sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ohjeita nuorille naisille (ja vähän miehillekin)

Minähän en miehen elämästä mitään tiedä, mutta naisena olen viettänyt varsin pitkään, koko elämäni. Olen asunut suurimman osan elämästäni yksin, itsenäistaloudessa, tätä en kyllä ihan ole laskenut. Avioliittokaan ei kestänyt kuin viisi vuotta. Luuseriainesta siinä mielessä olen. Miesystäviä on ollut käymäseltään asumassa, kukaan ei pesää päässyt tekemään. ja se toisaalta taisi olla ihan hyvä asia, opin elämään itsekseni. Opin luottamaan itseeni ja taitoihini. Syntymäperheestä taisin päästä eroon varsin vauhdikkaasti jo vähän jälkeen, kun 18 vuotta täytin, sitä ennenkin minua näki vain pidemmillä suorilla. Olen itsekäs ja hankala kaveri ilmeisesti, en aio elää loputtomiin, ehkä n. 70-vuotiaaksi, siksi koitan huolehtia itsestäni, että saan armoitsemurhavälineet itse hankittua itselleni.

Tässäpä kootut ohjeeni kaikille naisen elämää aloitteleville persoonille. Eivät sovi kaikille, kannattaa aina kuunnella itseään ja kehoaan, sieltä se oma tie löytyy. Mikään ei ole niin kamalaa, kun yrittää noudattaa neuvoa, joka ei tunnu oikealta. Pakko on ainakin minulle henkilökohtaisesti rumimpia sanoja maailmassa.

- älä käytä muuta kuin hajustamattomia naamarasvoja, jos tarvitsee niitä käyttää. Jos kasvoissa ei mitään vikaa ole, eikä kuivuutta tunnu, älä turhaan hölvää naamaasi. Vielä kerkeät vanhempanakin. Apteekista ainakin saa hajustamattomia voiteita. Niissä kannattaa satsata laatuun, koska ei niitä kuitenkaan senttisotalla naamaan vedellä. Erityisesti varo parabeenejä! Jos nyt jotain pitää kehua, niin hyaluronihappoa sisältävät voiteet ovat toimineet neljänkympin jälkeen, mutta älä aloita niiden käyttämistä ennen aikojaan!
- ryhdy käyttämään silmänympärysvoidetta kolmekymppisenä. Ei se estä ryppyjä tulemasta, mutta estää se niiden ylenpalttisen riehaantumisen. Etenkin jos käytät päivittäin silmämeikkiä. Ja sitä paitsi ne tuntuvat ihanan viilentäviltä sekä kosteuttavat herkkää ihoa.
- syö kuituja. Etenkin jos teet istumatyötä, et arvaakaan, miten nopeasti ja kivuliaasti peräpukamat iskevät. Tai sitten liiku. Minä en liiku, koska olen möhkäle. Syön kuituja.
- hanki epilaattori, jos karvat rehottavat. Minä sain omani vasta vajaa vuosi sitten, mutta perkele, jos joku yrittäisi sen minulta viedä pois! Tärkeätä on, että puhdistat sen pirun kapineen joka käytön jälkeen, jos tahdot sen toimivan hyvin. Ole onnellinen, jos olet karvatonta mallia, sääli meitä karvallisia naisia, meillä ei ole helppoa tässä yhteiskunnassa.
- juo vettä. Ainakin kaksi litraa päivässä. Älä syö teollista paskaa, eli eineksiä. Hanki pakastin ja tunge sinne kaikenlaista omatekemää, jonka saat sulatettua nopeasti. Mutta mikrossa käytä vain lasi- tai posliiniastioita. Älä sulata tai lämmitä mitään muoviastiassa, siitä irtoaa paskaa. Ruuan ei tarvitse olla mitään gourmet-tasoa joka päivä, mutta usko pois, valkoinen jauhomössö joka päivä nautittuna saa sinut tappamaan itsesi ennen aikojaan. (Krapulassa saa aina syödä pizzaa ja pastaa ja hirveästi juustoa.)
- D-vitamiini ja magnesium ovat ihmelääkkeitä. Tai noh, eivät nyt ehkä ihmelääkkeitä, mutta magnesium lopetti minulla suonenvedot ja laski hivenen koholla olleen verensokerin. Se sitten otetaan iltasella ennen nukkumaanmenoa. D-vitamiinia varmaan voisin vetää isompaakin annosta, mutta toistaiseksi olen tyytynyt 10 mikrogrammaan. Sairastelen flunssia, mutta ne eivät kestä loputtomiin. Hyvä käsihygienia auttaa pitkälle.
- kasvata aina paljon tukkaa. Hiukset ovat kauniita. Etenkin miehellä! Jos hiukset eivät kasva, kaljukaan ei huonompi vaihtoehto ole, mutta ikinä ei kukaan saa liimata haiveniaan pitkin päätä!
- lohkeileviin kynsiin auttaa öljy. Mutta sitä pitää sitten vedellä kynsiin ainakin joka toinen päivä elämäsi loppuun saakka.
- älä huoli, kun kädenselkiin alkaa tulla ruskeita tipluja, kroppaan ja naamaan kasvaa korkeita luomia. Se on vain elämää. Ne eivät vielä ole syöpä.
- tutki tissejäsi. Sinne se syöpä voi tulla! Samoin käy papakokeessa, tissienlitistyksessä (mammografiassa) ja kaikissa muissakin yhteiskunnan tarjoamissa jutuissa. Suurin osa niistä on hyvästä, rokotukset mukaan lukien.
- jos saat tyttären, kerro hänelle kuukautisista, intiimihygieniasta ja seksistä. Niitä asioita opetellessa voi mennä yllättävän pitkään ja tietämättömyys voi aiheuttaa todella kiusallisia tilanteita. Kerro samat asiat myös pojalle! Etenkin intiimihygienia. Maitohappobakteereja sisältävät pesuliuokset pelastavat vielä parisuhteita! Tai ainakin oraaliseksin.

- älä koskaan menetä itseäsi. Älä anna määräysvaltaa toiselle ihmiselle. Siitä ei hyvä seuraa, itse olen elävä esimerkki siitä, kuinka huonoksi tilanne voi pahimmillaan mennä. Paitsi että minäkin olen oman lapsuuteni vanki tietysti, kun ei ollut arvostusta kääpiönä, niin eipä osannut itse itseään arvostaa vanhempana. Ja sitten teki niitä tyhmiä ja rumia ratkaisuja.
- pidä aina oma pankkitilisi. Perusta vaikka sen tärkeän kanssa yhteinen, jonne molemmat tungette pätäkkää saman verran, mutta pidä oma tilisi. Ja pidä jemmarahasto. Rakkaus voi loppua. Samoin on avioehto ihan hyvä ja hieno asia, ei se rakkautta ja luottamusta vie. Älä koskaan vaadi toista maksamaan sinun tahtomiasi asioita, siinä koitellaan katkeruuden rajoja. Älä itse maksa toista hiljaiseksi, ei se auta, ne tahtovat aina lisää.
- älä jää vellomaan katkeruuteen. Se on loppumaton suo, eikä auta mitään. Ihan oikeasti, ei tarvitse mikään naminami-nainen olla, mutta silti mieluummin kannattaa kokeilla hyvää kuin pahaa. Ja etsiä sitä malkaa aina ensin omasta silmästään, ennen kuin alkaa muiden silmiä kaivellä. Tämä ei silti tarkoita sitä, että pitäisi sietää mitä vaan. Joskus paras ratkaisu on katkaisu, hankkiudu eroon ilkeistä tai katkerista ihmisistä, ne vaan myrkyttävät sinutkin. Silti saa pitää välillä väninäpäiviä, se tekee hyvää sielulle, etenkin jos on jotain vänisemisen aihetta. Ilo on erittäin tärkeä ja kannatettava asia ihmisen elämässä! Pidä ilosta kiinni! Naura ja leiki!
- mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän sinulla on ystäviä. Älä hukkaa hyviä ystäviäsi! Anna tilaisuus myös uusille ihmisille.
- älä elä vain seurustelukumppanille tai puolisolle, koska katso edellinen kohta
- vihaa vain, jos vihan kohde on sen arvoinen. Aika harvat ovat. Minäkään en enää jaksa vihata kuin viisi minuuttia kerrallaan ja sittenkin jo alkaa itkettämään.
- valehteleminen on joskus hyvästä. Kaikkea EI KANNATA KERTOA. Koita jaksaa elää salaisuuksiesi kanssa. Kirjoita ne vaikka nimettömään blogiin, mutta älä kerro kaikkea. Saattaa olla, että tapat enemmän kun tahdotkaan.

