taatusti oppisin kalauttelemaan kalaparkoja kuoliaaksi ennen kuin tarttumaan teurastuspuukkoon päkäpään tai porsimoparan kanssa.

Celia, joo, tokeneehan se, kun vaan malttaa olla ihan hissukseen. Millan, toivon, että aavistuksesi olisi väärä, pelkään, että olet oikeassa. Penni, hihihihi, helvetin martta, hihihihi.... Meinasivat tulla viinit näppikselle.

Stansta kirjoitti...

Asiaa!!!

Toivoisin samalla ensiapukoulutusta yläasteille. Siis ihan ne perus jutut esim. epilepsia ym. jotta tietäisivät olla pelkäämättä...

-kummitus- kirjoitti...

Stansta, totta haastat! Hyvä lisä olisi sekin! Elämäntaitoja, kun ei kerta kotona tietoa tunnu saavan.