En olekaan missään bileissä, vaan pyörin kotosalla television, netin ja kirjojen kanssa. Olin aistivinani Omahoitajassa tiettyä vastenmielisyyttä, kun ystäviensä kinkereistä tuli puhe. Päätin sillä siunaamalla, että minun on parempi pysyä niistä poissa. Etenkin kun en todellakaan ole valmis kohtamaan teloituskomppaniaa vielä. Ehkä en koskaan. Mutta en minä sitä tietenkään hänelle niin esittänyt, kiersin koko jutun toteamalla, että olin aika väsynyt. Ja että koskas hän viimeksi oli touhuillut itsekseen ystäviensä kanssa.
Lopputulema oli, että Omahoitaja rupesi puhumaan, ettei ole ollut kotonaan moneen viikkoon. Että siivota pitäisi ja ehkä vähän levätäkin. Pohtia asioita keskenään. Hyvä hyvä, sanoin minä, kannustin kotiinlähdössä. Sen verran vilkasta on nimittäin viime aikoina ollut minunkin sosiaalinen elämäni, että ihan mieluusti vietän lauantain itsekseni, erinomaisessa seurassani ja vesilinjalla. Mutta tietysti sovimme seuraavat treffit jo maanantaille. Minä oikeastaan pidän tällaisesta; hän osaa antaa minulle tilaa ja toivottavasti ymmärrän antaa sitä hänelle.
Sitä paitsi tällä tavoin minun ei tarvitse kohdata pelkojani, joissa nolaan itseni, teen itsestäni naurettavan pellen tai käyttäydyn kuin vanha jäärä, joka ei suostu enää oppimaan uusia temppuja. En koskaan ole ollut kovin varma itsestäni, enimmäkseen olen liukunut sosiaalisilla jäillä eteen päin huumorin voimin. Pelleilen ja vitsailen ja teen itsestäni naurettavan, se on helpompaa kuin odottaa teilausta, jos yrittää jotain fiksua sanoa. Minä en ole fiksu, mutta pelkuri minä kyllä olen. Klovnin maskin takana voi pelätä yleensä rauhassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti