Epäsointujen konsertti

Ahdistus tulee aaltoina. Niin kuin aalloistakin sanotaan, joka seitsemäs on suuri, ahdistuksessakin on joku omituinen logiikkansa, jonain päivinä se on erityisen painava ja lytistävä. Seuraavana päivänä on yleensä vähän pöllämystynyt olo ja sitä seuraavana aletaan olla jälleen normaaliminän kanssa tekemisissä. Pitäisi vaan muistaa tuo myös pahimman kurimuksen keskellä. Viikonloput ovat yleensä ahdistusvapaata aikaa, koska silloin ei varmasti puhelin soi ja tuo huonoja uutisia.

Eilinen oli täydellinen pakastimen sulatuspäivä. Aamusella kantelin tavarat parvekkeelle ja nappasin jaakaappipakastimesta virran irti. Reilussa tunnissa epäsointuinen jäiden kilinäkonsertti oli ohi, pesin hyllyt ja napsautin kapistuksen päälle. Vaikeampaa olikin saada pakastin kylmenemään riittävästi, että pystyin täyttämään sen jälleen. Melkein pari tuntia meni. Kaiken kaikkiaan kuitenkin helppo rasti siihen verrattuna millaisia talkoita vanhojen pakastimien ja jääkaappien kanssa joutui pitämään. Muistan yhdenkin kerran 80-luvulla, kun prosessissa meni ystävättären kanssa pullollinen alkoholia. Humala tuli, mutta pakastin suli. Loppupelissa tosin taisimme käyttää jopa kättäpidempiä apuvälineitä. kun baariin alkoi olla kiire. Freonia ei laskettu kuitenkaan luontoon.

Kakusta tuli erinomaista. Söin iltapalaksi siivun, lohtukakku takasi hyvät unet. Osa meni pakastimeen, osa odottaa jääkaapissa. Tänään ajattelin siivota. Nenä on tukossa, se on aika hyvä merkki, että tarttis varmaan tehdä jotain. On se luojan lykky, että huoltomies kerkesi vierailla juuri ennen pakastimensulatusilman saapumista. Täällä olisi aika viileätä nyt. Mutta eipä ole enää! Lämmintä on!

Olisi kiva päästä kuuntelemaan jotain ravakkaa silmäniloa. Puistella vähän pölyä korvienvälistä. Sitä kun tuntuu sinne kertyvän. Tanskan pojat kelpaisivat.