Tukanjuurien alaiset tapahtumat

Vaikka minulla lauantaiaamuna olivat tukanjuuret lasia muistuttavassa olotilassa, tunsin itseni onnelliseksi. Olen ihmeissäni, epäuskoinen ja epäilevä Tuomas, mutta euforia vaan puskee huokosista. Elämä tuntuu uudelta, kun sen kokee rakastavan ihmisen kanssa. Tiedän tunteen tasoittuvan, mutta nyt nautin tästä molemmin rinnoin. Olen kuulemma tylsä, samalla tavalla kuin muutkin rakastuneet. Ehkä sitten olen, osaan minä palata takaisin normaaliin olotilaankin, mikäli tämä katolleen menee.

Ystävä täyttää myöhemmin syksyllä 40. Koska hän on osoittautunyt tärkeäksi ja arvokkaaksi ihmissuhteeksi, tahdoin muistaa häntä jotenkin. Ja samalla viettää hänen kanssaan laatuaikaa. Mikäs siis parempi tapa kuin tarjota meitä molempia kiinnostavia asioita; ruokaa ja musiikkia. Tavaraa meillä kaikilla on jo, enemmäkin tahdomme siitä eroon.Varasin meille ravintola Sea Horsesta pöydän. Siellä nautimme Lansonin kanssa maksaa ja muikkuja. Annokset olivat suuret, minä en jälkiruokaa varvinnut, mutta ystäväiseni onnistui vielä sullomaan itseensä juustokakun palasen. Itse tyydyin IM:n kanssa jallukahviin. Nauru raikasi, viihdyimme keskenämme. Paikalla oli paljon turisteja, mutta kyllä makumaailma tuntuu vielä suomalaisiakin miellyttävän.

Onneksi minut houkuteltiin kävelemään U. Kekkosen kadulle. Olo vähän helpotti. Ilveksen kautta siirryimme Tavastialle. Siellä aloitti viimeisen keikkansa ennen taukoa Von Hertzen Brothers. Ja millaisen keikan! Upeata laulua ja soitantaa jälleen kerran! Keikan jälkeen hortosimme vielä On the Rocksin yläkerran baariin, se oli hivenen turha keikka, olin aika lailla katollani. Osa silkkaa euforiaa, osa nautittujen juomien ansiota. Könysin IM:n kanssa bussiin jo yhden maissa. Käsittämätöntä.

Lauantai oli tahmea päivä. En saanut juuri mitään aikaan. Kaupassa kävimme, mutta ruuan tekeminen jäi sunnuntaille. Kaivelin jotain vanhoja jääkaapista, se kostautui yöllä kun kotiin tulin, pakastepizza sai kyytiä ja nyt kitalaessani on yksi iso ja kaksi pientä vesikelloa. En suoraan sanottuna muista, koska noin tyhmästi olisi käynyt.

Syy öiseen kotiinpaluueseen oli mieletön, upea, intiimi KYPCK:in keikka Lavaklubilla. Oli kuulkaas sellaista paahtoa ja mättöä, että taivaan kiitos minulla olivat korvatulpat mukana. Saimme erinomaiset paikat aivan lavan edestä. Kukaan muu ei varmaan niin lähelle bändiä uskaltanut istua, kun saapuessamme siinä vielä tilaa oli. Kiitos ystävälle, kun minut mukaansa haali, seuraavalla kerralla kun tilaisuus tarjoutuu, ymmärrän taatusti tarttua tarjoukseen itsekin.

Keikan jälkeen istuskelimme hetken paikalla, ystävälle on tapahtunut kaikenlaista hauskuutta ja keikkaakin piti puida. Ärsytti vaan keikanjälkeinen musiikkivalinta. Ärsytti myös kova volyymi, mikä tehokkaasti demppasi keskustelua. Eniten ärsytti närästys, joka ei suostunut lakkamaan, vaikka miten vetelin Rennietä kitusiini. Loppui siiderin nauttiminen kuin seinään. Taas olin yhden aikaan matkalla kotiin. Kyllä muuten väsytti.

Väsyttää edelleen, mutten saa taas nukuttua. Viimeinen lomaviikko on alkamassa, olen päässyt aika tehokkaasti työasioita ja angstista eroon. Jos vaikka sienimetsään pääsisin joku päivä. Ja gynekologille. Siinäpä ne tärkeimmät. On hyvä olla elossa.