Eilen todistin työtehoni paineen alla, en puhunut tuubaa, kun väitin, että pieni stressi saa minut tekemään nopeasti ratkaisuja ja etenemään liukkaasti. Viranomaiset aiheuttivat pienimuotoisen hälyytystilan, pääsin mukaan selvittämään tilannetta. Tai oikeastaan jouduin, koska korkeampi ammatinharjoittaja oli poissa kustannuspaikaltaan. Sain jälkikäteen kehuja, toimin kuin kolme apinaa, kun en näe, kuule enkä puhu kuin tarpeellisen ja silti saan asian luistamaan. Hyvä minä! Oon paras! Vapise johtava ammatinharjoittaja, joku huohottaa jo niskaasi. (Enkä muuten oikeasti enää siihen asemaan tahdo, nykyinen on leppoisampi ja monipuolisempi, palkantarkistus vielä ja kaikki on kohdallaan.)
Painajaisessa näin, millaiseksi elämämme olisi muodostunut, mikäli vanhempani olisivat eronneet. Ei kovin herkulliselta vaihtoehdolta tuntunut sekään painajaisessani. Nythän sillä ei enää oikeassa elämässä ole mitään väliä, kun olen selvinnyt heidän kasvatusmetodeistaan tai niiden puuttumisesta huolimatta hengissä aikuisuuteen. Nyt on parempi unohtaa ja antaa olla. Toivoa, että he ovat itse sinut elämänsä kanssa ja nauttisivat edes viimeiset jäljellä olevat vuodet siitä mahdollisuuksiensa mukaan. Minusta ihmisen kannattaa olla terveesti itsekäs, marttyyriksi heittäytymisellä ei tässä maailmassa saa kuin paperinenälinoja.
Lauantaina toivon mukaan on roolipelipäivä. Huomenna ajattelin töiden päälle käydä hallista hevoisenlihaa, mikäli se ei ole loppuunmyyty. Sen verran paljon aiheesta on kohkattu viime aikoina, että aina kun luen sanan hevosenliha, kuola alkaa valua. NImittäin se leikkele, kylmäsavu, on jotain elämää parempaa. Voi vaan olla, että meitä Pavlovin koiria on muitakin. Tänään taas on kotosalla tofupäivä, harmistutti, kun viime viikolla työmaaravintolassa oli tarjolla tofusalaattia ja siinä tofu oli jälleen kerran lätkitty paloiksi maustamattomana salaattiin. Surullista, ettei Suomessa osata marinoida tai paistaa sitä, eihän lihaakaan maustamattomana tarjolle panna. Tartarpihvissäkin on suolaa ja pippuria!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyvä sinä! Sähän olet nainen liekeissä ja pelkkää nousujohteista hommaa koko ajan. Sun on parempi vetää ystävällistä ja matalaa profiilia, johan nuo muut pian pelästyvät ja ajattelevat että mikäs tänne nyt on pölähtänyt. Tarkoitan tällä sitä, että monta kertaa kun vanhoihin ja kaavoihinsa kangistuneeseen työpaikkaan menee joku, joka todella tekee työnsä niin se perisuomalainen kateus iskee. Toivon kuitenkin ettei niin käy, vaan että toimintasi antaa piristysruiskeeseen sen työmaan luutuneeseen perseeseen! Olkoot polusi kevyitä äläkä larppaa kaikkia hengiltä ;D
Noh, liekeissä olen kyllä, mutta eiköhän se pian ala tasoittumaan. Alkaa olla oppimiset opittu pikapuoliin, mitä nyt vielä pilvenkäyttöä täytyy harjoitella.
Sain jo ihan hyvän varoituksen tänään siitä, että kaavoihinkangistuneita ei kannata ravistella liian lujaa. Vähän kerrallaan on kammettava, pikku tönäisyin tahtomaansa suuntaan, muuten tulee tupenrapinat.
Mie en larppaa. :-D En osaa kuvitella itseäni mihinkään naamiaishepeniin, niitä ei tehdä näin suurille ihmisille. Korkeintaan paavin tai nunnan asute kävisi... Me pelaamme roolipeliä, siinä vain mielikuvitus on koristeena normipersoonan päälle. Pelinjohtaja kertoo tilanteen, me teemme ratkaisut sen perusteella ja noppa määrää onnistummeko vai emmekö.
Lähetä kommentti