Lehtipuhaltimet meillä aina tulevat olemaan keskuudessamme*

Aamulla, kun ajelin bussin kyydissä töihin, mietin, että maanantaina on varmaan jo töihin saapuessakin pimeää. Tänä vuonna syksy on saapunut armollisesti, värikkäänä, lämpimänä ja sateettomana. Puutkin ovat saaneet pitää ruskaiset pukunsa harvinaisen pitkään. Pääkaupunkiseudulla kun yleensä tuulee aina. Mutta kohta se saapuu – lehtipuhaltimien luvattu aika. Tässä vaiheessa vuotta lasken aina, montako kuukautta on valon saapumiseen, vain viisi. Ei se oikeastaan paljon ole. Kunhan tästä nyt vuodenvaihteeseen saakka jaksaa, alkaa valon määrä taas lisääntyä. Ei paha.

Joo, joo, tiedän. Eivät kaikki osaa noin ajatella, tuo kuulostaa omahyväisen yltiöoptimistiselta. Mutta kun ei oikeasti ahdista. Minua ahdistavat muut asiat, mutta sää ja vuodenkierto eivät onneksi vaikuta. Jossain asiassa edes pääsee vähän helpommalla. Sen lisäksi minun oli tarkoitus kirjoittaa tähän jotain siitä, miten vuodet kuluvat aina nopsempaan, mitä enemmän tulee ikää, mutta kun siitä on jo useampikin juttu julkaistu, mistä se johtuu, niin etsikää niitä. Olen samaa mieltä, kulkee se, kirmaa ja rientää, perkele.

Eilen illalla mittasin verenpainettani, lukemat olivat suorastaan yltiöoptimistiset, 119/ 79, kun ykskaks sain tolkuttoman rytmihäiriökohtauksen. Se jopa rekisteröityi verenpainemittariin, mokoma alkoi rääkymään hädissään. Sitten otti todella pahasti, tajunta himmeni pariin otteeseen. Jos en olisi tuolissa jo valmiiksi istunut, todennäköisesti olisin löytänyt itseni lattialta. Pelotti vähän aikaa, mutta kun hetken lepäilin, pahin meni ohi. Hupaisinta toki oli, että en iljennyt soittaa lääkäriin, kun yleensä sinne pääsen, ei enää tapahdu mitään. Minulla on sydämeni jemmassa elelevä rytmiryhmä, jota ei saada kiinni. Toisaalta lähtö on tuolla tavoin helppo, ei se nimittäin satu yhtään, tuntuu vaan tosi epämukavalta ja sitten menee taju.

Tällä viikolla minulla oli treffit suutarini kanssa. Hän tervehti minua iloisesti kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää (joperuonansuu-äänellä kukkaroa) kysyen, että mitä kivaa olin tällä kertaa tuomassa hänelle. Uudet marjapuuro-millamagia-kenkäni yllättivät minut, niissä onkin nahkapohja. Nahkapohja ei kestä juurikaan suomalaista ilmastoa, toisaalta tehdaskorkolaput ovat surkeata tekoa, ne kannattaa vaihtaa parempiin mahdollisimman nopeasti. Toisena tuliaisena vein salvianvihreät bootsini, niistäkin olivat kesän aikana korkolaput saaneet kyytiä. Kyllä huomasi, mitä kenkiä on tullut pidettyä. Minulle luvattiin taas kanta-asiakasalennus ja kosteuskäsittely kaupanpäälle. Onni on taitava suutari, sitä en väsy toistamaan. Olisikohan niitä missään vapaana? Voisin minä sellaisen seuralaiseksenikin huolia.

Tänään tulee yksi kiva ja mukava. Hänelle teen tofua sataykastikkeessa. Huomenna pelaamme minun luonani roolipeliä, sinne rakentelen lasagnen. Sunnuntaina makaan nojatuolissani ja kuuntelen sydämen ääniä. Sanokaa minun sanoneen.

* Otsikosta kiitos Jeesukselle, suomenuskovaisen/ pakanan kannattaa lukea vihollisen ohjekirjanen tarkkaan, että voi tarvittaessa lainata sitä. On siellä muutama hyväkin juttu, ihmisellä vaan on tapana lukea lakia kuin piru raamattua. Pun intended.