Mielipideautomaatti

Nauroin herätessäni itselleni. Julistin nimittäin jossain seurueessa juuri ennen heräämistäni, että Suomessa tehdään maailman kolmanneksi parasta vodkaa. Parhaat tulivat uniminäni mielestä Venäjältä ja seuraavaksi parhaat Puolasta. Suomalaisen "hyvän" vodkan pullo oli naurettava viritelmä, jota pystyi käyttämään muka kukkamaljakkona tyhjentämisen jälkeen. Voi jestas minun kanssani!

Minua verrattiin koiraan, tai oikeastaan sanottiin, että minulla on jossain määrin samanlainen suhtautuminen ihmiseen kuin kyseisellä koiraeläimellä. Kyseessä tosin onkin aivan erityislaatuinen koira, sellainen, josta pidän. Se on harvinaista. Emma-koira vei sydämeni jossain Lapissa kuutisen vuotta sitten. Hän on luonteeltaan sellainen itsekseen pärjäävä, joka kyllä pitää ihmisistä, mutta ei osaa laskea niitä lähelleen edellisten elämänkokemusten takia. Ymmärrän kyllä vertauksen. Meissä on vähän samaa väritystäkin, paitsi että koira on punaisempi.

Entisen työpaikan kollegojen kanssa vierähti torstaina vajaa neljä tuntia. Sitten ymmärsin lähteä kotiin. Kuitenkin meni taas rauhoittuessa puolille öille, perjantainen työpäivä oli puuduttava. Onni toki oli, että sen verran haastavia tehtäviä jälleen kerran oli tarjolla, ettei tarvinnut edes kuvitella jäävänsä lepäämään laakereillaan.Niitä jäi odottamaan vielä maanantaillekin - tietysti. Tuleekohan koskaan sellaista hetkeä, että saisin pöytää edes jossain määrin puhtaaksi?

Ottoveljen kanssa kirjoittelin eilen iltasella. Vietin aikaa parvekkeella, siellä oli ihanan rauhallista ja lämmintä. Linnut kirkuivat takapihalla, liikenne oli vaimentunut. Naapurin kääpiöt oli jo kerätty sisälle eivätkä humalikkaat vielä olleet liikkeellä. Veliseni oli taas tilannut sukkia, pitää käydä ne noukkimassa jossain välissä naapurilähiöstä ja lähettää hänelle eteenpäin. Edellisen lähetyksen sukat ovat kuulemma kotona, mutta sinne ei ennen marraskuuta ole asiaa, koulu jatkuu tiiviinä. Kummallista ajatella, että hän on valmistumassa vihdoinkin. Kummallista ajatella häntä töissä, mutta pitäisihän minun tajuta, ettei hän enää mikään teini-ikäinen ole ollut vuosikymmeneen. Enkä minäkään. Minähän olen jo vahvasti keskiäkäinen, vaikken sitäkään tahdo välillä muistaa ja ymmärtää.

Olen kovin väsynyt itseeni. Pitäisi olla vaihtopää.

Kompensaatio

Suutarini oli saanut kengät valmiiksi. Nyt sain vielä tekstiviestinkin varmistukseksi. Kun menin hakemaan kenkiäni, hän kertoi vaihtaneensa kaupan päälleyhdestä parista myös pohjalliset, koska toisessa kengässä se oli hieman rutussa. Se jo olisi riittänyt minulle, mutta vielä hän lastasi mukaani kahdet leikattavat nahkapohjalliset ja kaksi purkkia nahkansuoja-ainetta. Siitä erityisesti olin iloinen, ei jäänyt katkeruuden tunteita, vaikka jouduin turhan keikan tekemäänkin. Mutta olisin minä varmaan jatkanut ammatillista suhdettamme jatkossakin, enkä vähiten siksi, mitä hän sai tehtyä punaisten makuuhuonekenkieni (kollegan nimitys) kärjille. Ei edes näe, että niillä on asvalttia koitettu kyntää! On hän ihmemies!

Töiden jälkeen olisi luvassa joukkotapaaminen entisen työpaikan kollegoiden kanssa. Tapaamiseen on jo useamman vuoden ajan kutsuttu kaikki ne, jotka ovat potkittu tai itse ymmärtäneet lähteä. Se on aika mukava tapaaminen, kun miettii, että porukka on viettänyt samassa firmassa 10 - 20 vuotta, siinä jo oppii kollegan tuntemaan ja pitämään häntä suorastaan ystävänä. Niin kuin minä entistä esihenkilöäni, varmistelin häneltä viime viikolla, että vieläkö hän tahtoo olla suosittelijani. Vastaus oli vahva kyllä.

