Olen hieronut nojatuolikauppoja. Nimittäin vanha alkaa vedellä viimeisiään; tarvitsen tuolin, josta taion kevyemmille (kaikki muut paitsi minä) nukkumapaikan, koska tila. Edellisen tuolin ostin avioeron jälkeen huutonetistä, mutta nyt se alkaa olla aika lailla kuollut. Hintansa väärti on ollut se, muistaakseni maksoin siitä 50 eeroa. Useammasta blogista tuttu ihminen, jonka olen kerran tavannut, sen jälkeen leikkinyt naamakirjassa, alkoi siellä samaisessa saatanan lähettiläiden kodossa kaupata juuri oikean väristä, punaista kahden hoikan ja yhden minun kokoiseni leveästi istuttavaa nojatuolia, jonka sisällä piileskelee sänky. Heteka. Helevetti, heti tarrasin kiinni kuni sika limppuun. Nyt kuukausi aikaa hoitaa tuoli kotiin. Voi olla, että jos ei pikkuveli kerkeä, hoidetaan toverin poikaystävän kautta lahjonnalla tuoli minulle ja sitten mennään juo... syömään rahat pois. Tai ei ehkä juuri niitä rahoja, mutta jotkut rahat. Jonkun rahat. Todennäköisesti ainakin minun rahani. Varmasti myös tuolikauppiaan. Syömään! Ihan varmasti vaan syömään!
Töissä opin niin paljon uutta joka päivä, että olen onnesta yrmykäisenä ja sykkyrällä. Minulla on aivot, saan käyttää niitä. Tänään otimme vähän taikajuomaa koko sakki iltapäivällä, koska pisnesuutiset olivat hyviä. Lasillinen sai minut villapaidassani punottamaan niin, että piti käydä vessassa riipaisemassa palttoo pois hetkeksi. Mikä siinä on, että vanhuus ei tule yksin, eikä kello kaulassa, vaan s**tana ruminalla?
Leipä on tekeytymässä, jääkaapissa kylmäsavustettua hevoista ja yllätystehtävänä löytynyt lampaanmaidosta tehty gouda-palanen. Sen lisäksi roudaan mukanani valurautapatani, kolmijalan, lihaliemifondueainekset ja dipattavia juttuja huomenna naapurilähiöön. Olenko jo miten monta kertaa sanonut, että rakastan ihmisiä? Mutta en aina. Kaikki tietävät, että minussa piileskelee myös erakko. Uni tulee parhaiten yksin. Jos ikinä minulla olisi ollut elämänkestoinen ihmissuhde, todennäköisesti olisi myös se perienglantilaiseksi mielletty kahden makuuhuoneen systeemi löytynyt. Ajatelkaas, vieno koputus ovella: "Oletko hereillä? Sopiiko tulla?"
Juujuu. Elekää sanoko, tiedän minä. Eikä nyt enää ole sellaista mahdollisuutta. Hyvät on varattu, homoja tai naisia. Ja minä olen hetero sekä suhteellisen yksiavioinen kuitenkin. Joskus olen muutakin leikkinyt, mutta ei se ole minua. Mieluummin sitten yksin. Onneksi on muita ihmissuhteita.
7 kommenttia:
Sulla on tosi hyvä draivi! Kiva lukee sun blogia :)
Itsekin ihmettelen tätä työn arvostushetkeäni. :-D Mutta toisaalta myös ymmärrän. Ihmisen pitää näköjään menettää jotain osatakseen arvostaa sitä. Minä en tainnut aikaisemmin tajuta, miten paljon työ minulle merkitsee.
Mukava fiilis tulee ku on töitä!!
Kyllä työ on parasta! Minäkin ostin vieraspedin, vähän käytetyn. Koelepäsin sen äsken, paljon parempi kuin omani.
Eläpä muuta viserrä, Timo.
Kiona, koelepääminen on ihan asiallista, tietääpähän mihin vieraansa pistää. Mene tiedä, vaikka vielä joskus minäkin pääsen sen sinun sänkysi testaamaan. ;-D
No tietty pääset!
Ja ihan varmasti juodahan! Eisevväliä kenen rahat!
Kauko
Lähetä kommentti