Uskaltaisinpa lähteä jo kävelemään. Nyt olisi välikerros verrareiden alle. Ihanan tuntuisia rätei, kevyitä ja mukavia, ei kyllä minun aikanani tällaisia ole ollut. Sellaiset venyvät ja vanuvat trikoot alukalsarit viimeksi olivat, kun sellaisiin olen koskenut. Ainoa miinus tulee siitä, että istuessa meinaa housunkaulus alkaa valua kohti painovoiman osoittamaa suuntaa, ristiselkä jää paljaaksi, mutta ehkä pöksyjä ei ole tarkoitettu istuskeluun vaan liikkumiseen. Olen tyytyväinen. Kävelyharrastus saa nyt vähän aikaa odotella, jos vaikka nopeastikin pääsisin rasituskokeeseen.
Ottoveli saapuu viikonloppuna kylään. Hän on yrittänyt vongata minua yhdelle keikalle, mutta katsotaan nyt, saako sinne enää piljettejä. Toisaalta kiva olisi lähteä vähän ulkoilemaan, mutta kyllä minulle riittää itse asiassa kotona seurustelukin. Onneksi on lyhyt työviikko, sitten kun vielä pari viikkoa jaksaa, niin saa reilun viikon elpyä.
Alitajunta myöhästyi hitusen tänä aamuna. Heräkello kerkesi soida, ennen kuin ystäväni unessa kerkesi päättä lauseen, että enkö todellakaan tiedä, mikä minussa on vikana. En tiennyt, mutta alitajunta olisi varmaan keksinyt jotain tosi näppärää. Olipas inhottava, mutta onneksi ensi yönä on revanssin paikka. Eihän minussa nimittäin vikaa voi olla, vai onko niin, ettei minussa muuta olekaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Höpsis. Paljon hyvää myös!!
Mene tiedä, en ota jyrkkää kantaa. Näillä mennään kuitenkin.
Lähetä kommentti