Minulla on melkoisen voimakas itseinhokohtaus käynnissä. Älkää kysykö miksi, tekisi vaan mieli lopettaa kaikki ihmissuhdevirityksensä seinään ja antaa mennä, kun on alamäki vaan. Mutta kun sitten kuitenkin taas kohta olisin seuraa vailla. Mutta kun toisaalta ei tee mieli nähdä yhtään ainutta poikaystävää, kun pitää itseään kamalana ja rumana. Kovin on kahtiajakoista tunnelmaa liikkellä. Yritän olla tekemättä mitään pikaisia ohjausliikkeitä, mutta toisaalta tällaista on koettu aiemminkin. Tässä käy vielä huonosti - minulle tietenkin.

Voi olla, että osatekijä pahaan olooni löytyy töistä. Kun en siellä enää pärjää, niin tuntuu, etten voi pärjätä missään muuallakaan. Nyt esimerkiksi pitäisi koittaa jaksaa paahtaa kaksi päivää itsekseen, kun kollega läksi viettämään hyvin ansaittuja lomapäiviään. Ahdistaa, mutta se on vaan koitettava puurtaa ja paarustaa päivät läpi. Kaikkialta vain painostetaan ja kaikkien asia olisi aina tärkein. Alkoholipullot siintelevät silmieni edessä epätoivon hetkinä... (Sillähän tässä maailmassa on aikaisemminkin ongelmat ratkaistu, tehdään niistä vielä suurempia.)

Arkisohlausta

Minua ahdistaa vaaleiden farkkujen puute niin pahasti, että meinasin taas eilen lähteä toiviokierrokselle. Jouduin tolkuttamaan itselleni, että ei ole vielä sellaisen aika, palkkapäivään on vielä viikko, eikä juuri nyt ylimääräistä ole. Mutta kun harmitti, suutari-parka oli sotkenut aikataulunsa eivätkä kenkäni olleetkaan vielä valmiit. Saa nähdä, pääsenkö tänään töistä ajoissa, että kerkeän ennen puolta kuutta naapurilähiöön. Hän kyllä lupasi kompensoida turhan retkeni jotenkin, minä vaan tahdon kengät käyttööni. Ja farkut. Valtakunta vaaleansinisistä bootcutfarkuista!

Lauantaina vierailin naapurilähiössä ystävien uutta koiraeläintä ihmettelemässä. Iltani vietin mielenkiintoisesti lähiön baarissa. Tutustuin kovin erilaisiin ja keskenään erihenkisiin henkilöihin. Sen verran kiinnosti kupletin juoni, että en malttanut lähteä kylille. Ilta tuli edulliseksi, koska miehet. Oli varsin avartavaa kuunnella mielipiteitä itsestään. Tuntemattomat ihmiset näkevät minut kovin eri tavalla kuin itse koen itseni. Yleensä minut nähdään huomattavasti positiivisempana ja valoisampana kuin olen. Toisaalta hiprakassa minusta tulee optimistisempi, se saattaa selittää paljon. Sen lisäksi minulla on kuulemma säteilevät silmät. Jaa. Kaikesta tästä voimaantuneena kävelin kotiin, eikä edes väsyttänyt. Sunnuntaina sitä lajia kyllä oli liikkeellä, niin kuin muinakin sunnuntaipäivinä.

Olen lukenut kalenteriani väärin. Meinasin ottaa junaliput Länsirannikolle aivan väärälle viikonlopulle. Nyt pitää kysyä ystäviltä, voiko viikonloppua vaihtaa vai meneekö elämä vaikeaksi. Sen sijaan pitkäaikainen ystäväni Itäisessä Suomessa teki minulle toisen ehdotuksen, siitä taitaa olla mahdotonta kieltäytyä. Heinäkuussa pitäisi sen lisäksi yrittää keretä nähdä kirjeenvaihtokaveria, hänkin heräsi talviunestaan kirjoittelemaan. Tässä on vielä helevetin hyvä läpisekoilun paikka, kun sotken aikatauluni rehvakkaasti. Etenkin kun töitä pitäisi tehdä enimmäkseen.

Sananen unesta, olen ryhtynyt nukkumaan, nyt kai voin jo olla melkoisen varma asiasta. Ilmiötä on kestänyt kuukauden päivät. Herään edelleen öisin, mutta nukahdan uudelleen, olen siis joko hullu tai viaton, kun asiat eivät enää pidäkään hereillä. Riemua!

