Pieni tärähdys

Töissä on sellainen ripaskarumba menossa, että meinaa suhteellisen rauhalliseltakin ihmiseltä käämit palaa. Se prkleen hienohelma, jota myös esihenkilöksi tituleerataan, voi vielä löytää itsensä ulkoruokinnasta. Ikkunan läpi. Tai sitten minä ihan oikeasti käyn kovaäänisen kehityskeskustelun hänen kanssaan, sen jälkeen varmaan minä olen siellä ulkoruokinnassa lopullisesti.

Onneksi on kellari! Oli niin hienoa pienen tärähdyksen päälle eilenkin paeta sinne riehumaan ja kiroilemaan. Siellä minä nykyään vietän lähes joka työpäivä noin 1,5 tuntia. Riivon arkistoja auki ja tuhoan aikansa elänyttä materiaalia. Uusi ystäväni Bricanyl on mukanani arkelogisilla kaivausretkilläni. Sen jälkeen taas koitan jaksaa loppupäivän. Eilen jo uhkailin itseäkseni itseäni kännillä, kun ei meinannut toeta se homma, mutta loppujen lopuksi päädyin vain kirjoittamaan pari heippa-lappua komeroon. Joku kvasiteini-ikäinen vetää meillä asiakastapaamisiin tarkoitetut keksit kituisiinsa, saatana, aikuiset ihmiset!

HR-henkilö (ei se naurettava johtajankuvatus) kävi halaamassa iltapäivällä. Taisi tajuta, että oli jollakulla hengenlähtö lähellä, kun naamani näki kopiokoneella. Kysyi, että miten menee. Minä valheellisesti hymyilin ja halasin takaisin - ällöö - valehtelin, että mikäs tässä mennessä. Hahhah. Mutta eivät ne asiat puhumalla parane, eivät kyseisessä yrityksessä. Eivätkä muuten halailemallakaan, minä halaan vain ystäviäni, ellei pakko ole näytellä sosiaalista olentoa.

Jopas taas helpotti! Kyllä nyt jaksaa tämän päivän. Iltasella jos vielä sylettää, otan pullollisen punkkua. (No, enkä ota, koska en jaksa tehdä töitä. Kunhan uhkailen. Hei, mutta entäs jos ottaisin sinne alakertaan pari pulloa? Minullahan voisi olla siellä kivaa...)