Että voi ihmisellä töissä nousta verenpaine, vaikka olisi takana miten kiva ja rentouttava viikonloppu! Ja vasta kun mietin, että kai se on hyvä merkki, kun ensimmäisen kerran ajattelee työasioita vasta maanantaiaamuna aamutoimia tehdessään. Tuli mieleen, etten ollut saanut vastausta yhdestä paikasta, mutta se vastaus odottelikin minua jo sähköpostissa. Siinä mielessä kaikki siis oli suorastaan erinomaisesti. Sen sijaan rva johtava ammatinharjoittaja kyllä on melkoinen tapaus. Kun sitä kuvittelisi, että olemme töissä saadaksemme asiat sujumaan mahdollisimman juohevasti, niin tulee välillä mieleen, että hänet on palkattu hidasteeksi ja esteeksi. Miten ihminen voi olla niin kovin puusilmäinen, ratkaisemaanhan meidät on ongelmia palkattu eikä lietsomaan niitä. (Puuh, helpottipas! Sen lisäksi hoen itselleni, että ”Älä ajattele, älä ajattele, älä ajattele, ei sinulle siitä makseta.”)
Lauantaisen ulkoiluhetken jälkeen menimme ystävän kanssa syömään Rivoliin. Meidän oli tarkoitus nauttia merenelävien lautanen (Plateau Royal), mutta menun etusivulla mainostettu maistelumenu puhui meidät ympäri. Ruoka oli hyvää, mutta rekkamiehen annos se ei ollut. Alkuun härkäcarpaccio, sitten tiikerirapu-liha-dim sumeja, pääruuaksi karitsaa kahdella tapaa, sitten pieni nökäre brietä (tosi nuori ja todella tylsä valinta, se suolakeksi mukana oli naurettava) ja jälkiruuaksi kelluva saari.
Kaksi tuntia sen jälkeen oli ystävättärelläni nälkä, uskomaton ihminen! Jotkut ihan oikeasti omaavat rekkamiehen metaboliikan. Niinpä kävimme vielä Tapas Barcelonassa, missä hän sai kympin viikkojen annoksen, kolme tapasta. Minä taas tyydyin lasilliseen Lansonia, leikin hyvää vasikkaa. Kävimme parissakin ravintolassa kääntymässä, mikään ei oikein iskenyt, niinpä meidän uhomatkamme keskustaan loppui jo yhden maissa. Hyvä toisaalta niin, olimme ainakin sunnuntaina valmiit naapurilähiön vierailua varten.
Naapurissa ystävä toipuu suuresta leikkauksesta. Olipa kiva nähdä, että jo viikko leikkauksen jälkeen hän vaikutti omalta itseltään, toipuminen oli hyvässä vauhdissa. Kahvittelun lomassa makaaberi huumori sai taas kukkia. Odotan ilolla, kun taas pääsemme kokoontumaan pitkän kaavan mukaan, kyllä kotibaarin tarjoomukset näyttävät ravintoloiden herkut voittavan mennen tullen.
Seinänaapurin eroahdistunut koira karkoitti Nukkumatin. Mietin juuri, että pitäisikö jotain koirapsykologien nimiä ja numeroita printata vinkkinä hänelle. Todennäköisesti kun niitä olisin liimaamassa naapurin oveen, koira kuolisi sydäriin. Auuuuu, aaaauuuu, auuuuuuuhhhhhhhh! Korkealta ja kovaa, typerä spanieli. Juu, en ole koiraihminen, en ainakaan tiistaiaamuyöstä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti