tiistai 7. helmikuuta 2012

Merimiehen pikkuapuri

Ottoveljeni totesi, että merimiehellä pitää kuulema olla kokoparta, villapaita, tatuointi ja tippuri. Ja seuraavaksi, että hänellä on nyt ehkä kaikki. Ja että nyt tarvitsisi tietoa lääkityksestä, oireista ja antibiooteista, koska hän on vasta kolmen päivän päästä satamassa ja sitten on jo kiire. Minähän sitten googlaan oireita ja kyselen Omalääkäri-ystävältäni erinäisten antibioottien nimiä, että Ottoveli voi niitä sitten pikaisen maissakäyntinsä aikana tarjota myös paikalliselle lääkäriväestölle. Hän nimittäin todennäköisesti joutuu ostamaan arsenaalin antibiootteja mukaansa ja soittamaan tuloksista jälleen mereltä. Länsimaisessa sivistyksessä olisi tällä kertaa puolensa, mutta kyllä hän vielä toistaiseksi on kuitenkin reiteillä, joiden satamissa on hyvää hoitoa tarjolla. Ja etenkin lääkkeitä.

Voi hyvän tähden, sanoin minä. Osani olen pöllöillyt minäkin nuorna tyttönä, mutta ihme kyllä välttänyt pahimmat karikot. Ja nyt kun olen rauhoittunut vihdoinkin, niin vaikka Omahoitajaa ei olisikaan, niin tuskinpa niin villiksi enää herkeäisin. En uskaltaisi lähestyä ketään. En uskonut, että minulla koskaan mitään sukupuolielämää tulisi olemaankaan. Mutta vielä onneksi oli kohtalolla yksi pikkujuttu tarjolla. Tai pikkujuttu ja pikkujuttu, tapasimme toisemme jo puolisen vuotta sitten ja kiitos Omahoitajan sinnikkyyden olemme kiintyneet toisiimme sen verran pahasti, että loppua ei näy. Outoa. Jännittävää. Eritoten ihanaa! (Teinityttö minussa sopottaa: olemme tunteneet jo puoli vuotta, iik! Ihkuu! - Mutta kun on. Anteeksi ja kiitos.)

4 kommenttia:

Puhuri kirjoitti...

Mitä, eikö laivoilla ole enää lääkkeitä tällaisten tapausten varalle, kyllä ennen vanhaan oli.

-kummitus- kirjoitti...

Juu, on on, mutta nyt ei taida olla juuri sopivaa ja sen lisäksi ohjeet ovat koreaksi. Sitä kieltä Ottoveli ei vielä ole opetellut... ;-D

Ja nettiyhteyttähän siellä vanhalla laivalla ei tietenkään ole, siksi minä googlaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joo-o, mitähän tuota sanoisi. On muutama juttu/homma, mistä sinä rakas kummitus tulet aina mieleeni. Mutta enää minulla ei niistä posket punoita...
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Enkä kuule väitäkään olleeni mikään puhdas pulmunen, aika virkeä tapaus olin aikanani. Mutta onneksi ikä vaikuttaa minuunkin tasoittavasti. - Jo oli aikakin, sanoisi moni.