Jostain ihmeen syystä päässäni soi Ultrabra-niminen korvamato. Pahempiakin voisi olla, mutta jostain syystä ei nyt ihan aamusta tahtoisi moiseen biisiin ryhtyä, parista edellisestä päivästä puhumattakaan. Vaikka ei tämä kyllä paljon naurata – tai naurattaisi, jos ei itkettäisi. Rytmihäiriöt jatkuvat. Jos tässä nyt jotain hyvää on asiasta sanottava, niin päivällä ei sydän naputa. Päivällä naputtaa pää, todennäköisesti se lisää illan ja yön sydämen lyöntejä. Mutta on tässä jotain hyvääkin, nyt on pakko ryhtyä rauhoittamaan elämäntyyliään, jos meinaa hengissä porskutella.
Töissä on puusilmäisyyttä liikkeellä. Miten voivat aikuiset ihmiset heittäytyä tyhmiksi? Miten ei yhtään viitsitä tehdä asioita, vaikka tiedetään, että ne tulevat vastaan päivä toisensa, kuukausi toisensa jälkeen. Miten voidaan heittäytyä ääliöksi? Jokaisella on yhtä vähän tai paljon tunteja työaikaa, jokaisella on omat hommansa, miten kukaan kehtaa vääntää toisen niskoille ylimääräistä tuubaa, jonka aivan yhtä hyvin voisi selvittää itsekin? Huhhuh, jopas helpotti.
Ehkä se yytee-lomautus vuodenvaihteessa tulee ihan hyvään saumaan. Olen kuitenkin vetänyt aika tunteella viimeiset 8 kuukautta. Kesäkin vielä meni, mutta nyt alkaa vähän väsyttämään. Kyllähän minä tietenkin jaksan, jos pakko on, mutta toisaalta en pistä pahakseni pientä lepotaukoa. Olkoonkin, että raha-asiat voivat siinä huonosti, mutta toisaalta pitää vaan ottaa järki käteen ja miettiä, etteivät yyteet ja lomautus ole uhka, vaan mahdollisuus. Voin vaikka hakea muita töitä.
Alkuviikosta kävin suutarini kehuttavana. Että miten on kiva, kun joku tuo kenkänsä ajoissa korjattavaksi, kun niiden kanssa on silloin helpompi askarrella. Ja kun minulla on niin erikoisen värisiä kenkiä, ei vain pelkkää mustaa. Totesin hänelle, että kun maksaa kengistään niin paljon, niin ei tahdo kertakäyttökenkiä. Minä ainakin mielelläni käytän kauniita kenkiä vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Korjautan ne juuri siksi. Ja kun laatukenkiä ostaa, ne saa vielä korjattuakin. Ei tällaiseen siroon 42 numeron kavioon noin vain niitä söpöjä löydy eikä minusta ole Tuhkimon sisarpuoleksi. Suoraan sanottuna, jos kenkä puristaa, niin sen kyllä huomaa.
Muutenkin olen huomannut pukeutumistyylini olevan naisellistumassa. En edelleenkään vedä mekkoja tai hameita päälleni, mutta paidoissa saattaa olla väriä ja avara pääntie. Eilen yhdessä kanta-astiakasiltamassa mukaan lähti sellainen värikäs tunika. ei kuitenkaan pinkki, eikä vaaleanpunainen, mutta ei mustakaan. Ehkä minussa sittenkin on ainesta sellaiseksi kukkahattuseitsemänkymppiseksi. Tietysti jos vaan elän niin pitkään. Ja elänhän minä, jos en stressaa. Pitää lopettaa stressaaminen. Yksinkertaista, rakas Watson!
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
maanantai 14. lokakuuta 2013
Töihin lepäämään
Taivahan kiitos, kaikki viikonloput eivät ole näin vauhdikkaita! Hyvä, kun kerkesin toipua perjantaisen arvovieraan kanssa seurustelusta - jossa meni yllättävän pitkään, kun jo piti ryhtyä valmistelemaan seuraavaa visiittiä. Eli vääntämään lasagnea. Onneksi edes kerkesin tiskit tiskata alta pois, koska jälleen on vati täynnä tiskiä.
Siinä vlillä vielä Ottovelikin kävi ilmoittautumassa pikaisesti, mutta ei jäänyt seurustelemaan, kun huomasi kiireeni. Haki vain pakettinsa ja poistui kylille.
Roolipeli-iltamat olivat hauskat, opin hahmoltani uusia taitoja, hän osaa muun muassa levitoida. Ongelmaksi jäi, että päästäksemme pois planeetalta, meidän pitäisi ohittaa kapealla kivisillalla pönöttävä pahuus. Ensi kerralla on luvassa taistelu. Takanamme meitä kohti lyllertää myös joukko zombieita. Lasagne ja salaatti maistuivat vieraille, samoin viini. Jälkiruuaksi oli kasapäin irtokarkkeja ja omenavaniljaviinereitä.
Sunnuntai oli aika kamala päivä. Olin sotkenut vuorokausirytmini, viinin latkiminen taas oli sotkenut unirytmini eikä sydänkään enää tahtonut leikkiä kanssani. Onneksi on löhötuoli, torkkupeittoja ja jääkaappi täynnä valmista ruokaa. Tällä viikolla ei varmaan paljon tarvitse kaupassa käydä. Ihanaa, mutta kamalaa. Vanhuus on kamalaa, kun mieli on vielä altis, mutta ruumisraiska ei pysy enää perässä. Minun on pakko ryhtyä hiljentämään tahtia, tai sitten uskottava, ettei huvia kauan kestä.
Pian lähden töihin lepäämään. Arki on ihanaa, vaikka yyteet töissä etenevätkin. Minulla on ilmeisesti vuodenvaihteessa ainakin parin vkon palkaton loma. Täytyy vain varautua siihen.
Siinä vlillä vielä Ottovelikin kävi ilmoittautumassa pikaisesti, mutta ei jäänyt seurustelemaan, kun huomasi kiireeni. Haki vain pakettinsa ja poistui kylille.
Roolipeli-iltamat olivat hauskat, opin hahmoltani uusia taitoja, hän osaa muun muassa levitoida. Ongelmaksi jäi, että päästäksemme pois planeetalta, meidän pitäisi ohittaa kapealla kivisillalla pönöttävä pahuus. Ensi kerralla on luvassa taistelu. Takanamme meitä kohti lyllertää myös joukko zombieita. Lasagne ja salaatti maistuivat vieraille, samoin viini. Jälkiruuaksi oli kasapäin irtokarkkeja ja omenavaniljaviinereitä.
Sunnuntai oli aika kamala päivä. Olin sotkenut vuorokausirytmini, viinin latkiminen taas oli sotkenut unirytmini eikä sydänkään enää tahtonut leikkiä kanssani. Onneksi on löhötuoli, torkkupeittoja ja jääkaappi täynnä valmista ruokaa. Tällä viikolla ei varmaan paljon tarvitse kaupassa käydä. Ihanaa, mutta kamalaa. Vanhuus on kamalaa, kun mieli on vielä altis, mutta ruumisraiska ei pysy enää perässä. Minun on pakko ryhtyä hiljentämään tahtia, tai sitten uskottava, ettei huvia kauan kestä.
Pian lähden töihin lepäämään. Arki on ihanaa, vaikka yyteet töissä etenevätkin. Minulla on ilmeisesti vuodenvaihteessa ainakin parin vkon palkaton loma. Täytyy vain varautua siihen.
perjantai 11. lokakuuta 2013
Lehtipuhaltimet meillä aina tulevat olemaan keskuudessamme*
Aamulla, kun ajelin bussin kyydissä töihin, mietin, että maanantaina on varmaan jo töihin saapuessakin pimeää. Tänä vuonna syksy on saapunut armollisesti, värikkäänä, lämpimänä ja sateettomana. Puutkin ovat saaneet pitää ruskaiset pukunsa harvinaisen pitkään. Pääkaupunkiseudulla kun yleensä tuulee aina. Mutta kohta se saapuu – lehtipuhaltimien luvattu aika. Tässä vaiheessa vuotta lasken aina, montako kuukautta on valon saapumiseen, vain viisi. Ei se oikeastaan paljon ole. Kunhan tästä nyt vuodenvaihteeseen saakka jaksaa, alkaa valon määrä taas lisääntyä. Ei paha.
Joo, joo, tiedän. Eivät kaikki osaa noin ajatella, tuo kuulostaa omahyväisen yltiöoptimistiselta. Mutta kun ei oikeasti ahdista. Minua ahdistavat muut asiat, mutta sää ja vuodenkierto eivät onneksi vaikuta. Jossain asiassa edes pääsee vähän helpommalla. Sen lisäksi minun oli tarkoitus kirjoittaa tähän jotain siitä, miten vuodet kuluvat aina nopsempaan, mitä enemmän tulee ikää, mutta kun siitä on jo useampikin juttu julkaistu, mistä se johtuu, niin etsikää niitä. Olen samaa mieltä, kulkee se, kirmaa ja rientää, perkele.
Eilen illalla mittasin verenpainettani, lukemat olivat suorastaan yltiöoptimistiset, 119/ 79, kun ykskaks sain tolkuttoman rytmihäiriökohtauksen. Se jopa rekisteröityi verenpainemittariin, mokoma alkoi rääkymään hädissään. Sitten otti todella pahasti, tajunta himmeni pariin otteeseen. Jos en olisi tuolissa jo valmiiksi istunut, todennäköisesti olisin löytänyt itseni lattialta. Pelotti vähän aikaa, mutta kun hetken lepäilin, pahin meni ohi. Hupaisinta toki oli, että en iljennyt soittaa lääkäriin, kun yleensä sinne pääsen, ei enää tapahdu mitään. Minulla on sydämeni jemmassa elelevä rytmiryhmä, jota ei saada kiinni. Toisaalta lähtö on tuolla tavoin helppo, ei se nimittäin satu yhtään, tuntuu vaan tosi epämukavalta ja sitten menee taju.
