Yllätysmatka kylille

Ystävä huuteli naamakirjassa perjantai-iltana, että hänellä olisi Turmion Kätilöiden keikalle yksi ylimääräinen lippu. Että sen saisi, kuka tahtoisi. Kun marisin, että olisinpa tiennyt tuon aikaisemmin, meni pari minuuttia ja sain viestin, että lippu odotti minua. Olin juuri pessyt naamani, koska lauantai oli työpäivä, mutta kun minulle tekee nuori mies tarjouksen keikkaseurasta, niin eipä siinä tarvinnut kahta kertaa ajatella, puolen tunnin päästä olivat silmät jo piirretty naamaan ja kengät jalassa.

Circuksessa oli portsarille jätetty lippu naamakirjanimelläni, vähänkö minua nauratti. Ja niin nauratti portsariakin. Keikka oli jo alkanut, mutta tunnelma oli huima. En välttämättä joka päivä jaksaisi humppametallia kuunnella, mutta välillä harmiton hauskanpito on paikallaan. Oli hyvä, että menin ja pääsin!

Keikan jälkeen istuskelimme vielä hetken Circuksessa ystävän ystävien kanssa, ennen kuin siirryimme Prkleeseen. Siellä herrat päättivät ryhtyä kantamaan pöytään valkovenäläisiä koko rahan edestä. Minähän en mikään maidonjuoja ole koskaan ollut, mutta kieltämättä ne maistuivat siinä humalassa hyvältä ja taisivat jonkun verran täyttää vatsaakin, koska nälkä ei tullut missään vaiheessa. Olin jo lähdössä kotiin, kun ystävä vähän puskista välttämättä tahtoi minut mukaan jatkoille. Siellä sitten istuttiin, naurettiin ja juopoteltiin vähän lisää.

Onneksi sain seuraavana aamuna kyydin ystävän ystävältä, joka oli pysytellyt illan selvinpäin. Muuten en koskaan olisi päässyt yhdeksäksi aamulla töihin. Firman toinen muuttoaalto alkoi. Olihan se melkoinen päivä, kuuma, hikinen, vähän krapulainenkin, mutta homma tuli tehtyä. Ajelin tosin isolla monitoimikopiokoneella varpaitteni päältä ja nitkautin selkäni, kun ryhdyin siirtelemään sitä itsekseni, mutta muuten voi olla ihan tyytyväinen lopputulokseen. Muutto ei suinkaan ole vielä valmis, mutta nyt on tavarat kuitenkin muutettu paikasta a paikkaan b. Se on jo paljon!

Lauantai-ilta kotona sujui normikaavan mukaan, torkkumista, telkkaria, ruokaa ja nomseja. Ei paljon jaksanut innostaa kylille siirtyminen. Tänään elimistö kiittää ratkaisustani. Minä en ole enää mikään kevätkananen, pitäisi muistaa. Mutta ei näitä keikkoja enää niin usein onneksi tule. Oli yllättävää, mutta kiva kuulla, että ainoa asia, mitä ystävä oli kaivannut pitkällä lomareissullaan Euroopassa, olin minä. Etenkin kun samaan syssyyn kuulen, miten tärkeä ystävä minusta on hänelle tullut, vaikka välillä olikin kymmenisen vuotta tapaamatta. Sen kyllä huomaa, että olemme samoilta kyliltä kotoisin.

Vähän minua ihmetyttää, että mitä se nuori mies minusta oikein tahtoo loppujenlopuksi, mutta enpä taida vaivata päätäni sillä ajatuksella. Parempi, kun en enää ajattele sellaisia asioita, eivät ne minulta onnistu kuitenkaan. Kyllä tämä elämä näinkin menee, rankkaa työtekoa ja railakkaita huvituksia. Minä en tarvitse aivoja työajan ulkopuolella.