maanantai 23. joulukuuta 2013

Paremmaksi kaikki muuttuu

Ystävä totesi eilen puhelimessa, että päivä on jo minuutin pidempi kuin lauantaina. Minua nauratti, tosin tärkempää oli itselleni huomata, että en sairasta tätä joulua niin kuin edellisen kanssa kävi. Räkätauti kolmannella, kamala oli se joulu, kun mielikin oli musta. Muistan kironneeni raskaasti, kun tajusin, että ei maistu ruoka eikä juoma. Nyt voin toivoa parempaa. Etenkin kun ei enää sureta edesmennyt parisuhdekaan, yllättävän kauan siinä meni, ennen kuin sydän lientyi, melkein 1½ vuotta. En muuten ole muistanut kertoakaan teille, että OH:lla on kuulemma jo lapsi, tiesinhän minä, ettei siinä kauan mene, ennen kuin hän siirtyy eteenpäin elämässä. Vanhalle naiselle se ei ole niin helppoa.

En saanut kävelytikkuja. Ei ollut Klaas Uulssonilla. En sitten sieltä ostanut mitään. Sen sijaan löysin matkan varrelta farkut, työhousut ja pari paitaa, sekä jotain pientä kivaa myöhästyneeksi joululahjaksi Pohjoisempaan Suomeen. Voi kun olisin rikas! Hukuttaisin ystävät kaikenlaiseen kivaan, maksaisin ihmisten velat ja karkaisin jonnekin muualle vähäksi aikaa. Sitten palaisin takaisin, koska en vaan voi kuvitella asuvani missään muualla kuin Suomessa.

Tänä aamuna heräsin kuuden maissa. Olin juuri suudellut ylen kiihkeästi molemminpuolisen tunteen vallassa menneisyydestä hetkeksi tulevaisuuteen päässyttä ihastusta, jota vannotin, että hänen pitäisi muuttaa meidän molempien elämä ja lakata odottamasta. Ja että hänen pitäisi pitää huoli itsestään, koska tiedän, miten hänen on käynyt. Menin sitten takaisin unille ja sain unta! Minä olen vain väliaikauneton. Heräsin samaan elämään, joten en saanut muutettua todellisuutta, vaikka mieli altis olikin.
Kuvitus meinasi unohtua.
Toiselta ystävältä sain joulu stadissa -kortin, jonka teksti nauratti ja vetosi parempaan minuun:

Kettu Viikissä vodaa dokaa
kanalassa monta pokaa.
Koht´on kunnon joulu-bileet
tiedossa on kanafileet.

Seppo "Kalle" Kankkonen.

Elekää polttaa ihteänne ja taloanne. Syökää ja juokaa kohtuudella. Nauttikaa vanhasta pakanallisesta valon juhlasta, johon joku jeesus tungettiin päälle. Tai nauttikaa tästä uudemmasta traditiosta. Ihan miten tahdotte.

5 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Henkäisin tuota 'uutista'. Johan on. Mutta sellaisia ne ovat. Enkä sano enempää, ettei joulufiilis katoaisi.

Hyvää joulua sinulle, ihanainen ihminen ! <3

Maria kirjoitti...

Ihan ajatuksella valitsin juuri sinulle juuri oikeaa korttia!
Hyvää joulua vielä täälläkin.

-kummitus- kirjoitti...

Nollis, minäkin henkäisin syvään kun sen kuulin kuukauden päivät sitten. Ihanata joulua TOP-perheeseen! <3

Mymskä, mie tiesin, että ajattelit! Olin kovin iloisa, kun se saapui! Upeata valon juhlaa, ystäväiseni!

Anonyymi kirjoitti...

Valon juhlaa!

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Äärimmäisen joustavaa juhlaa myös Turkuun! Tai ainakin yhdelle turkulaiselle.