Tällä viikolla minulla oli treffit suutarini kanssa. Hän tervehti minua iloisesti kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää (joperuonansuu-äänellä kukkaroa) kysyen, että mitä kivaa olin tällä kertaa tuomassa hänelle. Uudet marjapuuro-millamagia-kenkäni yllättivät minut, niissä onkin nahkapohja. Nahkapohja ei kestä juurikaan suomalaista ilmastoa, toisaalta tehdaskorkolaput ovat surkeata tekoa, ne kannattaa vaihtaa parempiin mahdollisimman nopeasti. Toisena tuliaisena vein salvianvihreät bootsini, niistäkin olivat kesän aikana korkolaput saaneet kyytiä. Kyllä huomasi, mitä kenkiä on tullut pidettyä. Minulle luvattiin taas kanta-asiakasalennus ja kosteuskäsittely kaupanpäälle. Onni on taitava suutari, sitä en väsy toistamaan. Olisikohan niitä missään vapaana? Voisin minä sellaisen seuralaiseksenikin huolia.
Tänään tulee yksi kiva ja mukava. Hänelle teen tofua sataykastikkeessa. Huomenna pelaamme minun luonani roolipeliä, sinne rakentelen lasagnen. Sunnuntaina makaan nojatuolissani ja kuuntelen sydämen ääniä. Sanokaa minun sanoneen.
* Otsikosta kiitos Jeesukselle, suomenuskovaisen/ pakanan kannattaa lukea vihollisen ohjekirjanen tarkkaan, että voi tarvittaessa lainata sitä. On siellä muutama hyväkin juttu, ihmisellä vaan on tapana lukea lakia kuin piru raamattua. Pun intended.
Joo, joo, tiedän. Eivät kaikki osaa noin ajatella, tuo kuulostaa omahyväisen yltiöoptimistiselta. Mutta kun ei oikeasti ahdista. Minua ahdistavat muut asiat, mutta sää ja vuodenkierto eivät onneksi vaikuta. Jossain asiassa edes pääsee vähän helpommalla. Sen lisäksi minun oli tarkoitus kirjoittaa tähän jotain siitä, miten vuodet kuluvat aina nopsempaan, mitä enemmän tulee ikää, mutta kun siitä on jo useampikin juttu julkaistu, mistä se johtuu, niin etsikää niitä. Olen samaa mieltä, kulkee se, kirmaa ja rientää, perkele.
Eilen illalla mittasin verenpainettani, lukemat olivat suorastaan yltiöoptimistiset, 119/ 79, kun ykskaks sain tolkuttoman rytmihäiriökohtauksen. Se jopa rekisteröityi verenpainemittariin, mokoma alkoi rääkymään hädissään. Sitten otti todella pahasti, tajunta himmeni pariin otteeseen. Jos en olisi tuolissa jo valmiiksi istunut, todennäköisesti olisin löytänyt itseni lattialta. Pelotti vähän aikaa, mutta kun hetken lepäilin, pahin meni ohi. Hupaisinta toki oli, että en iljennyt soittaa lääkäriin, kun yleensä sinne pääsen, ei enää tapahdu mitään. Minulla on sydämeni jemmassa elelevä rytmiryhmä, jota ei saada kiinni. Toisaalta lähtö on tuolla tavoin helppo, ei se nimittäin satu yhtään, tuntuu vaan tosi epämukavalta ja sitten menee taju.
Tällä viikolla minulla oli treffit suutarini kanssa. Hän tervehti minua iloisesti kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää (joperuonansuu-äänellä kukkaroa) kysyen, että mitä kivaa olin tällä kertaa tuomassa hänelle. Uudet marjapuuro-millamagia-kenkäni yllättivät minut, niissä onkin nahkapohja. Nahkapohja ei kestä juurikaan suomalaista ilmastoa, toisaalta tehdaskorkolaput ovat surkeata tekoa, ne kannattaa vaihtaa parempiin mahdollisimman nopeasti. Toisena tuliaisena vein salvianvihreät bootsini, niistäkin olivat kesän aikana korkolaput saaneet kyytiä. Kyllä huomasi, mitä kenkiä on tullut pidettyä. Minulle luvattiin taas kanta-asiakasalennus ja kosteuskäsittely kaupanpäälle. Onni on taitava suutari, sitä en väsy toistamaan. Olisikohan niitä missään vapaana? Voisin minä sellaisen seuralaiseksenikin huolia.
Tänään tulee yksi kiva ja mukava. Hänelle teen tofua sataykastikkeessa. Huomenna pelaamme minun luonani roolipeliä, sinne rakentelen lasagnen. Sunnuntaina makaan nojatuolissani ja kuuntelen sydämen ääniä. Sanokaa minun sanoneen.
