Kaikki paitsi puutarhan hoito

...tai purjehtiminen, vaeltaminen, puiden halaaminen, lasten kasvatus, asunnonhankinta, työnteko on turhaa. Kullekin toiveittensa mukaan, sanoisin. Minulle se jokin tässä vaiheessa elämääni on hortonomia, kasvun ihme. Mutta hei, hulluilla on halvat huvit, enemmän minulla baareihin ja miehiin on upnnut kuin koskaan saan menemään muutamaan hassuun yrttiin.

Nyt parvekkeelle ovat jo rosmariinin, timjamin ja ruohosipulin lisäksi siirtyneet sunnuntain ostosmatkan antimet: toinen timjami, sitruunamelissa, marokkolainen minttu sekä persilja. Istutusvuorossa tällä viikolla ovat chilit, eilen pääsivät ruukkuun matalat tomaatit. Loput roudasin mukanani Nollikselle, joka minua kuskaili ympäri kyliä. Ihme nainen! Aika ihana!

Luvassa on pari rikkonaista viikkoa, huomenna itkujuhlat (menee kuitenkin edesmenneen ystävän muisteluksi), keskiviikkona brunssi ystäväpariskunnan kanssa, sitten taas pari päivää töitä. Ensi viikolla on joku helatorstai. Ja sitä ennen hammaslääkäri, mutta sitä en tahdo ajatella, koska alkaa pelottamaan. Meneehän tämä elämä näinkin, en muistanutkaan miten vauhdikasta on, kun työn lisäksi pitäisi yrittää kotihommiakin tehdä.

Mutta petsi on valmiina. Sen kun alan raapia pöydän pintaa joku kaunis päivä. Sellainen oikein aurinkoinen, kun kaikki muut tahtovat pihalle, niin minä voin linnoittautua sisälle hinkuttamaan pöydästä vanhaa maalia pois. Sounds like a plan. Ja todennäköisesti toteutuu niin kuin muutkin elämäni suunnitelmista - erittäin huonosti, jos ollenkaan.

Touho-täti

Aamun viimeisessä unessa hoidin pieniä gremlinin oloisia eläimiä. Syötin niille kissannappuloita ja katsoin, etteivät ne tapelleet keskenään, kun olevinaan olennot olivat kovin perhekeskeisiä ja yksi niistä oli muuta perhekuntaa kuin muut. Illalla ne oppivat puhumaan ja ryhtyivät kyselemään kaikenlaista, alkoivat kehittymään huimaa vauhtia sosiaalisesti. Onneksi uni loppui, ennen kuin ne alkoivat tappamaan ihmisiä. Eli kiitos vain kysymästä, sain nukuttua.

Perjantain naapurilähiövierailun jälkeen (ruokaohjeita toisaalla) olen levännyt. Sain siivottua, tiskattua ja vaihdettua lakanat. Myös kauppalista on kirjoitettu, vielä tänään on Pirsmassa asiakasomistajapäivä, minulla onkin sopivasti loppu pesuaineista lähtien kaikki. Ratkaisin äitini syntymäpäivä- ja äitienpäiväongelman tilaamalla hänelle lehden. Siitä hän ainakin nauttii koko vuoden. Toivottavasti emme kaikki jälkikasvu ole keksineet samaa ideaa...

Rikoin keittiönpöydän pinnan, kun paukuttelin ruukunmurusia kappaleiksi. En sitten yhtään ajatellut, että kolohan siihen tulee, kun vasaralla paukuttaa ruukunmuruja pienemmäksi ja välissä on vain ohut sanomalehti. Pitää siis hankkia mahdollisimman tummaa puuvahaa, restauraatiohetki on luvassa. Kyllä vähän syletti oma tyhmyys, mutta ei vaan kertakaikkiaan yhtään tullut mieleen, mitä pöydänpinnalle tapahtuu. Minulla ei olein olisi varaa moisiin onnettomuuksiin.

Ai mää vai? Ihan ookoo.

Unien maailma on niin ihmeellinen. Olen viime aikoina nähnyt kuolleen ystävän, hänen vanhimman poikansa (jota en koskaan ole livenä tavannut), entisen aviopuolisoni ja OH:n. En tosin samassa unessa, mutta kuitenkin, miehistä minä unta näen, ei siellä paljon naisia liiku. Paitsi äitini tietenkin, syyttämässä ja torumassa. Samoin isäni - lapsuusaikani toimissaan.

