tiistai 14. joulukuuta 2010

Pieniä ovat silakat joulukaloiksi

Hmm, sain peräti viiden prosentin palkankorotuksen, tosin takautuvasti lokakuusta alkaen, joten joulukuun palkkaan tulee pieni ylimääräinen pumpsi. Hyvä niin, saa tullakin, kun taas eilen illalla laskin ja räknäsin menoja ja tuloja. Minun ei ihan oikeasti vielä pitäisi matkailla yhtään missään, ei ennen kuin on toinen velka kokonaan maksettu. Ongelmana on, että talouteni kaatuilee kuin vanha kunnon kikkamuki, kaikkiin suuntiin ja loiskuttaa kallisarvoista sisältöään, kunnes pohjalla on enää pieni liru.

Oli siitä syyskuisesta laskelmastani esihenkilölle sittenkin jotain hyötyä, vaikka pelkäsinkin haukut saavani etoröyhkeydestäni. Sen sijaan hakemani paikka meni reisille, minua ei kutsuttu edes haastatteluun. Taitaa olla parempi vain yrittää pitää leiviskästään nykyfirmassa mahdollisimman pitkään kiinni, koska uutta ei taida enää olla luvassa. Ei tässä elämässä.

Näen äärettömän ahdistavia unia sekä nykyisestä että entisestä ammatistani, entisistä ystävistä ja ilkeistä miehistä. Sen lisäksi itsetuntoni on tällä hetkellä olematon. Olen nimittäin huomannut orastavan vanhuuden merkkejä lisää ruumiissani, nyt saksalaisten nahkapolvihousujen lisäksi nahkahousujeni reidet ovat muhkuroituneet. Jumalauta! Ja kaksoisleuka! Hyi kamala ja hui olkoon! Sovitaanko, että unohdan suosiolla seuranhakemisen, nimittäin jos tilanne kehittyisi suotuisasti ja pitäisi ryhtyä heittämään vaatteita pois, juoksisin karkuun pää kolmantena jalkana. Tissit tietysti saattaisivat vähän menoa estää, saattaisin sotkeutua niihin jaloistani. 50-vuotislahjakseni tahdon rasvaimun leuan alle, povenpienennyksen ja polvikirurgiaa...

Näihin kuviin ja tunnelmiin, toverit! Nauttikaa työpäivästänne! Sen lisäksi vuoden pimeimpään päivään on enää viikko, kevät koittaa kummituksellekin

6 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Mullakin on selluliittimuhkuroita, mutta ne ei näy jos ei oikein puristele ihoa (ja miksi niin tekisin), joten leikin ettei niitä oo 8) Totuudenkieltäminen on välillä hyvä strategia, heh

Penni kirjoitti...

Yhyyhh, olisivatpa ilmaantuneet kaksoisleuka ja muhkurat vasta noin viiden vuoden päästä. Minulla ne ovat olleet totta jo vaikka kuinka kauan. Kaksoisleuka sentään vähän suhteessa muun läskin määrään, mutta muhkuraisuus ei muutu. Paitsi pahempaan suuntaan.

Sinä olet hyvin säilynyt!

Anonyymi kirjoitti...

Melkoisen tutulta vaikutta tuo kuvauksesi rahatilanteesta.. Mieli tekisi matkustella ja vaikka sun mitä, mutta realiteetti väittääpi muuta :)

-kummitus- kirjoitti...

Reetta, varo, ne tulevat nelikymppisenä esiin!

Penni, mie olenkin käyttänyt suuren osan omaisuudestani säilöntäaineisiin (=alkoholi). ;-D

Oma tila, kyllä se kuule jonain päivänä päivä paistaa meidänkin risukasoihimme.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne sinun ikäiset miehetkään varmaan varreltaan kovin sileitä enää ole. Jos nyt siis muistat pysytellä jotakuinkin oman ikäisissä.
T: Satuilija

-kummitus- kirjoitti...

Suotavaahan se olisi, että olisi samaa ikäluokkaa, mutta parhaat taitavat edelleen olla varattuja ja loput jotenkin luonnevikaisia. Mene tiedä pitäisikö etsiä sitten nuorempaa vai vanhempaa.