lauantai 9. huhtikuuta 2016

Mullon tulivuori sisälläin

Koska edelleen poden otsikoidenkeksimiskriisiä, joudun lainaamaan. Kiitos, Pelle & 1980. Oi niitä aikoja, sanon minä.

Ja voi aikoja ja tapoja, sanon tästäkin hetkestä. Olin umpiväsynyt, kun eilen raahustin yläkylille. Rotumarsu saunotti, juotti ja syötti. Puhui ja puhutteli. Minä kuuntelin ja vastasin. Hieno oli ilta, hieno on ihminen. Miten minä tästä oikein selviän, jos hänet menetän? Mutta vielä hetken voin lykätä tapahtumien kurssia, vielä hetken voin vain olla.

Olen nukkunut niin huonosti koko viikon, että simahdin sohvaan jo yhden jälkeen. Hyvä, etten kaatanut viinilasia mennessäni. Se olisi ollut katastrofi, koska RM on kovin tarkka henkilö. Hänellä on aina siistiä, puhdasta ja asioilla on paikkansa. Välillä mietin, sovinko minä siihen paikkaan, jota hän minulle suunnittelee. Onko lokero/ hylly/ laatikko oikea paikka minulle? Tänä aamuna mietin tällaisia, kun tiskasin hänen luonaan. Pidän tiskaamisesta, mutta hänen luonaan sekin pitää tehdä tiettyä järjestystä noudattaen. Ja varovaisesti, etten riko kalliita erikoisolutlaseja. Sain kyllä siitä hyvästä hienon brunssin, RM oli hankkinut maailman pienimmän kaasugrillin.
Kevään ensimmäinen maggara - kesän merkit eivät ole kaukana.
Unettomuus johtuu asioiden tilasta ja ilmeisesti lääkityksen vaihdosta. Nimittäin viihdevuosioireet ovat tulleet osittain takaisin. Pitäisi taas käydä kyselemässä apteekissa, jotta onko sitä minulle määrättyä rohtoa tullut, vai vieläkö menen korvaavalla tuotteella. Nyt on jopa tullut mielialavaihteluitakin, outoa, olen kovin sentimentaalisella tuulella. Toki S:n kuolema ja hautajaiset ovat saattaneet laukaista minussa monenlaisia tunnemyrskyjä, mutta on tässä jotain muutakin. Onneksi en ole äkäinen enkä vihainen.

Tänään on ystävien vuoro. Sain juuri tiedon, että keikalle on tulossa muutama muukin ystävärakas meidän lisäksemme. Sen lisäksi sain tiedon, että Ihmemiehen osalta asiat ovat selvinneet parempaan suuntaan, siitä kuulen lisää vähän myöhemmin. Nyt vain sitten pitää minun miettiä asioita lisää, mitä minä uskallan ja mitä minä tahdon. Pitäisiköhän tässä alkaa pelkäämään vai mitä?


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nää on vaikeita juttuja. Kaikkea ei voi saada, aina joutuu tekemään kompromissin. Pitäisi vaan osata valita se vaihtoehto, joka vahingoittaa vähiten. On siis optimaalinen niissä kohdin, jotka ovat suurimpia ahdistuksen/pelon/epäilyn/kivun aiheuttajia. Ja kääntäen: tyydyttävä niiltä osin, mitä kaipaa pysyäkseen ehjänä ja luottavaisena. Se harvemmin on se, joka roihuttaa kuuminta liekkiä. Mutta se ei myöskään polta poroksi, vaan lämmittää tasaisesti. Tai niin mä ajattelen.

Åboriginal

Anonyymi kirjoitti...

Kuulen niin itseni näissä kertomuksissasi. Oma tilanteeni on hyvin erilainen tällä hetkellä, mutta ehkäpä jotkut huolet samoja. Kuulostat kuitenkin ihmiseltä, joka osaa löytää luoviakin ratkaisuja ja ihmisesi vaikuttavat hienoilta ihmisiltä :) Toivottavasti saat pitää heidät elämässäsi sinulle (ja heille) sopivalla tavalla. Itse uskon, että kaikelle on tilaa. Roihulle silloin tällöin ja tasaiselle lämmölle oikeastaan aina :) ja eihän niitä nyt täysin voi hallitakaan. Sisäinen roihu roihuaa, kun on roihutakseen. Tasaisen lämmön eteen on tehtävä töitäkin sitten?

Rakkauden täyteistä kevättä! Kerrankin se vuodenaika, että kylmässä pohjolassakin tuntuu rakkautta riittävän.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostaa vaan, että minkä niminen tulivuori? ;)
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Åboriginal, ei tässä enää järkeillä voi. Se aika meni. Nyt on vaan pakko mennä eteenpäin, kadun sitten myöhemmin.

Hyvä anonyymi, tasainen lämpö olisi järjellisempi vaihtoehto, mutta minä missasin sen jo. Tiedän, että mahdollisuudet tämän päättymiseen hyvin ovat erittäin pienet.

Satuilija, Ihmemies-niminen tulivuori tietenkin. :-D