Kuinka kummitus menettää yöunensa

Kirjoitin eilen esi-ihmeelleni sähköpostiviestin, jossa kyselin palkka-asioiden perään. Ajattelin, että jos ensin pohjustan asiaa sähköpostissa, niin palkankorotustoiveeni ei tule niin suurena yllärinä. (Sitä paitsi olen nähnyt häntä viime aikoina vain pidemmillä suorilla, aikataulut ovat olleet vähintäänkin haastavat.)

Kerroin meilissä palkkakehitykseni, saamani pienet korotukset ja niiden vuosiluvut, viimeisin oli naurettava eur 42 palkanlisä kaksi vuotta sitten. Samoin vetosin ammattijärjestöltäni saamaani materiaaliin, jossa kerrotaan nimikkeelläni toimivien keskiansiot. Palkkani nimittäin on alakanttiin, olen sen tiennyt, mutta toisaalta ei minulle ainakaan palkka ole ainoa syy miksi teen töitä, senkin totesin viestissäni.

Tänään aamuyöstä sitten heräsin suunnattomaan raha-ahdistukseen. Ahdistikin oikein kunnolla, kun ryhdyin laskemaan, että vielä seuraavat seitsemän kuukautta maksan kahta velkaa. Se taas tarkoittaa, että käyttövaraa kuukautta kohti jää vähemmän kuin vielä viime vuoden lopussa, silloin nimittäin kävin hankkiutumassa asuntovelkavankeuteen. Minusta olisi niin kiva, kun saisin kerättyä itselleni edes pienen pesämunan suojaksi kavalaa maailmaa kohtaan, mutta se ei kyllä tällä menolla tule onnistumaan ennen kuin saan avioliittovelkani loppumaan (siitä vihaa jälleen kerran!). Nyt on vain tultava toimeen siihen saakka.

Tiedän senkin, että eivät raha-asiat aamuyöllä laskemalla parane, mutta kun alitajunnan perkele on mikä on, niin ei sille mitään voi. Sen lisäksi ahdistuin siitäkin, kun ryhdyin miettimään, että pomoni varmaan haukkuu minut pystyyn, pitää minua arroganttina itsekeskeisenä hulluna, joka kuvittelee itsestään ja asemastaan aivan liikoja. Minä en nimittäin IKINÄ ole pyytänyt palkankorotusta, rutiinia siis ei todellakaan ole, mutta kun alan niin pahasti jäädä jälkeen alan yleisestä kehityksestä, että pakko oli uskaltaa.

Laskin sitten kolikoita erilaisiin virtuaalipinoihin pari tuntia, ennen kuin taas sain unen päästä kiinni. Kello soi normaaliaikaan, eli noin puoli tuntia sen jälkeen, kun olin nukahtanut uudelleen. Nyt olen sekä väsynyt että ahdistunut. Hyvä puoli on se, että kun pomoni näin, hän ei ainakaan ryhtynyt heti pilkallisesti nauramaan. Ehkä minulla voi olla joku sauma palkantarkistukseen. Toivon ainakin. Tai kunhan nyt edes saisin pitää työni ja maksaa velkani.