keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Rakko – blister – blåsa

Eilinen vakavamielisempi kävelyhetki rapsutteli nilkan sisäsivulle komean rakon. Sukka oli luistanut kengän ja ihon välistä juuri sen verran, että sisäompeleen terävä reuna pääsi tekemään tuhojaan. Sattui, mutta Bepanthen on ystäväni. Aamulla ei enää sattunut lähes laisinkaan. Ajattelin kuitenkin varuilta teipata nilkkaparan työpäivän ajaksi, tänään ei kävelyä ole luvassa, koska vesisade.

Toinen havaitsemani ongelma toisessa jalassa on alkava vasaravarvas. Siihen on hankittava joku sellainen rinkula, joka painaa varvasta alaspäin, ennen kuin se jumittuu ruttuun ja olen ikuisissa ongelmissa. Tätä vauhtia jos saan erinäisiä vaivoja ja vaikeuksia urheilullisuuden palkkana, liikuntahalukkuuteni laskee takaisin nollaan, saattaa jopa muuttua miinusmerkkiseksi. Ainoat toistaiseksi heränneet tuntemukset ovat aggressiopohjaisia.

Liikuttavin hetki eilen oli, kun kotoani lähtiessä jouduin keskelle kasvatusleiriä. Varpunen oli ajanut kääpiönsä ulos kotikolostaan. Siellä ne sitten rääpistelivät ympäri pihaa äiteensä perässä, joka tietysti ymmärsi väistää kaksimetristä blondia. Kääpiät taas eivät, huonolla lentotaidollaan pari niistä pysähtyi hetkeksi olkapäälleni. Liikkistä. Oli ihan hipihipihiljaa, mutta eivät ne siihen asumaan jääneet, nopeasti seurasivat huterilla siivillään emoaan.

Töissä riittää jännittäviä juttuja, mutta niistä en taaskaan voi mitään puhua. Sanotaanko, että Nigeria on alkanut käydä tutuksi. Sen lisäksi minua on firman sisältä varoiteltu liikaa vaatimasta pätäkkää, en tule nykyisellä tittelilläni sitä saamaan joka tapauksessa. Mikä juusto! (Quelle dommage...) Joudun siis vaginaistamiseni jälkeen jatkamaan oikean paikan etsimistä - mutta kiire ei ole tällä kertaa. Jos se firma nyt hetken aikaa pystyssä pysyisi, kivaahan minulla siellä on, vaikkei kukaan minun kanssani leikikään enkä kuulu minnekään.

Kuvitus on kuulemma blogeissa oleellista. Ohessa luvan kanssa lauantain vieraskeikalta pari kuvaa taiteilijakodista. Siellä oli syntymäpäivät, ostimme maailman kamalimman ruusukynttilän osaksi lahjaa (oikeiden ruusujen kanssa pöydällä). Kuinka ollakaan, isäntäpari ihastui siihen ikihyväksi. Kuului lahjaan muutakin; uunivuoka, tuikkuja ja lautasliinoja. Sitä tavaraa nimittäin menee, kun vieraita kutsuu.

Tuo keskellä oleva taideteos on kuulemma jonkun israelilaisen kristityn kiertelijän teos. Päärvers, sanon minä.

Kissa, jota en aikaisemmin ollut huomannut. Tekijä joku suomalainen naispuolinen keramiikkataiteilija. Tykkäsin.
Roolipeli lauantaina oli taas aivan huippu juttu. Olen siinä kovin kiinni, se on hauskaa, siinä saa nauraa, siinä saa käyttää aivojaan (mutta ei tarvitse turhautua). Hetkellisesti kuvittelen itseni nuoremmaksi kuin olenkaan. Ihanaa. Pikkuhobitti on taitava. Herramunjee, minullahan on elämäni ensimmäistä kertaa harrastus. Pannaanko ruksi seinään?

Ei kommentteja: