perjantai 24. helmikuuta 2012

Nuorisosarjasta perheohjelmaksi

Jos elämäni olisi televisio-ohjelma, huomaisivat katsojat muutoksen. Kuumasta nuorisosarjasta on pikkuhiljaa tullut perinteinen perheohjelma, tapahtumat pyörivät enenevässä määrin kotosalla, keittiössä ja kotiasioiden ympärillä. Ei enää kuumia baari-iltoja, villejä treffejä tai suurta draamaa, ei edes makuuhuonejaksoja, tai niistä näytetään vain tapahtumat peittojen pelmuuttelua ennen tai sen jälkeen. Draaman kaari on loiventunut. Mutta kuulkaas kun minä olen siitä niin kovin onnellinen, perhesarja sopii minulle erinomaisesti. Eikä tämä niin tylsää ole kuin mitä äkkiseltään voisi kuvitella, on tässäkin elämässä ne nousunsa ja laskunsa. (Mikä lie, kun en laisinkaan kaipaa sitä tositeevee-survival-ohjelmaa, johon upposin useammaksi vuodeksi. Itse asiassa en tahdo edes ajatella sitä osuutta elämässäni. Niin kuin en muitakaan kamalia asioita.)

Toissapäivänä Omahoitaja yllätti minut tuomalla ruusuja. Ihania tuoksuvia kauniita vaaleanpunaisia ruusuja, jotka avauduttuaan ovat levittäneet ympäristöönsä huumaavaa mutta mietoa ruusuntuoksua. Minä en aina kaikkiseltaan ymmärrä, että mitä hyvää olen elämässä tehnyt (ja tiedän sitä ihmettelevän muutaman muunkin), kun olen saanut Omahoitajan kaltaisen ihmisen kiintymyksen. Kukkien lisäksi hän toi jälkiruokaleivoksetkin - ja minä tarjosin vain siskonmakkarakeittoa. Mutta hyvää oli sekin, välillä meinaavat perinteiset suomalaiset kotiruuat unohtua.

Eilen poikkesin kylillä EKG:ssä. Sen jälkeen nappasin mukaani yhden ystäväiseni, saavuimme luokseni viettämään iltaa. Saunaa, sielunhoitoa ja soppaa oli tarjolla, kaikkea sopivasti ja soveliaasti. Minusta on mukavaa, etten pääse kokonaan erakoitumaan, vaan tapaan ihmisiäkin. Se tosin vähän pelottaa, kun lauantaille minun on uhkailtu päätyvän nuorisobileisiin, Omahoitajan ystävät vaativat esittelyäni piireille. Iik. Mitä vanha täti siellä tekee? Perustanko Leelian lepotuolin vai karkaanko lähibaariin? Juonko itseni jännityksestä tärviölle? Oksennanko jonkun kenkään? Entäs jos en osaa käyttäytyä tai olen jotenkin sopimaton, niin lakkaammeko tapailemasta toisiamme?

Noh, sunnuntaina olen varmaan viisaampi, että millaiseksi se draaman kaari viikonloppuna äityi. (Voi hyvää päivää, että kaikkeen mie vanhoilla päivilläni vielä joudunkin...)

2 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Minusta on kyllä oikein hyvä että elämä muuttaa muotoaan edetessään, niinhän sen kuuluukin. Jos niin ei kävisi, niin SE olisi paikoilleen jumiutumista.

Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ihmiset eläisivät kuin nuoriso? Ei herranjestas... Minä olen kamalan iloinen, etten ole enää parikymppinen. Kolmekymppisyyttä joskus haikeudella ajattelen, mutta en sitäkään tapahtumallisesti (ei minun elämässäni yhtään sen enempää silloin tapahtunut kuin nyt), vaan lähinnä omaa henkistä olotilaani.

On aina mukavaa kuunnella (tai lukea) ihmistä, joka on tyytyväinen siihen mitä on. Ja ihan olet onnesi ansainnut, vaikka minusta onnea tai epäonnea ei erityisemmin tarvitse ansaita.

Anonyymi kirjoitti...

Relax! Sinähän olet aina ollut parhaimmillasi nuorten keskellä ja bileissä. Mukavaa iltaa!
T: Satuilija