Tyttö pommikuopan reunalta

Olenkos muuten koskaan kertonut, että ensimmäiset kolme elinvuottani leikkikenttänäni olivat pommikuopat ja junaradan reunavalli? Jotenkin vasta viime aikoina olen alkanut miettiä, että toisen maailmansodan loppumisesta oli minun syntyessäni 19 vuotta. Pohjoiskarjalalalainen kylä sijaitsi pohjoiseen johtavan radan varressa, tietysti sitä vihulainen paukutti kovasti ja pyrki katkaisemaan saksalaisten tien Lappiin. Sitten kun Saksasta tuli vihollinen, he tekivät perääntyessään aivan samaa havokkia.

Molemmat mummolani ovat saman radan varressa, toinen vielä hivenen pohjoisemmassa. Muistan vieläkin kovin elävästi, miten minulle tolkutettiin, että jos niissä kuopissa kaivelee, niin ei kannata rumuta rautaisten esineiden kanssa, vaan sitten pitää tulla kotiin kertomaan asiasta. Ja minähän nimittäin kaivelin. Pohjoiskarjalalainen harjumaisema kun on täynnä ihanaa sileätä hiekkaa siellä missä ei kallioon törmätä. Sinne olen haudannut erinäisiä aarteita lapsuudessani - huvittavinta on, että varmaan vieläkin löytäisin kätköni. Suutareita sieltä ei taida enää löytyä ja pommikuopatkin ovat jo metsittyneet.

Eilinen meni pohjoisen pojan kanssa. On minulla kyllä hyvä tuuri, juuri kun Hankala päätti lähteä kesän ensimmäiselle moporetkelleen, laskeutuu  toinen ihmelapsi kylille. Minä pidän vaihtelusta, olen tullut siihen tulokseen. Tänään vaan jäi Pihlajamäki goes blues-tapahtuma väliin, koska siellä taas oli Hankalan ystäviä, enkä jaksa selittää asioita. H. on tietoinen elämäntavastani, muille se ei kuulu. Pohjoisen poika taas ei ole kysellyt enkä minä koe tarvetta kertoa.

Mutta tänään ovat taas kuviot toiset. Katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Joulu on ohi

Poistin juuri kaamosvalot parvekkeelta. Meni vähän pitkäksi, mutta kun johto oli ujuttautunut toisen ei-liikkuvan parvekelasin alle, niin pakko oli odotella, että on riittävän lämmintä ja valoisaa notkua parvekkeella, että voin selvittää tilanteen. Nyt oli, mutta kyllä on siepannut! Ensi syksynä keksin jonkun muun ratkaisun. Ei enää pujottelutehtäviä.

Haastattelu oli mukava tapahtuma! Ja miten erikoinen ratkaisu; tänään minua haastattelivat hallinnollinen esimies ja toimen nykyinen haltija. Jos pääsen jatkoon, on vuorossa päähuollettava. Sitten seuraavat pipipäätestit, turvallisuustarkastus - ja niin, siihen kai se tyssääkin. Mutta hyvin me vedettiin kaikki kolme, oli hieno fiilis, naurua, vakavoitumista, oikeita asioita ja melkein tekisi mieli sanoa, että kollegiaalista tuntemusta.

Palkkatoiveen vedin tappiin, turha lähteä halvalla itseään myymään, etenkin nyt kun tietää, että aina alemmas pääsee. Minulla on täydellinen kokemus ja koulutus siihen paikkaan. Veikkaan, että jos vaan päähuollettavan kanssa natsaa, minulla on erinomaisen hyvät saumat loppusuoralle saakka. Ja minähän hehkutin itseäni, kerrankin en ollut maan hiljainen enkä vaatimaton.

Tuijottelen viinipulloa. Tiedän, että noin lasillinen saa minut pilkkimään taas kaikkialla. Tätä se nyt, saatana, on nykyään. Kuolemanväsymystä perjantaisin. Hankin seuraavaksi autopojan, joka voisi nukuttaa minua pari tuntia autossaan. Kyllä mie sitten taas jaksaisin sylissä kiipeillä.

 

P.s. Pelottaa. Joku random-tyyppi lukee minua taas. Ahdistaa katsella laskurin tilastoja, kun se menee aina syvemmälle ja syvemmälle.

Plan A, B & C

Iltasella suunnittelin kaikenlaista. Etsin tietoa firmasta ja potentiaalisesta huollettavasta haastattelua varten, totesin, että vaikuttaa liian hyvältä. Siinä työpaikassa kyllä kohtaisi kaikki, missä voisin käyttää lahjojani hyväkseni. Nyt on vaan toivottava, että osaisin tehdä sopivan vaikutuksen oikeisiin ihmisiin. Mietin jopa mitä minä tahdon kysyä heiltä, ihan vaan varmistaakseni soveliaisuutemme puolin ja toisin.