- säästä ainakin kaksi kertaa oma bruttopalkkasi. Mieluummin vielä enemmän. Terveisin työtön luuseri.
- älä elä vain työllesi, koska jonain päivänä voit herätä todellisuuteen, jossa sitä ei ole. Terveisin se sama kaveri kuin yllä.
- itke kun itkettää, mutta älä itke koko ajan. Laske irti surusta, joka kerta se tulee vähän heikompana takaisin.
- jokainen meistä tekee tyhmyyksiä. Kadu, mutta älä jää vellomaan katumukseen. Ja jos yön hiljaisina hetkinä joku sisälläsi koittaa muistuttaa tekemistäsi tyhmyyksistä, totea vain viileästi, että sillon oli silloin ja nyt on nyt. Tytöt jaksaa heilua. Kaikki tekevät sitä, kaikille sattuu ja tapahtuu. Punastele, jos siltä tuntuu, mutta koska SE ON JO TAPAHTUNUT, sinä et voi sille mitään. Koita katsoa, ettei niin käy jatkossa.

- puhu ja kuuntele. Älä vain kuule tai hölötä. Kuunteleminen ja myötäeläminen ovat sinun suurimmat lahjasi ympärilläsi oleville ihmislle. Kuuntele myös vieraita, mutta koita pitää maalaisjärki päässäsi. Tai katuälykkyys. Ne ovat itse asiassa aivan sama asia. Sillä ei oikeastaa ole mitään väliä, oletko maalta vai kaupungista, molemmissa lainalaisuudet ovat samat, maalla on vain vähemmän ihmisiä. Ja se saa suurimman osan ihmisistä muuttamaan kaupunkiin. Mutta myös maalla on elämää. Ainakin siellä on sieniä.
- ole oma itsesi. Opettele tuntemaan, kuka olet. Minä esimerkiksi olen äärettömän tunteellinen, itkijänaisista seuraava. Saatan pillahtaa itkuun ihan vaan jotain asiaa muille selittäessäni. Välilä nauran niin, ettei loppua näy. Melkein kuset houssa. Silti pidän itseäni ihan vakavasti otettavana ihmisenä. Annan itselleni anteeksi, koska kuka muu antasi, ellen minä itse?

- jos lisäännyt, ole läsnä lastesi elämässä. Kehu ja kannusta, halaa, aseta rajat, ole laumanjohtaja, ole vittumainen vanhempi. Sinä et ole heidän ystävänsä, eikä se tarkoita, etteikö hauskaakin saisi olla. (Minä en tuota osannut, siksi en tehnyt kääpiöitä. Mutta eivät kyllä osanneet minun vanhempanikaan. Raukat.)
- hyvät käytöstavat ja kaunis suomen kieli ovat aina vahva plussa tilanteessa kuin tilanteessa. Lue Käytösten kultainen kirja. Lue myös raamattu, että tunnistat vihollisen, kun se vastaan tulee. Vihollinen on ulkokultainen ja ruma, aikamme kultainen vasikka, joka usein kietoutuu mammonan herkulliseen viittaan.
- älä pakota lasta syömään. Kyllä se oppii. Minullakin kesti 20 vuotta ja nyt vedän mitä vaan. Liikaakin. Sitten kun olet oppinut syömään, kokeile, muuten et koskaan tiedä, mitä maailmalla on sinulle tarjottavaa. Jos et kokeile, häviät.

