Rättisulkeisia

Olen terveellä tavalla väsynyt töistä tullessani. Nukun seitsemän tuntia yössä, tosin herään pari kertaa, mutta saan uudelleen unta. Riemua! Verenpaine pysyttelee normaalilukemissa, ei vippaa päästä. Vastuu ei paina, vainoharhaa tai stressiä ei näy. Vähään sitä on tyytyväinen. Ongelmana on nykyään aika, nimittäin missä välissä kirjoittaa blogia. Aamulla herään kyllä ajoissa, mutta lähden ajoissa myös kustannuspaikalle ja siellä ei ihan oikeasti kerkeä edes muiden blogeja lukea, saatikka omaansa kirjoittaa. Illalla kun tulen kotiin, on nälkä ja sitten jo väsyttää. Lukeminenkin on taas jäänyt aika vähiin. Voi olla, että täällä tahti hiipuu.

Mutta eipä minulla oikeastaan ole mitään kirjoitettavaakaan. Elämä on niin tavallisen ihanaa, että tällaiseen tyveneen voisi vaikka tottua. Ei draamoja, ei huolia, ei surua eikä murhetta. Kaikki on hyvin. Olen nauttinut tästä molemmin rinnoin. Hallelujaa halulla. Viikonloputkin on ohjelmoitu jo reippassti huhtikuun puolelle, ei vapaa-aikanakaan tule ongelmaa "mitä mie tekisin". Päin vastoin ne hetket, kun ei tarvitse tehdä mitään, ovat erittäin tervetulleita.

Minullepa on elämäni ensimäistä kertaa saneltu pukeutumiskoodi. Ei nyt sillä, että olisin pukeutunut tähänkään saakka mitenkään resuisesti, ihan olen kiltisti pannut mustat housut ja jakkuja päälleni. Mutta rouva johtava ammatinharjoittaja silti minua sivisti - varuilta - että heillä sitten ei vaaleissa farkuissa pyöritä. Minä vähän sisäisesti pyörittelin silmiäni, kun lause jatkui, että tummat ja mustat farkut kyllä kävisivät. Mikä niissä vaaleissa farkuissa niin pahaa on? Noh, sama se, minä jatkan samalla linjalla kuin tähänkin saakka, farkut saavat kuulua casual friday osastolle, mutta vain tummana. Heheh. Edellisessä työpaikassa pääsin vähällä, siellä sai pitää mitä vaan, kunhan oli asiakkaiden aikaan söpönä.

Olen varmistunut, kuinka johtavaa ammatinharjoittajaa tulee käsitellä. Hän on lampaan vaatteisiin pukeutunut rautahansikas, mikä kannattaa huomioida toimissaan. On syytä korottaa häntä, syöttää ajatuksensa ja antaa hänen esittää ne ominaan, mikäli tahdon jotain toimintatapaa muuttaa. Tuosta saattaa vielä tulla ongelma, jos unohdan asemani, mutta toisaalta, minulla ei ole mitään tarvetta enää päästäkään mihinkään "asemaan" elämässäni. Edellisessa työpaikassakin jouduin siihen. Ei ole minun teekupilliseni se. Mukava henkilö hän muuten kyllä on, älkää käsittäkö minua väärin, auttavainen ja ymmärtävä henkilö, hänellä on vaan tietynlaista puusilmäisyyttä siinä, kuinka asiat hoidetaan. Mulle kun se highway on jo tuttu, enkä siitä pitänyt, köyhänlivakkaa elämää, niin olkoon sitten "her way", siitä maksetaan paremmin. (Vrt. sanonta "It´s my way, or highway.")

Voi olla, että olen muuttumassa indialaiseksi. Voiko linssien yliannostukseen kuolla? Tai curryn. Vai onko seurauksena vain ihon värin muuttuminen (suotavaa), hiusten tummuminen (sekin ookoo) ja d-voittoisen englannin puhuminen? Sekin on minulle marakatille tuttua, kun edelisess työelämässä indialaisten kanssa toimin, d hiipi myös minun puheeseeni. Mutta kasviscurrysta en luovu, se on ihanan täyttävää, herkullista ja edullista!