* Otsikosta kiitos Jeesukselle, suomenuskovaisen/ pakanan kannattaa lukea vihollisen ohjekirjanen tarkkaan, että voi tarvittaessa lainata sitä. On siellä muutama hyväkin juttu, ihmisellä vaan on tapana lukea lakia kuin piru raamattua. Pun intended.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Kaikkien maailman ongelmien ratkaisija marisee
Että voi ihmisellä töissä nousta verenpaine, vaikka olisi takana miten kiva ja rentouttava viikonloppu! Ja vasta kun mietin, että kai se on hyvä merkki, kun ensimmäisen kerran ajattelee työasioita vasta maanantaiaamuna aamutoimia tehdessään. Tuli mieleen, etten ollut saanut vastausta yhdestä paikasta, mutta se vastaus odottelikin minua jo sähköpostissa. Siinä mielessä kaikki siis oli suorastaan erinomaisesti. Sen sijaan rva johtava ammatinharjoittaja kyllä on melkoinen tapaus. Kun sitä kuvittelisi, että olemme töissä saadaksemme asiat sujumaan mahdollisimman juohevasti, niin tulee välillä mieleen, että hänet on palkattu hidasteeksi ja esteeksi. Miten ihminen voi olla niin kovin puusilmäinen, ratkaisemaanhan meidät on ongelmia palkattu eikä lietsomaan niitä. (Puuh, helpottipas! Sen lisäksi hoen itselleni, että ”Älä ajattele, älä ajattele, älä ajattele, ei sinulle siitä makseta.”)
Lauantaisen ulkoiluhetken jälkeen menimme ystävän kanssa syömään Rivoliin. Meidän oli tarkoitus nauttia merenelävien lautanen (Plateau Royal), mutta menun etusivulla mainostettu maistelumenu puhui meidät ympäri. Ruoka oli hyvää, mutta rekkamiehen annos se ei ollut. Alkuun härkäcarpaccio, sitten tiikerirapu-liha-dim sumeja, pääruuaksi karitsaa kahdella tapaa, sitten pieni nökäre brietä (tosi nuori ja todella tylsä valinta, se suolakeksi mukana oli naurettava) ja jälkiruuaksi kelluva saari.
Kaksi tuntia sen jälkeen oli ystävättärelläni nälkä, uskomaton ihminen! Jotkut ihan oikeasti omaavat rekkamiehen metaboliikan. Niinpä kävimme vielä Tapas Barcelonassa, missä hän sai kympin viikkojen annoksen, kolme tapasta. Minä taas tyydyin lasilliseen Lansonia, leikin hyvää vasikkaa. Kävimme parissakin ravintolassa kääntymässä, mikään ei oikein iskenyt, niinpä meidän uhomatkamme keskustaan loppui jo yhden maissa. Hyvä toisaalta niin, olimme ainakin sunnuntaina valmiit naapurilähiön vierailua varten.
Naapurissa ystävä toipuu suuresta leikkauksesta. Olipa kiva nähdä, että jo viikko leikkauksen jälkeen hän vaikutti omalta itseltään, toipuminen oli hyvässä vauhdissa. Kahvittelun lomassa makaaberi huumori sai taas kukkia. Odotan ilolla, kun taas pääsemme kokoontumaan pitkän kaavan mukaan, kyllä kotibaarin tarjoomukset näyttävät ravintoloiden herkut voittavan mennen tullen.
Seinänaapurin eroahdistunut koira karkoitti Nukkumatin. Mietin juuri, että pitäisikö jotain koirapsykologien nimiä ja numeroita printata vinkkinä hänelle. Todennäköisesti kun niitä olisin liimaamassa naapurin oveen, koira kuolisi sydäriin. Auuuuu, aaaauuuu, auuuuuuuhhhhhhhh! Korkealta ja kovaa, typerä spanieli. Juu, en ole koiraihminen, en ainakaan tiistaiaamuyöstä.
Lauantaisen ulkoiluhetken jälkeen menimme ystävän kanssa syömään Rivoliin. Meidän oli tarkoitus nauttia merenelävien lautanen (Plateau Royal), mutta menun etusivulla mainostettu maistelumenu puhui meidät ympäri. Ruoka oli hyvää, mutta rekkamiehen annos se ei ollut. Alkuun härkäcarpaccio, sitten tiikerirapu-liha-dim sumeja, pääruuaksi karitsaa kahdella tapaa, sitten pieni nökäre brietä (tosi nuori ja todella tylsä valinta, se suolakeksi mukana oli naurettava) ja jälkiruuaksi kelluva saari.
Kaksi tuntia sen jälkeen oli ystävättärelläni nälkä, uskomaton ihminen! Jotkut ihan oikeasti omaavat rekkamiehen metaboliikan. Niinpä kävimme vielä Tapas Barcelonassa, missä hän sai kympin viikkojen annoksen, kolme tapasta. Minä taas tyydyin lasilliseen Lansonia, leikin hyvää vasikkaa. Kävimme parissakin ravintolassa kääntymässä, mikään ei oikein iskenyt, niinpä meidän uhomatkamme keskustaan loppui jo yhden maissa. Hyvä toisaalta niin, olimme ainakin sunnuntaina valmiit naapurilähiön vierailua varten.
Naapurissa ystävä toipuu suuresta leikkauksesta. Olipa kiva nähdä, että jo viikko leikkauksen jälkeen hän vaikutti omalta itseltään, toipuminen oli hyvässä vauhdissa. Kahvittelun lomassa makaaberi huumori sai taas kukkia. Odotan ilolla, kun taas pääsemme kokoontumaan pitkän kaavan mukaan, kyllä kotibaarin tarjoomukset näyttävät ravintoloiden herkut voittavan mennen tullen.