Joka päivä yritän kertoa itselleni, että olen ihan riittävän kelvollinen ihminen. Että meillä on vain yksi elämä eikä kannata jäädä pahoihin asioihin notkumaan. Kuitenkin se, mikä on toiselle taivas, voi toiselle olla kuolemaksi. Sen tajusin viimeistään siinä vaiheessa, kun kuulin entisen aviomieheni edelleen haikailevan perääni. Minä taas en pahempaa kohtaloa voisi itselleni kuvitella kuin avioliiton loppuvaiheen. Mieluummin tappaisin itseni kuin sille kohtalolle uudelleen itseni altistaisin.

Minun pitää muistaa, että sama koskee myös minun haikailujani. Mistä sen tietää, mitä OH:n päässä liikkui ja mitä hän minusta ajatteli? Voi olla, että hän piti minua hirvittävänä virheenä, kun vihdoin näki minut ystäviensä silmin. Näki ikäeron ja kaiken muun erottavan, minkä minä näin sieluni silmin joka päivä, jonka yhdessä vietimme, mutta jatkoin silti, koska oli niin kivaa ja ihanaa. Minun pitää ymmärtää, että mikä minusta on näyttänyt täydelliseltä, ei toisesta sitä ole. Ei totisesti!

Olisi niin helppoa ryhtyä marttyyriksi ja valittaa kaikkialle. Sitä en tahdo tehdä. Ystävä tuossa männä viikonloppuna yritti patistaa minua puhumaan. Yritin todistaa, että olenhan minä ne asiat jo useasti puhunut (hänellekin),  blogissani niihin kajonnut monta kertaa, mutta ei kelvannut. Pitäisi kuulema puhua, etteivät jää sisälle. Minä taas olen sitä mieltä, että pitäisi saada ammattilainen kuuntelemaan paskaa, ei ystäviä sellaisilla asioilla vaivata loputtomiin saakka. Vaan kun ammattilaiseen ei ole varaa, niin ollaan hiljakseen, välillä vähän vatuloidaan, vänistään tai kirjoitetaan - etenkin kirjoitetaan! -, mutta ikinä, I K I N Ä ei lastata liikaa ystävien niskaan omia ongelmia. Sitä paitsi, jos nyt mietitään kokonaissaldoa, niin hyvin on minun käynyt; enemmän minä kaipaan ihmisiä kuin toivon, etten koskaa olisi heitä tavannutkaan. Isääni en olisi koskaan tahtonut edes tavata enkä aviopuolisoani - I see a pattern evolving...

(Ihmeen helpoksi minä kuitenkin koen  toisten kuuntelemisen, ei se tunnu  rasitukselta. Päinvastoin, auttaa ymmärtämään toista ja hänen ajatusmaailmaansa - sehän minulla toiveena on, koska en oikein ymmärrä, miten ihmiset toimivat yleensä, mikä on normi. Mutta niinkin yksinkertaiseksi ihmiseksi, mitä olen, minulla on kovin hauras, rikkonainen ja rujo sisäinen maailma, sinne ei kannata tunkea, enkä minä sinne ketään hevin laskekaan. Ensinnäkin, olen äärettömän tyhmä, minulta puuttuu älylllinen maailma. Hetken lapsi. Toiseksi, minusta ei viisaampaa tule, vaikka eläisin miljoona vuotta. Kolmanneksi olen aika ruma olento.. Erityisesti sisältä - tyhjä pää, vähän aivoja. On minunlaisilleni ihmisille sanakin, papukaija. Toistelen muiden viisaita ajatuksia ja omin ne itselleni.)

***

Minulla on takahampaan kohdalla kolo. Ihan niin kuin hammasta ei koskaan olisi ollutkaan, Outo tunne, hion kielelläni koko ajan kulmia. Onneksi ei satu. Ja onneksi kohta saa herkkuruokaa ja juomaa. Ei maailma paha ole, me ihmiset sen sijaan olemme typeriä ja ajattelematomia kovin usein. Mutta ei aina. Ei tänään.

Meemi - 11

SusuPee haastoi minut. Minulla on sellainen tunne, että olen tällaisen tehnyt aikaisemminkin, enkä silloinkaan saanut jatkettua ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Saa nähdä miten tällä kertaa käy, huonosti, veikkaan ma.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Tässä Susun kysymykset:
1. Missä ja minkälaisena näet itsesi kahdenkymmenen vuoden kuluttua?
Tuhkana. Tai hyvin lähellä tuhkaamista, sairaalasängyssä paskavaipat täynnä ja mieli jossain muualla.

