Poliittisen kannanoton vuoro

Ennakkoäänestys alkoi. Plaraan vaalikoneita, koska en tunne yhtään ainutta ehdokasta henkilökohtaisesti. Tunnen pienoista vaaliväsymystä, sattuivat nyt kaikki vaalit niin samaan sykkyrään. Ei jaksaisi kiinnostua, mutta pakkohan se on, että saa sitten tarvittaessa valittaa. Valittaminen on hyvästä, joskus on  tarpeen purkaa pahaa mieltään, mutta toisaalta jatkuva valittaminen ja malka-nimisen jutun kaivaminen muiden silmästä on todella turhauttavaa seurata myös sivusta. Toivottavasti minusta ei sellaista tulisi vanhempanakaan.

Tänään olen myös harrastanut kunnonkohotusta. Ei täällä kuulkaas mitään endorfiineja näy, pakkopullaa on minun kuntoiluni ollut aina. En pidä mistään lajista tai sitten tahtoisin kokeilla sellaisia, joita en voi ilman rahoitusta harrastaa. Niinpä on aivan sama, mitä itseäni rääkätäkseni teen, steppilaudalle ja siltä alasastuminen sekä sinipiian varsi ovat ilmaisia eivätkä vie paljon tilaa. Jos nyt jotain edes yrittäisi, ettei aivan koukistuisi, mutta ei se kyllä mitään kivaa ole.

Sitä sinipiian vartta on tarkoitus käyttää tänään muutenkin. Ensi viikko lähestyy, on syytä tappaa villadoobermannit, ettei veljentytär tikahdu. Muita tulevia hankintoja vierailun suhteen tulevat olemaan kaakaojauhe sekä vehnäjauhot. Meinaan ryhtyä pullantuoksuiseksi tädiksi, kun äitiys jäi väliin. Tshih, uskokoon, ken tahtoo. Todennäköisesti saa vain sämpylöitä, minä mitään pullaa osaa tehdä...

Isäni on taas sekoamassa. Joka vuosi taitaa sellainen jakso olla nykyään luvassa. Olemme kuulema koko sakki syyllisiä hänen nykyiseen tilaansa. En sitten tiedä, miten olen ollut hänen elämäänsä järjestämässä, kun en tahdo oikeastaan nähdä enkä kuulla koko ihmisestä mitään. Onneksi asun riittävän kaukana. Onneksi puhelimen saa suljettua tarvittaessa. Ovikello onkin jo irti ulko-ovesta. Jos kuitenkin varuilta katsastaisin lippujen hinnat Uusi-Seelantiin ja Australiaan.

(Elämä on paskaa, mutta antaa olla. Minkäs minä sillekään voin.)