Seinänaapurin eroahdistunut koira karkoitti Nukkumatin. Mietin juuri, että pitäisikö jotain koirapsykologien nimiä ja numeroita printata vinkkinä hänelle. Todennäköisesti kun niitä olisin liimaamassa naapurin oveen, koira kuolisi sydäriin. Auuuuu, aaaauuuu, auuuuuuuhhhhhhhh! Korkealta ja kovaa, typerä spanieli. Juu, en ole koiraihminen, en ainakaan tiistaiaamuyöstä.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Kävelyretkellä bongattua
 |
| Yksityiskohta suuremmasta graffitista on ihan viralliselta piirtelyseinältä napattu kuva. |
 |
| Tämä taas epäviralliselta. |
Mutta ne kävelytikut pitäisi hankkia, dementiahiihtoa varten, kuulemma lisää tehoa kummasti.
perjantai 4. lokakuuta 2013
Yksin kotona - tänään kotona
Olin varaillut tovin tätä iltaa yhtä musiikkinautintoa varten, mutta kävikin ilmi, että tapahtuman ajankohta oli siirretty. Uusi ajankohta taas ei sopimut minulle. Niinpä yllättäen minulle tuli perjantai-ilta, jonne en ole sopinut mitään kenenkään kanssa. Tämä on aika mukavaa. Huomenaamulla ei ole kiire minnekään, illalla on taas seuraa ja seikkailuja luvassa. Tänään olen notkunut netissä, tehnyt suolaisen piirakan huomista varten ja kohta menen sänkyyn varhaista unihetkeä varten. Olen aika poikki.
Työpaikalla meno muuttuu vain hurjemmaksi. Olen saanut selville monia mielenkiintoisia asioita, joista en tietenkään voi hiiskahtaa mitään. Rva johtava ammatinharjoittaja ei välttämättä olisi tyytyväinen, jos tietäisi minun tietävän. Muutenkaan en ole aivan tyytyväinen hänen tapaansa delegoida minulle asioita, joista hän ei tiedä, miten ne hoidetaan. Ottaisi selvää! Niinhän sitä pitää minunkin. Noh, se siitä puuskaisusta, pitää ottaa asia kokemuksena ja uuden oppimisena. Tuolla niitä on riittänyt kyllä joka päivälle muutama, välillä suorastaan stressiksi saakka. Sitten kirmaan hetkeksi alakertaan ja hengitän pari kertaa syvään. Siellä ei kukaan näe, kun nauraa hihittelen asioiden koomisille piirteille. Tai ihmisten. Ja väistelen jättiläiskokoisiksi kasvaneita esihistoriallisia hirviöitä.
Onneksi löysin pari sellaista paikkaa, joita minäkin voisin hakea. Ainakin yhtä. Mutta täytyy sanoa, että tyhjästä on huono nyhjäistä. Ja kuten tiedättekin, muina hakijoina alansa huippuja, hyviä, nuoria, tehokkaita ja ammattitaitoisia ihmisiä. Siinä tilanteessa minä kauhistun, enkä osaa myydä itseäni, mutta pakkohan se on yrittää. Muuten jumitun tuonne ja joudun pelkäämään tulevaisuuteni puolesta hamaan eläkeikään.
Tänään jatkan seurustelua Denisen kanssa. Eilen lopetin Päätöksen uudelleenlukemisen ja aloitin Petojen kaupungin. Aion mennä sänkyyn naisen kanssa.
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Kassi täynnä paperia
Työhöntulotarkastuksen viimeinen osa on vihdoin takana. Eikä hetkeäkään liian aikaisin, sain paljon hyviä rohtoja. Itse asiassa sain toisen verenpainelääkkeen, noston kolestrolilääkkeen määrään, migreenilääkkeitä, kuitulisää ja allergialääkkeitä. Ja tietysti lausunnon, jonka mukaan olen sopiva työhöni. Oli sitten käsilaukku täynnä paperia, kun takaisin töihin pääsin.
Olipa kummallista, kun kerrankin aikaa oli varattu tunti ja lääkäri oikeasti kyseli koko kropan ja pään kunnon läpi. Ainoa varsinainen natina tuli painosta, tietenkin. Ja siitä kohonneesta verensokerista, ne taas ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa, en minä nyt tyhmä ole, vaikka hullu saatan ollakin. Sen verran sitä hänen natinaansa säikähdin, etten enää tohtinut pyytää närästyslääkereseptiä. Se nyt näin jälkikäteen harmittaa, menevät taas aamuyöt heräilyksi, kun alkavat hapot nousta suuhun. Hän kirjoitti minulle kontrollilähetteen verikokeisiin, pitää vaan ensin natustella vanhat lääkkeet loppuun, sitten aloittaa uudet, hankkia se verenpainemittari ja sitten käydä kokeissa. Tähän vaan pitää taas suhtautua, minä en voi mitään vanhenemiselleni ja olen liian laiska laihduttamaan. Se kai minut sitten lopulta tappaa, siltä tämä vahvasti vaikuttaa.
Harmi, kun firma ei suostu kustantamaan luomien poistoa. Nyt pitää sitten yrittää terveyskeskukseen luomenpoisto-operaatiota varten. Ärsyttää, kun tietää, että sinne pitää ensin saada aika tutkittavaksi ja sitten vasta - ehkä - saa operaatioajan. Tulee taas pitkä prosessi, mene tiedä, onnistunko siinä edes. Yksi tyypeistä on epäilyttävä ja kaksi hankaavaa, nekin kuulemma kannattaisi poistaa. Jaa. Mutta entäs jos vaan unohtaisin niiden olemassaolon?
Sitten toiseen asiaan - yksi hullu äitiyslomalainen haastoi minut kysymysrumbaan. (Ei se oikeasti hullu ole, vihmerä ja noheva ihminen. Ja hyvä äiteekin siitä tulee.)
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä.
4. Täytyy valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Täytyy kertoa kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Moneskohan kerta tämä on, kun kerron asioita itsestäni.
1. Numeroina olen 42, 46, 48, 49, 95 ja 178. Mikään niistä ei muistaakseni ole ääoo-numero eikä paino. Eikä puhelinnumero.
2. En jaksa laihduttaa, ei voi vähempää kiinnostaa nälkäännääntymisdieetti.
3. Voisin ehkä lopettaa noms-pussilla käymisen viikolla. Ehkä. En lupaa mitään.
4. Olen alkanut miettiä, että vanheneminen ärhäköittää ihmistä. Sitä tajuaa, että aikaa on aina vain vähemmän, eikä sitä kannata heittää paskaan. Tai hukkaan. Tai hukata paskoihin ihmisiin.
5. Minulla EI ole pinkkejä tavaroita tai vaatteita, vaan fuksian tai marjapuuronpunaisia. Perkana! (Me ihmiset kun näemme värit eri tavalla, niin pari ystävääni väittää, että minulla on paljon pinkkiä. Ei ole, vain makuuhuoneen lamppu on pinkki. Niin kerta!)
6. En tiedä, tahdonko kuitenkaan enää eläimiä, vaikka välillä hinkuan kissoja aivan kuollakseni. Minusta on tullut laiska ja unet ovat minulle aika tärkeät, silloin kun niitä sattuu saamaan.
7. En myöskään tahdo asua enää kenenkään kanssa, aivan samasta syystä.
8. Tahdon silti poikaystävän. Vai miesystäväksikö niitä pitäisi sanoa? En vaan tiedä, mistä sellaisia saadaan, joten tuo on aika hypoteettinen toive.
9. En ole ruma, mutta persoonallinen. Taitaa olla melkein sama asia.
10. Tukka sen kun tuuhenee. Outoa.
11. Vaihdevuodet ovat p*rseestä, vaikka minulla ei edes ole vaikeat viihdevuodet. Ja minkä helkkarin takia kaikkien verenpainelääkkeiden sivuvaikutuksissa mainitaan punainen naama? Kohta eivät enää nämä nykyiset naiselliset valkaisuaineet riitä, eikä vahvempia ole.
Tässä Ambran virittämät kysymykset:
- Oletko onnellinen? Miksi, miksi et? - Olen tyytyväinen. Tai melkein tyytyväinen, välillä toki surettaa, mutta enimmäkseen yritän olla ajattelematta.
- Lempiherkkusi? (Mulla tällä hetkellä: suolakeksit ja brie-juusto, aah..!) - Salmiakki, sipsit ja juusto. Ei yhtä aikaa, mutta vaikka saman päivän iltana. Sipsit helevetin harvoin, koska niillä tulee köyhän naisen facelift.
- Suosikkitv-sarjasi? - Englantilaiset tietenkin - Heartbeat, Downton Abbey ja viimeisimpänä Naisten Paratiisi. Ei suomalaista nykypäivää, kiitos, minä elän siinä jo.
- Turhin julkkis? Miksi? - En tunne julkkiksia. Tai kai minä jotain nimiä tunnistaisin, sen verran nettilehtiä luen, mutta kun en seuraa heidän elämäänsä, niin en mene arvioimaan. Kai ne siitä jotain saavat, ei se sitten voi ihan turhaa olla.
- Kalju vai irokeesi? - Jos olisin hoikempi, voisin kokeilla molempia. Ehkä sellainen leveä irokeesi, jos pakko olisi, että vaan korvalliset olisivat paljaana. Kaljuun vaaditaan kaunis kallo, en tiedä, onko minulla sellaista.
- Tylsin kotityö? Entäs lemppari? - Silittäminen on saatanasta! Siksi en silitä kuin suihkupullolla. Samoin pyykinpesu ärsyttää, kun pitää varata vuoro. Tiskaaminen taas on kivaa, meditatiivista ja rauhoittavaa.
- Mikä on seksikästä? Äly. Ja silmät ja kädet.
- Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään? - En usko sellaisena kuin se kuvataan, ei mitään helvetti-taivas-virityksiä. Energiahan ei katoa, mutta minne se menee? Aivoenergia siis.
- Miten asuisit, jos raha ei olisi este? - Jossain ullakkoasunnossa Helsingissä, ja osan vuodesta hotelleissa ympäri maailman. Tai vuokra-asunnoissa.
- Suosikkisi alkoholijuomista? - Ei voi valita vain yhtä! Yksi sopii yhteen tilaisuuteen, toinen toiseen. Enimmäkseen nautin kuivaa siideriä, kuplajuomia ja punkkua.