2. Monet bloggaajat ovat myös Facebookissa ja monet blogit ovat hiljentyneet tämän takia. Mikä Facebookissa kiehtoo verrattuna blogikirjoittamiseen?
Ei siinä mikään kiehdo, siellä voi ystäville ja kavereille jakaa pikkujuttuja ja kuvia, kertoa missä on juuri sillä hetkellä, jos on seuraa vailla tai sitten pelata pelejä. Minusta on kiva pelata, mut kukaan ei enää pelaa minun kanssani...

3. Jos saisit 10 000 euroa, mitä tekisit sillä summalla?
Maksaisin velat ja kävisin leikkauttamassa/ sulattamassa/ muotoiluttamassa leuanaluseni hoikempaan kuntoon.

4. Jätätkö blogeihin joskus anonyymeja kommentteja?
En, koska luen kovin harvoja blogeja ja niissä blogeissa kommentointityylini tunnistetaan. Olen minä kerran anonyymisti kommentoinut, kadun sitä vieläkin.

5. Itketkö koskaan katsoessasi elokuvia?
Ja miten paljon! Itken myös kuunnellessani musiikkia, lukiessani kirjoja tai katsoessani tv-sarjoja. Itkijänaisten sukua ja huonetta kun olen.

6. Jos sinun pitäisi valita vain yksi esine mukaasi autiolle saarelle, mikä se olisi ja miksi?
Joku millä pääsisi saarelta pois, vaikka täyteen tankattu moottorivene. Minä en yksin viihdy määrääni pidempään.

7. Helsingin Sanomien Kuukausiliite etsii Suomen parasta blogia. Voiko blogeja mielestäsi pistää paremmuusjärjestykseen?
Ei voi.

8. Ennen kaikki oli paremmin. Oliko?
Ei ollut.

9. Käytkö ärsyyntymässä tietyissä blogeissa ihan varta vasten, jotta saat puhistua itseksesi?
En, koska elämä on liian lyhyt.

10. Jos tapaisimme, mitä tekisimme?
Voi olla, että joisimme lonkeroa. Minä kyllä saattaisin ottaa kuivan siiderinkin. Voi olla, että katselisimme taidetta. Voi olla, että istuisimme hiljaa ja tarkkailisimme ihmisiä ja pari sanaa vaihtaisimme.

11. Ottivatko kysymykset voimille?
Ei niinkään paljon kuin omien keksiminen. Olen niin surkea kyselemään keneltäkään mitään, kun uskon vapaaehtoiseen kertomiseen.

Sitten 11 faktaa:
1. Hammasprojekti sai äkillisen jatkon. Lääkäri oli tuijottanut röntgenkuvaa ja tajunnut, että yksi juurista oli vajaatäytöllä. Niinpä tänään täytettiin vähän lisää. Sattui, puudutuskaan ei tehonnut, vaikka hampin pitäisi olla ihan kuollut.
2. Se tapettava hammas onkin ihan taimmainen alhaalla eikä toiseksi viimeinen. Olen harhainen ihminen.
3. Täysikuu on tulossa ja sen kyllä huomaa, olen käänteinen kuuhullu, nukun kuun ollessa täysi tolkuttoman hyvin. Voisin nukkua vaikka kellon ympäri.
4. Perjantaina roolipelataan. Vähänkös olen iloisa. Eikä sitä enää voi uudeksi harrastukseksi kutsua, ensimmäisestä pelikerrasta on jo yli 5 vuotta.
5. Tahtoisin mennä laulutunneille, että saisin edes osan äänestäni takaisin. Halpoja vaihtoehtoja saa ehdottaa.
6. Minusta tuli töissä turvallisuusvastaava. Ehkä se tarkoittaa sitä, että ne aikovat pitää minut siellä, mutta mitenhän mun palkkaneuvottelujeni käy.
7. Muutuin eilen vaaleaksi. Kävin kampaajapoikani raita- ja leikkauskäsittelyssä. Ensin mulla oli Shirley Temple-kiharat, kävely sateessa kotiin teki minusta sellaisen kulahtaneen Brooken ja aamulla olin lattea oma itseni. Kerroin pojalle täyttäväni 1,5 vuoden päästä 50. Hän meinasi pyörtyä.
8. Tahtoisin otattaa itsestäni muotokuvan ennen kuin aivan totaalisesti rupsahdan. Siis sellaisen valokuvaamoportretin, mutta jotenkin rennomman. Sellaisen, missä minulla olisi hauskaa, mutta en nauraisi niin, että ikenet näkyvät.
9. Kaipaan hammasvälilangan käyttöä siellä rikkinäisellä puolella. En ole saanut langata sieltä hampaitani kohta kolmeen kuukauteen.
10. Torkuin koko illan ja edelleen väsyttää. Viime yönä nukuin 7 tuntia. Hyvä karma, mutta ei kerkeä tekemään mitään muuta, kun vaan nukkuu.
11. Ostin tänään kaksi hihallista kesätyöpaitaa ja yhdet rintareput. Housuja ei löytynyt vieläkään. Työhousuja. Farkkuja kyllä riittää vaikka lampaat söis.

