Huomenna pannaan päivä pulkkaan, oli sitä lunta eli ei.

Tavalla tai toisella minusta on kiva tehdä tämä, lyödä kirjat kiinni tämän vuoden osalta.

Tottahan te jo olette ymmärtäneet, että olen työhullu. Olen NIIN onnellinen, että olen töissä. Vaikka välillä leidi gagan kanssa, mutta silti. Työ on työ on työ. Se tuo mukanaan taloudellisen turvallisuuden ja antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni pienesti. Edes vähän. Jos työtä ei olisi, minä keksisin sen. Siksipä tahtoisin työpaikan, josta voisin olla ylpeä ja jossa minua arvostettaisiin. (Mutta kuten tiedätte, olen niin huono myymään itseäni, ettei minusta maailman vanhimpaan ammattiin ole. Ei enää tosin olisi saumoja ulkonäöllisestikään. Töissätöissä siis. Siksi todennäköisesti jään eläkkeelle p*skapaikasta tai työttömyyseläkkeelle.)

Terveys teki notkahduksen viime metreillä. En tiedä, mikä aiheutti minkä, veikkaan että väärä lääkitys väärään aikaan, lääkäri, joka ei tutki kunnolla ja kaikki, mutta kyllä minä oikeasti taidan vanhaksi tulla. Hyvän olonkin voi kaataa höyhenellä huonoksi, Vihdoinkin, sanoisi joku. Tämä erittäin varmasti oli viimeinen vuosi, kun minulta kysyttiin paperit. Enkä minä tahdo mikään ikinuori teräsmies ollakaan. Mutta tahtoisin työpaikan, jossa olisi muutakin kuin vain suppea työterveyshuolto.

Olisi minulla toinenkin toivomus, tahtoisin henkilön elämääni. Ihmisen, joka elättää itsensä, on hauska, suurinpiirtein edes minun mittaiseni. Ei mikään alkoholisti, työttömyyskään ei haittaa, jos vaan ymmärtää rajoittaa rahankäyttönsä oikealle tasolle. Saisi tykätä raskaasta musiikista, roolipelaamisesta, ruuasta, olla itsenäinen ja elää omillaan. Ystävällinen ja huumorintajuinen. - Juu, tiedän, ei sellaista ole olemassakaan, mutta haaveillahan aina saa. Kyllä jo tämän ikäisenä osaa itseksensäkin olla.

Jos ammatillisesti saisin valita uudelleen, menisin keittiöön. Jos saisin paljon rahaa, tekisin itselleni keittiön. Sellaisen BetB-paikan, missä saisin valita vieraani ja hemmotella heidät piloille. Kuulostaako tutulta? Juu. Niinhän minun äitinikin tekee, rakastaa ruualla. Minä kun rakastan koko ihmiskuntaa, paitsi ilkeitä ihmisiä, voisin syöttää heidät palleroiksi. Muita haaveita ovat keittokirjan tekeminen, suuri rakkaus ja ikuinen elämä. Nääh, kyllä minä tiedän. Kuulun keittiöön, mutta keittiössä on kivaa - ainakin minun keittiössäni. Parvekkeella saa tupakoidakin ja keittiöpullosta saa aina vähäsen. Paljonkin, jos on tosi kiva.

Moneskohan kerta maailmassa, kun totean, että en minä ilman ihmisiä mitään olisi? Ystäviä ja sukua. Omaa ja omittua. On se vaan kumma, että näinkin epäsosiaalinen hirviö on saanut paljon hyviä ihmisiä ympärilleen. Minua on niin siunattu ja sen toivoisin jatkuvan. En tahdo olla yksin, tahdon joukon, jossa välillä paeta komeroon. Joitain menetän, mutta syystä, todennäköisesti omastani. Siihen ei toinne puuttua, kun ei ajattele, pääsee vähemmällä.

Musiikki tuli takaisin jäädäkseen. Kiitos! Vielä kun lukemisen saisi kunnolla takaisin elämäänsä, jaksaisi muutakin. En ymmärrä, minne keskittymiskykyni katosi avioliiton ja -eron myötä. Ahdisti vaan niin paljon. Mutta onneksi edes sain musiikin, pitää olla tyytyväinen, se ei ole vähän. Ensi vuonna lisää musiikkia ja enemmän kirjavirityksiä, se on lupaus.

Hyvä vuosi. Erinomainen. Erilainen, kipeä, surullinen, ahdistava, kasvattava, opettava, raastava. Lisää näitä mieluummin kuin höyhenellä sivelyä, kiitos, vaikka miten vänisen, että tuskaa on tullut jo ihan riittävästi. Aina sitä oppii itsestään jotain lisää.

***
Matka Pohjoisempaan Suomeen oli antoisa ja rentouttava, paitsi sängyn osalta. Kärsin prinsessa ja herne -ilmiöstä. Mutta eiköhän taas ensi yönä nukuta. Ystävien seura on elähdyttävää ja ilahduttavaa, etenkin kun keittiönpöytäfilosofiaa on taas harrastettu. Toinen huomio; isäni tuskin enää vuotta pidempään jaksaa, sen verran vahvat ovat merkit ilmassa. Tai ihme on jos jaksaa. Minulle se on aivan sama, olen rauhani tehnyt biologisen vanhemmuuden suhteen.