Tilasin junaliput juhannuksen Tampereen matkaa varten. Sain halvalla, maksoin niistä vain eur 16. Onko niin, että suurin osa ihmisistä tykkää edelleen paeta mökille? Ei silti, että se minua häiritsisi, tekemistä Tampereella riittää, vaikkei tällä kertaa festivaalilippu plakkarissa olekaan. Katselemme sitten tilanteen mukaan, minne menemme vai notkutaanko muuten vaan.

Kun nyt Veturin tarjousten taikapiirissä pyörin, niin vilkaisin myös matkahintoja Länsirannikolle. Jos vaikka sillä ensimmäisellä lomapätkällään poikkeaisi siellä rumuamassa. Alustava kyllä tuli jo ystävilta suunnittelemaani ajankohtaan, mutta vielä ei talous anna myöten hankkia junalippuja, pitänee tehdä se vasta palkkapäivän jälkeen, jos silloin vielä jonkinlaista halvennusta saisi. Nyt pilettien hinta näytti nousevan lähes 80 euroon. käyn kalliiksi itselleni.

Mutta ei tänne säästämään ole tultu. Tai on, mutta pitää välillä saada jotain huviakin. Muuten ei jaksa puurtamista, vai raatamisestakohan pitäisi puhua? Oli taas sellainen päivä, että vain ketju puuttui nilkasta, henkinen ketju oli paikallaan. Hakkasin konetta lähes tauotta kahdeksan tuntia, lounaasta en onneksi tingi, minusta nimittäin tulee todella vihainen, jos en syö.

Töiden päälle kävin tapaamassa suutariani. Vein sinne kolme paria; polkupyöräilyssä haavoittuneet kenkäni, vaaleanpunaiset unelmani (nahkapohjat) sekä lämpimimät talvikenkäni (liukasteluvaara). Hän on aina innoissaan kun saavun kassini kanssa, että mitä tällä kertaa tuon hänelle. Punaisten kenkien kanssa hän pyöritteli päätään, mutta sanoi tekevänsa parhaansa. Kalliiksihan se tuokin reissu käy, mutta sitten minulla on taas kolmet kengät lisää käytössäni. Talvikenkiä en olisi pitänyt enää ikinä, jos ei hän saisi niitä kuntoon. Vaaleanpunaiset unelmat olisivat pian olleet pohjasta puhki ja punaiset, niistä nyt en sano yhtään mitään.

Virtapiikki

Jännä juttu, minulla on tällä hetkellä menossa "hyvät unenlahjat"-kausi. Saa nähdä, miten pitkään riemua riittää. Näen eläväisiä unia täynnä yksityiskohtia, herään vain pari kertaa, yleensä saan heti unta uudelleen. Tai yleensä ja yleensä, tätä nyt on jatkunut vasta viikon päivät, mutta kuitenkin. Uni ON hyvästä, jaksan töissäkin paremmin, vaikka välillä on vaikeata uskoa sitä hulluuden määrää, joka meilläkin vaikuttaa.

Tänään muun muassa konttailin pitkin naistenvessojen lattioita. Henkilöstöhörho kadotti jo kolmannen kulkuavaimen, väitti nähneensä sen viimeksi vessassa, mutta ettei se enää siellä ollut. Hän jopa epäili, että joku inhoaa häntä (hmmm) ja tekee hänelle kiusaa. Lohdutin, että ei kai kukaan nyt niin lapsellinen olisi. Tuli tosin mieleen, miksihän moinen ajatus hänen päähänsä pälkähti? Minua vähän nauratti, kun mietin, että jos hän olisi hivenen nöyrempi, olisi löytänyt avaimensa itsekin. Nyt vaan eivät tainneet jalat ja katse notkahtaa riittävän alas...

Sain erinomaisen hienon puhelun. Pääsen työhaastatteluun. Valitettavasti en taida uskaltaa kertoa asiasta yhtään enempää. Tuskinpa minä paikkaa tulen saamaan, mutta ainakin voin olla kiitollinen siitä, että kerrankin onnistuin tekemään sellaisen hakemuskirjeen, jolla pääsen edes kokeilemaan onneani. Nyt vaan on mietittävä, miten voi hetkessä tehdä parhaan mahdollisen vaikutuksen. Veikkaan tosin, että minut on kutsuttu vain kuriositeettimielessä paikalle, referenssivastukseksi nuorisolle.

Jäi myös merkkaamatta muistiin äitini terveysasiat. Solunsalpaajahoito oli jouduttu lopettamaan, koska se oli aiheuttanut vakavan allergisen reaktion. Haiman syöpäarvot ovat edelleen korkealla, joten uusia hoitoja mietitään juhannuksen jälkeen. Mamma tuntee olonsa edelleen terveeksi kuin pussillinen uusia. Ihme muikkeli, ei ainakaan aio jäädä tuleen makaamaan, vaikuttaa siltä.