Vielä 11 kysymystä:
1. Oletko hurahtanut vaihtoehtolääkintään? Mihin?
2. Inhokkiruoka? Miksi? Jos ei ole, miten olet sellaiselta säästynyt?
3. Lempivuodenaika? Miksi?
4. Onko mielipidettä eutanasiasta? Tahdotko perustella?
5. Jos et bloggaisi, minne vuodattaisit?
6. Onko sinulla erityislahjaa? (Laulaminen, jonglööraus, piirtäminen, neulominen, muiden houkuttelu huonoille teille tms)
7. Tahtoisitko jonkun erityisen lahjan? Minkä?
8. Mihin baariin tahtoisit kanssani?
9. Mistä tahtoisit, että sinut muistetaan kuolemasi jälkeen? Vai tahdotko, että sinut muistetaan?
10. Onko jonkin jäänyt elämässä kaihertamaan? Olisiko pitänyt tehdä toisin?
11. Onko kaveri/ ystäväpiirissäsi blind date kandidaattia kummitukselle?

Kysymykset saa ottaa ken tahtoo, ottakkee ja kastakkee, olokee hyvä. Minä en jostain syystä jaksa aina samoja ihmisiä jaksa kiusata. Tuokaa sisään tavanomaiset epäillyt...

Sesonkituotteita - hattaraa ja sillisalaattia

Viime yön unitilanne oli pyllystä, rikkonaisia pätkiä ja liian vähän, sitä se hyvä yö viikonloppuna tiesi. Viimeisimmässä unessa menin ystävän kanssa kahvilaan brunssille, kadotin hänet, kahvi kaatui, en löytänyt istumapaikkaa, sitten kun löysin, henkilökunta korjasi jo tarjoilua pois ja kaikki herkut loppuivat. Olipa ihana lähteä töihin aamusella. Mutta kummasti sitä vaan taas töihinpäästyäni olin hyvällä tuulella, bussimatka auttaa aina, toimii kuin siirtymäriitti ja retriitti.

Töissä ratkaisin pari sellaista ongelmaa, jotka eivät olleet vastaan tulleetkaan. Eivät ikinä. Opin siis uutta ja sitten opetin uuden tempun yhdelle kollegallekin. Iltapäivä sen sijaan meni reisille, kun tuli palohälytys ja vietimme koko kiinteistön yhteistä ulkoilupäivää reilun tunnin. Sai siinä kuitenkin katsella piipaa-autoja, palomiehiä ja karseen suurta fööniä, jolla ryhdyttiin puhaltamaan savua pois meidän kellarista. Siellä paloi auto. Hississä haisi pahalta eikä kellariin kuulemma ollut asiaa. Muut karkasivat töistä etäpäivän viettoon. Minä jäin puolustamaan linnaketta.

Lähitulevaisuudessa luvassa on useampia ulkoruokintahetkiä. Tai pari ystäväruokintaa ja sitten vappupäivänä brunssi naapurilähiöön avatussa bistrossa. Siitä saatte vielä professionaalin arvostelun tapahtuneen jälkeen. Huomenna puolestani menen kampaajalle, vaikka suoraan sanottuna pelottaa, että kestääkö pääni edes kampaa, kun löin kalloni bussin kattorakenteisiin. Mitäs olen liian pitkä ja liian huoleton. Oikein kipunat sinkuilivat silmissä ja nyt päälaella on kuhmu.

