Tänään alkoi bussien parittelukausi oikein ruminalla. Aamusella ensin bussia ei saapunut laisinkaan, sitten tuli täysi sinivihreä, joka ajeli pysähtymättä ohi. Viiden minuutin päästä saapui seuraava, joka oli niin täynnä, että suosiolla odotin seuraavan, joka tuli aivan perässä. Sitten lähdettiin matkaan, kuski kaasutteli ravakasti, ilmeisesti yritti ottaa aikataulua kiinni.
Yhdessä tiukassa ylämäessä sitten se edellinen bussi jäi liukastelemaan pysäkille. Siinä odottelimme taas reilun viisi minuuttia, ennen kuin edellä ajeleva bussi sai sen verran pitoa renkaidensa alle, että pääsi eteen päin. Ohi ei päässyt, emme me eivätkä henkilöautotkaan. Tunnelma bussissa alkoi lämmetä, mutta lopulta edellinen bussi lähti liikkeelle ja me perässä. Holtitonta kruisailua perätysten, kunnes tulemme Tuusulanväylän pysäkille, siinä se meidän bussi sitten riemastui ja pökkäsi edeltävää suoraan pyllyyn. Poks.
Molemmat bussit jäivät siihen. Taas odotellaan. Tulee neljäs bussi, joka on jo saapuessaan aika täynnä. Siihen en enää mahdu. Onneksi takana tulee viides. Siihen pääsen jo sisälle, käytävällle seisoskelemaan muiden sillien kanssa. Alkoi jo naurattaa, kun olin vielä lähtenyt muka ajoissa töihin ja saavuin sinne puoli tuntia myöhässä. Kannattaa muistaa, että busseilla on kiima mahdollinen sekä syystalvisin että keväisin. Liukkaus lietsoo niitä paritteluun, varokaa, ettette jää alle. Tai väliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Nauroin täällä vetet silmissä vaikkei saisi mutta kuvaus tuosta keväisestä villistä oli niin hyvä että pisti oikein ääneen naurattamaan. Taitaa tulla raju kevät...:P
Ensin harmitti, sitten alkoi naurattamaan. Parempi on löytää se humoristinen vire kuin vajota epätoivoon ja ryhtyä kiroilemaan.
Sen verran selkä tärskähti, että nyt vähän tuntuu taas. Oli se sen verran kova poksahdus.
Totta, turha negatiivisuus ei lähde pirullakaan. Toivottavasti selkävaivasta ei tule pitkäaikaista.
Lähetä kommentti