- Onko rakkautta ensi silmäyksellä? - Ei minun mielestäni. Ihastumista kyllä. Rakkaus kasvaa vähitellen.
Ja minunko pitäisi keksiä vastattavaksi muka 11 lisää? Mieluummin kuuntelen ihmisten kertomuksia itsestään kuin kyselen. Minusta ihmisestä kertoo paljon jo sekin, mitä se jättää kertomatta.
1. Oletko pettänyt ketään? Onko tehnyt mieli?
2. Mitä sarjakuvakirjaa tai kirjaa suosittelisit? Miksi?
3. Selviäisitkö ilman modernia yhteiskuntaa? Kuinka pitkään?
4. Puuttuuko elämästäsi jotain vai koetko sen täydelliseksi juuri sellaisena kuin se on?
5. Mitä et suostuisi tekemään ikinä?
6. Tykkäätkö musiikista? Millaisesta? Miksi et tykkää? Vai jaksatko edes kuunnella enää?
7. Tahtoisitko osata jotain kieltä? Mitä? Vai riittääkö nykyiset?
8. Koita keksiä jotain hyvää sanottavaa syksystä. (Minä kyllä tiedän montakin hyvää puolta, mutta koitan vaan saada teidätkin hokasemaan, ettei se paha asia ole.)
9. Onko siulla kumpparit ja sadetakki?
10. Joko on joululahjojen hankkiminen aloitettu?
11. Mitä tahtoisit kysyä -kummitukselta-?
Saa ottaa kuka tahtoo. Ei täällä kyllä ketään enää taida käydä, mutta eipä haittaa. Saa vastata vaikka kommenttilaatikkoon, jos siltä tuntuu. Ei ole pakko tuntua. Ei tämä taida mitään kiinnostavaa olla.
Olipa kummallista, kun kerrankin aikaa oli varattu tunti ja lääkäri oikeasti kyseli koko kropan ja pään kunnon läpi. Ainoa varsinainen natina tuli painosta, tietenkin. Ja siitä kohonneesta verensokerista, ne taas ovat jotenkin yhteydessä toisiinsa, en minä nyt tyhmä ole, vaikka hullu saatan ollakin. Sen verran sitä hänen natinaansa säikähdin, etten enää tohtinut pyytää närästyslääkereseptiä. Se nyt näin jälkikäteen harmittaa, menevät taas aamuyöt heräilyksi, kun alkavat hapot nousta suuhun. Hän kirjoitti minulle kontrollilähetteen verikokeisiin, pitää vaan ensin natustella vanhat lääkkeet loppuun, sitten aloittaa uudet, hankkia se verenpainemittari ja sitten käydä kokeissa. Tähän vaan pitää taas suhtautua, minä en voi mitään vanhenemiselleni ja olen liian laiska laihduttamaan. Se kai minut sitten lopulta tappaa, siltä tämä vahvasti vaikuttaa.
Harmi, kun firma ei suostu kustantamaan luomien poistoa. Nyt pitää sitten yrittää terveyskeskukseen luomenpoisto-operaatiota varten. Ärsyttää, kun tietää, että sinne pitää ensin saada aika tutkittavaksi ja sitten vasta - ehkä - saa operaatioajan. Tulee taas pitkä prosessi, mene tiedä, onnistunko siinä edes. Yksi tyypeistä on epäilyttävä ja kaksi hankaavaa, nekin kuulemma kannattaisi poistaa. Jaa. Mutta entäs jos vaan unohtaisin niiden olemassaolon?
Sitten toiseen asiaan - yksi hullu äitiyslomalainen haastoi minut kysymysrumbaan. (Ei se oikeasti hullu ole, vihmerä ja noheva ihminen. Ja hyvä äiteekin siitä tulee.)
1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Täytyy keksiä 11 uutta kysymystä.
4. Täytyy valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Täytyy kertoa kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
Moneskohan kerta tämä on, kun kerron asioita itsestäni.
1. Numeroina olen 42, 46, 48, 49, 95 ja 178. Mikään niistä ei muistaakseni ole ääoo-numero eikä paino. Eikä puhelinnumero.
2. En jaksa laihduttaa, ei voi vähempää kiinnostaa nälkäännääntymisdieetti.
3. Voisin ehkä lopettaa noms-pussilla käymisen viikolla. Ehkä. En lupaa mitään.
4. Olen alkanut miettiä, että vanheneminen ärhäköittää ihmistä. Sitä tajuaa, että aikaa on aina vain vähemmän, eikä sitä kannata heittää paskaan. Tai hukkaan. Tai hukata paskoihin ihmisiin.
5. Minulla EI ole pinkkejä tavaroita tai vaatteita, vaan fuksian tai marjapuuronpunaisia. Perkana! (Me ihmiset kun näemme värit eri tavalla, niin pari ystävääni väittää, että minulla on paljon pinkkiä. Ei ole, vain makuuhuoneen lamppu on pinkki. Niin kerta!)