Basilika pitäisi ostaa, että saisi senkin jo kasvamaan ikkunalaudalle. Tekee mieli vihreitä asioita. Edelleen himoitsen varsiselleriä, voinkohan minä olla valeraskaana?

Sateen jälkeen aurinkoa

Shokkivaihe on ohi. Suru ei ole kadonnut minnekään, mutta ainakaan en pillahtele enää itkuun joka kerta ystävää ajatellessani. Muistot ovat lämpimiä ja haikeita, uusia ei enää tule.

Näin unta, että osti huutokaupassa mökin Helsingistä. Viisitoista tuhatta minä siihen pistin, sain huonokuntoisen mökin, mietin mielessäni, että sitähän voi kunnostaa pikkuhiljaa, mutta samalla tajusin, että minulla pitäisi olla auto. Tavallaan tunnustin itselleni, että tein virheostoksen, mutta silti olin iloinen. Unta riitti, siksi varmaan näin niin eläviä uniakin. Viime yönä peräti 7 tuntia! Ja vain kaksi heräämistä! Hyvin menee, mutta menköön. On suorastaan levännyt olo.

Tänään tarraan imuriin ja vaihdan lakanat. Ruokaa ei tarvitse tehdä, voin lämmitellä perjantaisia jämiä. Ystävä nimittäin tuli kylään naudan ulkofilee mukanaan. Kääräisin sen pekoniin ja nakkasin uuniin vihannesten kanssa matalaan lämpöön reiluksi tunniksi. Tarkoitus ei ollut niin pitkään pitää, vaan jättää liha roseeksi. Hyvää se oli ylikypsänäkin. - Ei aina mene niin kuin Strömsössä nämä keittiöhommani, mutta yleensä ruoka on syötävää. Herkullista se oli nytkin.

I should be so lucky*

Perjantaiaamuna sain suruviestin, ystävä oli kuollut liikenneonnettomuudessa. Suremaan jäivät lapset ja tyttöystävä. Ja tietysti me lukuisat ystävät. Aivan äskettäin suunnittelimme hankkivamme ystävälle 40-vuotislahjaksi vasektomian, hänellä kun jälkeläisiä riitti, vitsailimme, ettei niitä kaikki tapaamiaan naisia toinne paksuksi panna. Nyt ei sitten edes juhlita synttäreitä. Itseäni syytän, kun en mennyt kerhonsa kevätjuhliin reilu kuukausi sitten, sinne kutsuttiin ja varmasti olisin ollut tervetullut. Oma vika, kun siirsin kutsun kesään.

Laki oli ihana pentu. Hän oli ensimmäisen vakituisen nuoriso-ohjaajavirkani aikaisia lapsukaisia. Avulias, iloinen ja rehellinen, harvinainen olento nuorten joukossa. Paremmin häneen tutustuin kun hän ajeli mopolla kolarin yhtenä iltana ja palasi takaisin nuorisotalolle, jota olin juuri sulkemassa. Siellä minä sitten annoin ensiavun ja soittelin päivystykseen. Naapurikylään matkasimme pikkuisella koppimopollani (lue Suzuki Alto), poika pidellen leukaansa, mutta vitsiä vääntäen ja minä paasaten ajamisen vaaroista.

Paluumatkalla kävimme vielä hakemassa kypärän ja repun. Mopo työnnettiin talteen yöajaksi nuorisotalolle, ennen kuin vein pojan kotiinsa. Mietin mielessäni, että siinä olisi voinut käydä tosi pahasti. Mutta ei käynyt. Mopot olivat sen jälkeenkin pojan mieleen, vaihtuivat vain suurempiin. Olin niin onnellinen, kun luin hänen kuulumisiaan viime aikoina naamakirjasta. Oma talo, lapset, rakkautta, matkoja, ilo pursui jokaisesta päivityksestä. Ja sitten kaikki on ohi. Voi elämä! Mikssi olet niin epäreilu?

Ajakaa varovaisesti siellä. Elämä on niin hauras.

*Otsikko tulee siitä, että Laki toimi nuorna poikana jopa dj:nä nuorisotalon diskoissa, tuon biisin hän soitti monta kertaa. Sittemmin musiikkimaku vaihtui raskaammaksi, mutta silti joka kerta, kun biisin kuulen, muistan hänet. Lakin, onnenpojan.