Selvästi päihtynyt

Jotenkin elän niin onnellista periodia ihan vaan itsekseni, että voisin rakastaa itseäni kaiken aikaa. Ei kun, ei noin sanota, mutta sanon silti. Olen kaunis, vahva, upea ja mahtava. Hetkeä vajaa viisikymmentä voi olla naiselle täydellinen ikä. Olen korkea, näyn ja viihdyn, eikä kukaan uskalla kävellä liiveihin, ellen itse tahdo niin. Kerrankin saisi valita, mutta ei osaa, vaan menee mieluummin kotiin kirjoittelemaan blogia.

En kyllä ymmärrä, miksi tahdon niin vähän. Näen niin eläviä unia jo, että kohta käy huonosti jollekulle. Veikkaan itseäni. (Eihän tämä nyt voi olla joku alkava mania, josta seuraavaksi herään mielipuolitalosta niin kun isälleni käy säännöllisesti?)

Sain ihanan jutun ystävältä. Ja ekstrajutunkin. Värit valitsin itse, turkoosia ja mustaa. Miten minua! Materiaali, malli, istuvuus ja kaikki kohdallaan, tiedän jo nyt, että siitä tulee lempiriepu lempitapahtumiin, sellainen, jossa mennään keikoille ja hippamaan. Se ekstrakaan ei jää käyttämättä, tiedän jo.

Jos tässä maailmassa on paskaankin tullut törmättyä, niin kuitenkin hyvä kaiken pahan voittaa! - Minä kyllä tiedän, että pahakin voisin olla. Hyvällä tavalla, tarvitseville. (Iik, omnipotentiaa! Lääkkeet!)

Edit 12:35 Huh. Onneksi selvisin ja onneksi kaikkivoipaisuuskin karisi verestä. Mutta olo on edelleen loistava, edelleen olen onnellinen ja ehkä asioilla on tapana selvitä. Ehkä tästä vielä ihan hyvä elämä tulee kuitenkin. (Välillä sitä olen epäillyt.)