- ylenpalttiinen laihuus on pahasta. Niin on ylenpalttinen lihavuusikin, teveisin ylipainoinen kaveri. Mutta jos olet ylipainoinen, ei toinne joka välissä itkeä, että nyt on kuulkaas niin, että oon ihan kamala. Hah! Paskat sille, Nättejä ollaan kaikki nakuina ja vanheneminen kuuluu kuvaan. Minä en tahdo mennä krematorioon täynnä kemikaaleja ja silikonia. Rupsahdan tyylillä, vaikka tahdonkin päästä kaksoisleuasta eroon. Siihen ei tarvita kuin kirurgin veitsi.
- parhaat asiat elämässä saattavat olla ilmaisia, mutta älä silti menetä luottotietojasi omaa typeryyttäsi. On paljon ihanampaa ja helpompaa nauttia tuoreesta rakkaudesta tai muista onnenrippusista, kun pöytään voi kantaa tuoreita vihanneksia, mansikoita, kuplajuomaa ja lihapalan samalla. On paljon helpompaa itkeä surujaan, kun voi nauttia oman kodin lämmössä lasillisen rauhoittavia juomia kuin että tekisit sen saman yleisessä vessassa ja menet nukkumaan pankkiautomaattiin. Ai, mutta sellaisiakaan ei enää ole...
- jos et löydä sopivaa ihmisseuraa, eläin korvaa paljon. Sen reaktiot ovat vielä huomattavasti rehellisempiä kuin ihmisen. Lapsi EI ole eläin eikä lisuke. Lapsi ja lisääntyminen tekevät sinusta historiankirjan. Siksi minulla ei lapsia ole. Eläimiä on ollut, pitäisi varmaan hankkia jatkossakin.
- aina ei voi olla onnellinen ja elää sata lasissa. Usein tyytyväisyys ja hiljainen ilo ovat enemmän kuin riittävästi. Hyvin sujuva arki on uskomaton saavutus!

- älä sekoa viinaan, seksiin, huimausaineisiin tai rahaan. Kaikella tuolla on paskainen loppu. Kaikkea kannattaa toki kokeilla, jos tajuaa lopettaa ajoissa. Tunne itsesi. Minä esimerkiksi tulen perheestä, jossa on alkoholismia kaikille varpaille ja sormille. Silti nautin alkoholia, rakastan humaltumista, mutta kärsin krapulan seuraavana päivänä. Rakastan myös seksiä, vaikka äitini on abbedissoista seuraava laji. Hän vain ei ymmärrä seksiä. Muista, jos toistat mitä tahansa asiaa riittävästi, tai uppoudut siihen kaulaasi myöten, se menettää nautinnollisuutensa ja muuttuu pakoksi. Sinä et tahdo pakkoa elämääsi!
- seksistä tuli mieleen, että kannattaa opetella se omin käsin onneen -juttu. Ihan vaan oman itsensä takia, on paljon mukavampaa.

- vaadi aina alatekstit. Ei kun mikä se on? Subtitles? Tekstitys? Älä koskaan kuuntele dubbausta, koska se on paskaa!
- lue! Lue aina kun on mahdollisuus ja kokeile lukemisten suhteen rajojasi. Mutta älä koskaan tuhlaa kallisarvoista aikaa kirjaan, joka vielä puolivälissäkin tuntuu paskalta. Hyvän kirjan tunnistaa alkumetreiltä, kun harjaantuu lukemiseen. Älä luota yleiseen mielipiteeseen, jos mielesi tekee lukea romatiikkaa ja rakkautta, lue sitä. Jos rakastat scifi-kirjallisuutta, älä epäröi kertoa sitä muillekin. Ei se paha asia ole. Lue lapsellesi, lue dementoituneille vanhemmillesi, lue koomassa makaavalle ystävälle. Joku osa heistä ymmärtää AINA!
- älä varasta tai vahingoita kirjaston kirjoja. Me tarvitsemme niitä vielä. Tai tähän kai pitäisi todeta, että lapsenne niitä tarvitsevat sitten, kun internet kaatuu ja tulee se pitkä kylmä yö.
- koita opetella jotain luontojuttuja. Ihan vaan siksi, että et olisi pelkkää teknologiaa ja muovia. Opeta luontojuttuja kääpiöillesi. Katso edellinen.
- IKINÄ et saa lakata opiskelemasta, jos vaan sinulle tarjotaan mahdollisuus. Myös elämänopiskelu käy opiskelusta, ei sitä aina koulussa tehdä ja arvosanoja saada. Arvosanat ovat opettajia varten, eivät elämää! Usemmiten on erittäin hyvä, että vain läpäiset kurssin, ei siitä tarvitse  kymppiä, vitosta tai kolmosta saada. Pääasia, että opit!

