Petturip*skiainen

Ei jumalaare, että taas syletti. Epäreilua on elämä, enkä kaikkeen pysty. Olin niin vihainen töistä lähtiessäni, että oli siinä ja siinä kintaalla, etten pillahtanut vollottamaan, kun ystävän kanssa juttelin puhelimessa. Siinä räntäsateessa ei kyllä olisi mikään näkynyt, muutenkin olin kuin uitettu koira ennen kuin bussipysäkille pääsin. Olin niin tohkeissani, etten edes ymmärtänyt vanhassa talvitakissani olevan huppua. Mutta en minä sitten pillahtanutkaan, vaan ajoin kotiin.

Kotona hain työpaikkaa, jota en selväpäisenä itsenäni todellakaan olisi hakenut. Hakemuksesta tosin tuli niin naurettava, että jo on ihme, jos minuun mitään huomiota kiinnittävät. Jos kiinnittävät, voin aina käyttää sitä kiristykseen nykyisessä tai sitten myydä itseni pahoille voimille. Silloin möisin loputkin periaatteeni, sieluni saat*nalle. Pitää etsiä ihmispaikkoja, tolkutan itselleni, ei nyt kannata yhtä p*skaa toiseen vaihtaa, vaikka miten raivo härkä olisi.

Pää korvien välissä on kipeä. Käsikin on silkasta hiiren hiveltämisestä. Mieluummin minä ihmistä hipelöisin.

Tarvitsen ihmeen.