Itket ja kuuntelet

Jostain ihmeen syystä päässäni soi Ultrabra-niminen korvamato. Pahempiakin voisi olla, mutta jostain syystä ei nyt ihan aamusta tahtoisi moiseen biisiin ryhtyä, parista edellisestä päivästä puhumattakaan. Vaikka ei tämä kyllä paljon naurata – tai naurattaisi, jos ei itkettäisi. Rytmihäiriöt jatkuvat. Jos tässä nyt jotain hyvää on asiasta sanottava, niin päivällä ei sydän naputa. Päivällä naputtaa pää, todennäköisesti se lisää illan ja yön sydämen lyöntejä. Mutta on tässä jotain hyvääkin, nyt on pakko ryhtyä rauhoittamaan elämäntyyliään, jos meinaa hengissä porskutella.

Töissä on puusilmäisyyttä liikkeellä. Miten voivat aikuiset ihmiset heittäytyä tyhmiksi? Miten ei yhtään viitsitä tehdä asioita, vaikka tiedetään, että ne tulevat vastaan päivä toisensa, kuukausi toisensa jälkeen. Miten voidaan heittäytyä ääliöksi? Jokaisella on yhtä vähän tai paljon tunteja työaikaa, jokaisella on omat hommansa, miten kukaan kehtaa vääntää toisen niskoille ylimääräistä tuubaa, jonka aivan yhtä hyvin voisi selvittää itsekin? Huhhuh, jopas helpotti.

Ehkä se yytee-lomautus vuodenvaihteessa tulee ihan hyvään saumaan. Olen kuitenkin vetänyt aika tunteella viimeiset 8 kuukautta. Kesäkin vielä meni, mutta nyt alkaa vähän väsyttämään. Kyllähän minä tietenkin jaksan, jos pakko on, mutta toisaalta en pistä pahakseni pientä lepotaukoa. Olkoonkin, että raha-asiat voivat siinä huonosti, mutta toisaalta pitää vaan ottaa järki käteen ja miettiä, etteivät yyteet ja lomautus ole uhka, vaan mahdollisuus. Voin vaikka hakea muita töitä.

Alkuviikosta kävin suutarini kehuttavana. Että miten on kiva, kun joku tuo kenkänsä ajoissa korjattavaksi, kun niiden kanssa on silloin helpompi askarrella. Ja kun minulla on niin erikoisen värisiä kenkiä, ei vain pelkkää mustaa. Totesin hänelle, että kun maksaa kengistään niin paljon, niin ei tahdo kertakäyttökenkiä. Minä ainakin mielelläni käytän kauniita kenkiä vuosi vuoden jälkeen uudelleen. Korjautan ne juuri siksi. Ja kun laatukenkiä ostaa, ne saa vielä korjattuakin. Ei tällaiseen siroon 42 numeron kavioon noin vain niitä söpöjä löydy eikä minusta ole Tuhkimon sisarpuoleksi. Suoraan sanottuna, jos kenkä puristaa, niin sen kyllä huomaa.

Muutenkin olen huomannut pukeutumistyylini olevan naisellistumassa. En edelleenkään vedä mekkoja tai hameita päälleni, mutta paidoissa saattaa olla väriä ja avara pääntie. Eilen yhdessä kanta-astiakasiltamassa mukaan lähti sellainen värikäs tunika. ei kuitenkaan pinkki, eikä vaaleanpunainen, mutta ei mustakaan. Ehkä minussa sittenkin on ainesta sellaiseksi kukkahattuseitsemänkymppiseksi. Tietysti jos vaan elän niin pitkään. Ja elänhän minä, jos en stressaa. Pitää lopettaa stressaaminen. Yksinkertaista, rakas Watson!