- vanhemmista puheenollen; sinun ei tarvitse rakastaa vanhempiasi. Saat vaikka inhota heitä sydämesi pohjasta. He kuitenkin tulevat vanhetessaan lapsiksi jälleen, niin tulet itsekin, koeta olla heille ystävällinen. Eihän sinun tarvitse kertoa heille kaikkea. Koita sietää ja ymmärtää. Sinua ei olisi olemassa, ellei heitä olisi, vaikka he ovat olleetkin vajavaisia. Älä loukkaa, ettei sinua loukattaisi. Anna olla.
- rakasta aina kun sinulle tarjotaan mahdollisuus. Älä jatä tilaisuutta käyttämättä, mutta älä hukkaa itseäsi. Elämä ei ole mikään ritariromaani, me ihmiset olemme vajavaisia. Rakasta myös vajavaisuutta, mieti, oletko itse täydellinen.
- epäile ja ole epäluuloinen. Ei kaikkea tarvitse purematta niellä. Ihmisissä on kusipäitä ja aatteet saattavat pettää. Pidä kiinni periaatteistasi, mutta älä ole muuli. Myönnä olevasi väärässä ja pyydä anteeksi, jos on tarve. Myy vaikka äitisi, jos se pelastaa sinut - eiku...
- nuku. Vanhempana todennäköisesti löydät itsesi keskeltä uniongelmia. Nauti unesta niin pitkään kun sitä riittää. Minäkin olin aikanaan ihan kuulu pitkistä ja katkeamattomista unistani, en ole enää.
- sen lisäksi tee aina niin kuin tahdot, mikäli kuvauksissa ei vahingoiteta muita ihmisiä. Olet vastuussa itsestäsi ja jälkeläisistäsi. Mitä tahansa teet, älä tuhoa tätä palloa.

Päätän saarnani täältä tähän. Itse en suurinta osaa näistä neuvoista koskaan saanut, enkä noudattanut. Osaa olen, mutta se on ollut ihan intuitiivista. Ehkä minun sittenkin olisi kannattanut sinne baariin mennä. Voi olla, että tämän jälkeen minun ei enää ikinä tarvitse kirjoittaa mitään. Eikö lie, että tässä tulivat tärkeimmät. Loput saavat opetella itse. Tai sitten niin kuin elämässä yleensä käy, tehdään ihan omalla mallilla.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mutta! Sinä olit tosissasi paneutunut aiheeseen ja hyvä lista olikin, varsinkin nuo kehotukset valistaa jälkikasvua. En tiedä mistä johtuu mutta monessa taloudessa luullaan nuorison saavan kaiken tiedon kodin ulkopuolelta ja näinhän asia ei ole, varsinkaan mitä tulee arempiin aiheisiin. Tuo teidän rasva- ja ihmenaamiovoide-politiikkanne vaan jaksaa ihmetyttää aina, miksi naiset eivät voi olla naisia ilman mitään litkuja?
Ette te nyt helvetti sentään lahoa vaikka ette noita diibadaabaa-aineita käyttäisikään. Ei niitä ennenkään ollut ja naiset säilyivät kauniina vanhoille päiville asti eli suurin syy taitaakin olla siinä mitä siitä kurkustaan alas pistää, niin safkan kuin nesteidenkin suhteen.

