Peesasin sekopäistä shoppaajaa, hän tunnusti

Kävelykerhon kevätretki sujui mainiosti. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa seuraamaan, miten todellinen shoppaamisen ammattilainen hoitaa homman. Tai hoitaa on ehkä väärä sana, "kaatuu houkutuksiin" lienee lähempänä totuutta oleva termi. Minua pelotti hänen pankkitilinsä puolesta.

Taustatiedoksi kannattaa ilmoittaa, että minusta tulee kovin vihainen, jos verensokeri laskee alas. Niinpä olimme jo matkanvaraamisvaiheessa ottaneet menomatkalle aamiaisen. Kyllähän sitä reilun tunnin aamupalaa syötyään on hövelillä tuulella, vaikka riisipiirakat olivat peeseestä (jonkun meidän tai teidän äidin aivan väärällä mallilla väsäämia) ja munakokkelista puuttui suola. Automaattikahvi nyt vaan lähtökohtaisesti on pahaa, mutta kun oman termarin mukanaan kantaminen on niin raskasta, vaikkakin varteenotettava ajatus. Löysin paljon herkullisia asioita, emmekä edes ottaneet kuoharia. Paluumatkan buffetista ei ole pahaa sanottavaa, mutta ei kyllä hyvääkään, se oli ruokaa. Piste.

Elämämme ensimmäistä kertaa hyppäsimme bussiin, joka vei meidän Rocca al Mareen. Se onkin ruma ja aika kaukana, mutta kävelykerhon shoppailuammattilainen oli aivan intopiukeana. Ensin kävimme apteekissa, sieltä ei vielä mitään tarttunut mukaan (laivakosmetiikka taisi riittää, en tiennytkään, mitä kaikkea minun pitäisi oppia käyttämään), mutta luontaistuotekaupan pähkinät, kookosöljy ja joku h'tin spirulina saivat kukkaron nyörit ensimmäisen kerran avoimeksi. Sitten siirryimme kenkiin ja laukkuihin, minä melkein ihastuin yhteen nahkalaukkuun, niin sillä välillä ystävä oli ostanut yhdet kengät, toiset sain häneltä riistettyä käsistä, mutta vielä hän kerkesi napata yhden iltalaukun mukaansa. Farkunsininen on kuulemma in ensi keväänä.

Kaupat ja butiikit seurasivat toisiaan huimaa tahtia, minua huippasi, en yksin olisi sellaisiin uskaltautunut sisälle. Onneksi paikallisissa ostoskeitaissa on mukana seuraaville vasalleille tarjolla penkki. Paremmin minä jaksan, jos välillä saan istua. Toinen pyörähteli ulos kaapista mitä mielikuvituksellisimmissa yhdistelmissä. Kun laivassa laskeskelin, mitä kaikkea hän sieltä kahdessa tunnissa mukaansa nappasi, sain luvuksi paljon:
- kahdet farkut, yhdet suorat housut
- kengät
- iltalaukku
- luontaistuotekauppaeväät
- pusero, t-paita ja puuvillajakku
- huivi ja iltapaita
Ei voi kuin kauhistuen ihailla. Sitten ihminen vielä toteaa, että hän ei juurikaan tuhlannut, kun kaikki oli kovin edullista, kun oli alennusmyynnin loppu käynnissä. Totta varmaan, mutta silti. Toisaalta meidän palkkammekin alkavat eri numeroilla, samoin vaatekoko, jotain minullakin on suurempaa kuin hänellä. Minulle ei olisi yhdestäkään käymästämme liikkeestä mahtunut mitään päälle. Tai ehkä se käsilaukku käteen roikkumaan, mutta senkin hihna olisi saattanut olla liian lyhyt. Sen lisäksi minulta olisivat hermot menneet siihen rättien riisumiseen ja uudelleen pukemiseen. Ei siis mikään ihme ole, etten ole tyylikäs ihminen.

Kävelykaveri oli varoittanut minua, että hän saattaa hullaantua. Hän oli myös toivonut, että yrittäisin estellä, tai ainakin kyseenalaistaisin hänen ostoksensa. Kuulemma välillä tulee ylilyöntejä. Minä siis yritin, mutta menestys ei ollut huikea. Sitä paitsi välillä tuntui kuin olisi seissyt murean sisäfileen ja raivonälkäisen tiikerin välissä. Se ei ollut mukava paikka.

Itse kunnostauduin vasta ruokakaupassa. Sieltä kotiin kantautui iso pönttö hapankaalia, juustoja ja muutama maggara. Niin ja kondomeja. Ihan nyt vaan siltä varalta, että jos minä keväällä hairahdun, niin eipähän ainakaan tarvitse miettiä, että onko niitä vai ei. Nyt on. Sen lisäksi on kasvosilkkipaperia (vähentää rasvaisen naaman puuterointitarvetta), paljon hyvää alkoholia (Russki Standart oli tarjouksessa, minä taas totuin siihen edellisessä firmassa, kun kantoivat lahjaksi itärajan takaa) ja sellainen hyaluronituote, josta kerron sitten, kun sitä ensin kokeilen. Ensin käytän vanhat loppuun, siinä ei tosin enää kauan mene.

Todennäköisesti kävelykerhomme tekee toisenkin retken kevään aikana Tallinnaan. Saattaa olla, että olemme yötäkin, meillä nimittäin oli kivaa. Tiedän, että Tallinnassa on miljoona hyvää ruokapaikkaa, jotka vain odottavat, että minä pääsen leikkimään niiden kanssa. Sitä paitsi Tallinna on kaunis kaupunki. Ja minä oikeasti kaipaan vaihtelua.