lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ei sanat riitä kertomaan

Tiedättekö tunteen, kun karvat nousevat pystyyn käsivarsissa ja niskassa? Tunteen, kun tiedät olevasi todistamassa jotain, jolle ei edes ole sanoja? Se tunne oli eilen Tavastialla, kun seurasin ystävän kanssa Von Herzen Brothersien keikkaa parvelta. Tyyliä, rakkautta, tunnetta, taitoa. Se kaikki ja kovin kovin paljon enemmän taklasivat minut niin tolaltani, etten taida koskaan toipua. Ei haitannut edes se, että jouduin kesken keikan ensiaputöihin, kun yksi kaveri keikahti seusovilta jaloiltaan baaritiskin alle, tuli taas todistettua, että ei niitä ea-kursseja ihan turhaan ole käyty.

Coronassa ennen keikkaa istuskellessamme törmäsin pariin blogituttuunkin, terveisiä vaan sinne! Muuten tuli otettua kovin rauhallisesti, hihiteltyä maailmalle. Keikan jälkeen olin taas kutsuttanut itseni pohjoiseen lähiöön, turvapaikkahakemukseni Hankalan luokse meni läpi. Hän tuli vastaan junalle, yhdessä vaeltelimme baarista toiseen ennen kuin menimme hänen luokseen. Olemme kyllä melkoinen maistelupari, alkoholia ja musiikkia, kuten kuvaan kuuluu.

Tänä aamuna katselimme Asterixeja. Sain aamupalan sohvalle ennen kuin tyyppi saattoi minut takaisin juna-asemalle. Kohta pitäisi lähteä itäiseen Helsinkiin ystävän luokse. Rauhallinen iltama on luvassa kaiken rumuamisen päälle, kuplajuomaa, parsaa ja jättikatkarapuja.

Menkää tänään Tavastialle, jos vaan pääsette. Veikkaan, että rakastuisitte.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas kiva video! Terveisin se myös rymyämiseen ja sohlaamiseen taipuvainen nuorempi yksilö, joka tosin vietti viikonloppunsa tällä kertaa rauhallisesti ja kiltisti ja antoi vieläpä iltapuhteena yhdet pakit kaiken varalta, ettei liian hurjaksi pääse menemään elämä. Olen kyllä kade tuosta sinun viikonlopustasi! Nyt pitää kyllä miettiä tarkasti, että mihin ensikuun viihderahansa sijoittaisi. Olisi niin paljon kaikkea! <3 :) ps. Pitäisikö tässä joku nimimerkki keksiä pikkuhiljaa?

-kummitus- kirjoitti...

Keksi vaan nimimerkki! Mukavampaa tuttujen kanssa jutella.

Vai torjuit kiusauksen. Varo vaan, ettei se tule vahvempana takaisin. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Coronassa tavatulta blogitutulta! Hauska kuulla että oli hyvä keikka. Ittekin päädyin Coronasta vielä vaikka minne...
Blogisi on nyt merkattu feedlyyni, joten seuraan aktiivisesti ;-)
- merja

-kummitus- kirjoitti...

Merja, se vaikka minne taitaa olla aika suosittu paikka. :-D Älä nyt sitten pety, ei täällä mitään elämänviisauksia jaella, niitä vaan murhataan.