Nollavaimo kirjoitti...

*kumartaa viisaudelle*

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, kiitos. Oletko muuten ajatellut, että miehetkin nykyään huolehtivat itsestään aina enenevässä määrin? Se on yhden sortin kohteiliaisuutta kanssaihmistä kohtaan, etenkin sitä, kenen kanssa elämäänsä jakaa.

Mikään rasva maailmassa ei käännä kelloa takaisin, mutta miehen ja naisen iho nyt vaan sattuvat olemaan erilaisia. Miehellä ei tule niin helposti ruttuja ja ryppyjä, koska luontaista kollageenia riittää.

Ootko katellut vanhoja kuvia, missä mies näyttää olevan elämänsä kunnossa ja nainen näyttää miehen äiteeltä? Nykyään sellaisia pareja näkee lestadiolaispiireissä, siellä kun naiset eivät oikeasti käytä mitään rasvoja, meikkiä tai värjää hiuksiaan. On se aika surkea näky...

Nollis,tää on jälkiviisautta...

Marjaana kirjoitti...

Amen!

Voi hitsi, kummitus, harvoin jaksan lukea pitkiä blogikirjoituksia paneutuen, mutta tämän jaksoin. Asiaa kaikki, asiaa joka sana.

Sun pitäisi perustaa elämän konsulttifirma (hih!)

-kummitus- kirjoitti...

Nyt vähän huolestuttaa. Kenethän mie Oulun seudulla suututin, kun naamakirjasta tullaan oikein joukolla blogiini sieltä suunnalta... Iik.

Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!

Anonyymi kirjoitti...

Amen, sanon minäkin. Viisaita ajatuksia olet saanut kerättyä oikein tukuittain. Noilla opeilla elää vanhemmaksi kuin 70v... (c:
T. Eevis

eve kirjoitti...

Se oululainen saatoin kyllä olla minä, kun ehkä saatoin jakaa linkin facebookissa. En kylläkään suuttuneena, vaan hehkuttavasti vainen. Toivottavasti ei haittaa? ;)

-kummitus- kirjoitti...

Puuh, ookkei, kiitos tiedosta, Eve. Olen vaan vähän vainoharhainen aina välillä. Älä ole huomaavinasikaan... ;-D

Nti Nokkela kirjoitti...

Mahtava kirjoitus! Piti lukee ihan kahteen kertaan.

-kummitus- kirjoitti...

Aattelin, että eipähän jää olennaiset asiat kertomatta, jos satun nopeasti vaihtamaan hiippakuntaa... ;-D

stansta kirjoitti...

"Hiukset ovat kauniita. Etenkin miehellä!" --> Tuppo on hoitanut asian hienosti, kuten tiedät! *sydän*

"Ja pidä jemmarahasto." --> syksyllä aloitin, mutta toinen ko. tilin syistä on myös Tupon tiedossa. Se meille molemmille mukavampi vaihtoehto huhtikuun lopulla...

"nuku." --> hereillä nytkin kun kello on 05.04.

Moneen muuhunkin lukemaani olisin mieluusti kommentoinut. Kaikki luin. Olkoon tämä tässä.

Viisasta tekstiä TAAS Sinulta, kiitos!

-kummitus- kirjoitti...

Täällä ei välttämättä tarvitse kommentoida, kunhan jotain saa jutuista irti, niin se varmaan riittää, :-D

Anonyymi kirjoitti...

Loistavat ohjeet! Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Toi anonyymi olin mää, Kukkis.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tää nyt jotenkin onnistu tää kommentointi … Mutta hieno kirjoitus, kiitokset! T. Kukkis

-kummitus- kirjoitti...

Olihan ne kaikki tuolla hyvässä tallessa roskapostipuolella. Jos tahdot, otan osan pois. Hyvä, jos kelpasi. Tai noh, vaikkei olis kelvannutkaan, mutta tiedäthän sinä...