6. En tiedä, tahdonko kuitenkaan enää eläimiä, vaikka välillä hinkuan kissoja aivan kuollakseni. Minusta on tullut laiska ja unet ovat minulle aika tärkeät, silloin kun niitä sattuu saamaan.
7. En myöskään tahdo asua enää kenenkään kanssa, aivan samasta syystä.
8. Tahdon silti poikaystävän. Vai miesystäväksikö niitä pitäisi sanoa? En vaan tiedä, mistä sellaisia saadaan, joten tuo on aika hypoteettinen toive.
9. En ole ruma, mutta persoonallinen. Taitaa olla melkein sama asia.
10. Tukka sen kun tuuhenee. Outoa.
11. Vaihdevuodet ovat p*rseestä, vaikka minulla ei edes ole vaikeat viihdevuodet. Ja minkä helkkarin takia kaikkien verenpainelääkkeiden sivuvaikutuksissa mainitaan punainen naama? Kohta eivät enää nämä nykyiset naiselliset valkaisuaineet riitä, eikä vahvempia ole.
Tässä Ambran virittämät kysymykset:
- Oletko onnellinen? Miksi, miksi et? - Olen tyytyväinen. Tai melkein tyytyväinen, välillä toki surettaa, mutta enimmäkseen yritän olla ajattelematta.
- Lempiherkkusi? (Mulla tällä hetkellä: suolakeksit ja brie-juusto, aah..!) - Salmiakki, sipsit ja juusto. Ei yhtä aikaa, mutta vaikka saman päivän iltana. Sipsit helevetin harvoin, koska niillä tulee köyhän naisen facelift.
- Suosikkitv-sarjasi? - Englantilaiset tietenkin - Heartbeat, Downton Abbey ja viimeisimpänä Naisten Paratiisi. Ei suomalaista nykypäivää, kiitos, minä elän siinä jo.
- Turhin julkkis? Miksi? - En tunne julkkiksia. Tai kai minä jotain nimiä tunnistaisin, sen verran nettilehtiä luen, mutta kun en seuraa heidän elämäänsä, niin en mene arvioimaan. Kai ne siitä jotain saavat, ei se sitten voi ihan turhaa olla.
- Kalju vai irokeesi? - Jos olisin hoikempi, voisin kokeilla molempia. Ehkä sellainen leveä irokeesi, jos pakko olisi, että vaan korvalliset olisivat paljaana. Kaljuun vaaditaan kaunis kallo, en tiedä, onko minulla sellaista.
- Tylsin kotityö? Entäs lemppari? - Silittäminen on saatanasta! Siksi en silitä kuin suihkupullolla. Samoin pyykinpesu ärsyttää, kun pitää varata vuoro. Tiskaaminen taas on kivaa, meditatiivista ja rauhoittavaa.
- Mikä on seksikästä? Äly. Ja silmät ja kädet.
- Uskotko kuolemanjälkeiseen elämään? - En usko sellaisena kuin se kuvataan, ei mitään helvetti-taivas-virityksiä. Energiahan ei katoa, mutta minne se menee? Aivoenergia siis.
- Miten asuisit, jos raha ei olisi este? - Jossain ullakkoasunnossa Helsingissä, ja osan vuodesta hotelleissa ympäri maailman. Tai vuokra-asunnoissa.
- Suosikkisi alkoholijuomista? - Ei voi valita vain yhtä! Yksi sopii yhteen tilaisuuteen, toinen toiseen. Enimmäkseen nautin kuivaa siideriä, kuplajuomia ja punkkua.
- Onko rakkautta ensi silmäyksellä? - Ei minun mielestäni. Ihastumista kyllä. Rakkaus kasvaa vähitellen.
Ja minunko pitäisi keksiä vastattavaksi muka 11 lisää? Mieluummin kuuntelen ihmisten kertomuksia itsestään kuin kyselen. Minusta ihmisestä kertoo paljon jo sekin, mitä se jättää kertomatta.
1. Oletko pettänyt ketään? Onko tehnyt mieli?
2. Mitä sarjakuvakirjaa tai kirjaa suosittelisit? Miksi?
3. Selviäisitkö ilman modernia yhteiskuntaa? Kuinka pitkään?
4. Puuttuuko elämästäsi jotain vai koetko sen täydelliseksi juuri sellaisena kuin se on?
5. Mitä et suostuisi tekemään ikinä?
6. Tykkäätkö musiikista? Millaisesta? Miksi et tykkää? Vai jaksatko edes kuunnella enää?
7. Tahtoisitko osata jotain kieltä? Mitä? Vai riittääkö nykyiset?
8. Koita keksiä jotain hyvää sanottavaa syksystä. (Minä kyllä tiedän montakin hyvää puolta, mutta koitan vaan saada teidätkin hokasemaan, ettei se paha asia ole.)
9. Onko siulla kumpparit ja sadetakki?
10. Joko on joululahjojen hankkiminen aloitettu?
11. Mitä tahtoisit kysyä -kummitukselta-?
Saa ottaa kuka tahtoo. Ei täällä kyllä ketään enää taida käydä, mutta eipä haittaa. Saa vastata vaikka kommenttilaatikkoon, jos siltä tuntuu. Ei ole pakko tuntua. Ei tämä taida mitään kiinnostavaa olla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
