Kun kuume laski, eikä muuttunut tappajataudiksi, olen ollut järkyttyneen onnellinen. Kaikki on hyvin juuri nyt ja tässä. Tämän huomion tein, kun Juno-elokuvaa katsoessani veivasin kokoon vaivaamattoman pataleivän. Tajusin, että vaikka kello on yksitoista illalla, minulla ei ole kiire nukkumaan. Samoin voin paistaa leivän myöhemmin tänään, koska edelleenkään minulla ei ole kiire minnekään. Ja ympärillä on oma koti.
Ei ihminen itse asiassa paljon tarvitse. Tai noh, onhan tämä kaikki aika paljon, mutta sanotaanko, että minä en tarvitse ekstreme-kokemuksia enää. Elämä tällaisenaan riittää. Tarkoittaako tämä, että olen vihdoinkin kehittynyt ihmisenä? (*räkänaurua*)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tarkoittaa.
Åboriginal
Pelottavaa. Tässähän voi käydä niin, etten pian enää tunne itseäni. Pyrsk. :-D
Lähetä kommentti