Kuulen kuninkaallisten kutsuvan

Hammaslääkärissä käynti ei sattunut yhtään. Tai noh, ei sattunut fyysisesti, mutta henkinen kipu jäi kalvamaan. Nimittäin kun herra surautti pari kertaa poralla pitkin toiseksi viimeisen takahampaani kolon reunoja, hän samalla totesi, että puolen vuoden päästä olisin samalla asialla joko hänen tai jonkun muun luona. Hampaassa ei ole enää yhtään ainutta omaa seinämää, kaikki ovat paikka-ainesta. Eli se ei enää puremista kestä.

Hän suositteli kruunua, sellaista posliinista valkoista hampaan näköistä palikkaa, joka sementoidaan ihmisen omaan hampaaseen kiinni. Sitä ennen jäljellä oleva hampi sorvataan neliöksi, johon kruunun saa siististi ja saumattomasti istutettua. Siihen kuulemma kannattaa ottaa puudutus, koska arvioitu kesto on tunti (!?! dipamia!). Hintaa hampaalle tulisi heidän kauttaan eur 550 ja puudutukset. Justiinsa. Ei tarvitse miettiä, ostanko uuden puhelimen. Tai että ostanko uuden tietokoneen. Onneksi silmälasit on jo hankittu, muuten jäisivät nekin hankkimatta. Pitää tosin vielä kysellä muitakin tarjouksia. Toisaalta siellä olisi edes joku tuttu naama tekemässä työtä, vaikkei hän mikään maailman ystävällisin lajissaan olekaan, mutta ei ainakaan ole sadisti.

Saan siis jossain sopivassa välissä kruunun suuhuni, liityn kuninkaallisiin. Toivon vaan, että se tapahtuisi vasta myöhemmin, että kerkeän säästää rahat kruunajaisiini. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Niinkö?

Räkätautia on ollut töissä liikkeellä, minutkin se saavutti tiistaina saavutti. Olen väsynyt, en saa unta, koska nenä. Kurkussa on kaktuskasvi. Korvaa kipittää. Palelen. Mutta koska kuumetta ei ole, en jää kotiin. Hommia riittää. Liikunnan uudelleen aloittamista lykkään kuitenkin, ettei sydän riehaannu. Sain nimittäin tiedon, koska pääsen kunnalliseen rasituskokeeseen. Heh, siihen menee kolme kuukautta. Heikompi saattaisi siinä välissä jo kuolla kupsahtaa, minulla ei moista aikomusta ole.

Näkymä ravintolasaliin Turkkilaisesta kabinetista.

Tiistaina pidimme kokousta Seurahuoneen Turkkilaisessa kabinetissa. Siinäpä vasta sievä huone, historia havisi ympärillä, Mannerheimkin on siellä kokoustanut isojen poikien kanssa joskus. Pitää muistaa tila, jos joskus ikinä pääsen järjestämään sellaisia tilanteita, missä tarvitaan intiimiä illallistilaa. Le Havren joululounas oli herkullinen, suppeahko verrattuna muutamaan muuhun, mutta maukas, rohkeita raikkaita makuja.

Tästä on kuulemma tihrustettu pyssyin kanssa, ettei Mannerheimia vaan yllätetä.

Onhan Seurahuoneella osa asioista vähän ihanasti rempallaan, kun Museovirasto taitaa aika tarkkaan tutkia, mitä kiinteistölle saa tehdä ja miten. Huoneet kuitenkin on renoveerattu. Tuli taas hirveä hinku päästä hotelliin yöksi, minä olisin tosi hyvä kiertopalkinto hotelleille, jos vaan rahaa olisi suokuokalla. Testailisin erilaisia tunnelmia ja nauttisin palvelusta. Olen tosi hyvä pelaamaan turistia myös kotikaupungissani, ei minun sitä varten tarvitse matkustaa maailman ympäri, kun täälläkään kaikkia ymmärrä.