tiistai 3. maaliskuuta 2015

Nenä päässä

Bussissa matkustaminen alkaa lähennellä kidustusta. En kestä ihmisten voimakkaita hajuvesiä, after shaveja tai parfyymeja. Haistan liian tarkkaan, mikäli rakennuksen viemärit ovat menossa tukkoon. Hometaloihin minua ei kannata viedä. Toimistossa tiettyjen henkilöiden lähellä olen tukehtumassa. Miehiä ei voi lähestyä, jos ne tuoksuvat väärältä. Huuhteluaineiden löyhkä on kamala, mutta ei ole parempi se tunkkaisten pyyhkeiden haisulikaan. Pienet lapset ja märät koirat ovat kauhistus. Sianlihan haju on kuvottava. Miksi, voi miksi, minut on kirottu väärällä tavalla herkällä hajuaistilla ja nopealla oksennusrefleksillä? Miksi tuoksut, jotka muista ovat todennäköisesti ihastuttavia ja suotavia, herättävät minussa pakoreaktion?

Joko sellaisia näkymättömia sieraimiin sijoitettavia suodattimia on olemassa vai ovatko ne vain tieteiselokuvien harhaa? Voiko nenään tunkea jotain, jolla tuhota hajuaistinsa lopullisesti? Loppuisi varmaan syöminenkin, kun ei haistaisi mitään. Tätä mietin taas eilen, kun toimiston herrat olivat hölvänneet maanantain kunniaksi miestuoksuja päälleen. Olisi varmaan parempi ryhtyä taas tupakoimaan, niin loppuisi joutavanpäiväinen haistelu.

Töissä joudun vääntämään rautalankaa, kun eivät usko minua. Tällä kertaa aiheena oli työsuhdematkalippu. Henkilöstöpelle tahtoo säästöinnossaan lopettaa edun. Olen koittanut selittää, että yritys saisi verotuksessa rahat takaisin, että ei siinä mitään hävikkiä ja hukkaa tulisi. Mutta kun päätös on tehty, ihmisen on kovin vaikea myöntää olevansa väärässä*. En ole ainoa, joka siihen on törmännyt ja asiaan kyllästynyt. Minun ihan oikeasti tekee todella pahaa, kun mietin, millainen luonne asioitamme henkilöstöpuolella "hoitaa". Siellä se taas lihotteli työnohjaajakätyrinsä kanssa ja hymyili kuin kesävoin syönyt kujakatti. Elämä tekee minut kyyniseksi, olen alkanut haistaa myös ihmisten luonteita.

Parasta olisi kun pysyttelisi humalassa tai muussa pöllyssä, ettei tarvitsisi ajatella mitään eikä ketään. Eikä haistaa.  Elämä ei tunnu kovin viehättävältä paikalta tällä hetkellä. Olisi hienoa, kun törmäisi välillä johonkin hyvään ja puhtaaseen. Pitäisi varmaan paeta vuorille, luonto on ainoa hyvä ja puhdas asia, mutta senkin ihminen pilaa ja likaa.

* Tajusin juuri, miten vaikeata minun on myöntää olevani väärässä. Tällä kertaa olen ollut väärässä sen suhteen, etteikö muka joka toinen ilta suoritettu rasvaus pehmentäisi/ vähentäisi kovettumia jopa minunkin räpylöissäni. Johtuu ehkä siitä, että inhoan jalkojen rasvaamista ja sukat jalassa oleskelua. Parhaiten imeytyväksi ja silti toimivaksi mössöksi on tähän mennessä osoittautunut Bodyshopin oliivivartalovoi. Siinä ei häiritse tuoksukaan.

Mutta on minun vaikeata myöntää olevani väärässä monissa muissakin asioissa. Siitä oikeastaan voisi tehdä ihan oman postauksensa. Joskus. Sitten kun tunnen tarvetta rypeä häpeässä.

3 kommenttia:

Maketsu kirjoitti...

Täällä komppaa kohtalotoveri. Hajusteet pitäisi kieltää laissa ja sitä hölöväävät laittaa tyrmään tai ainakin tuomita ikuiseen kadotukseen. Ei kiva, tiedän.

Anonyymi kirjoitti...

Samat haistamisongelmat. Paitsi että eivät mua pääsääntöisesti kuvota ns. "hyvät" tuoksut. Mutta harmittaa kellarinhaju kassajonossa ja falskien luonteiden vainuaminen. Tosin, auttaa tietyissä tilanteissa, kun osaa lukea ihmisiä.

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Maketsu, voi kohtalotoveri meitä. :-D Mutta jos vaan kuitenkin tarjoaisimme ikuisen häpeän? Tyrmä ja kadotus ovat niin lopullisen kuuloisia toimia. Antakaa heille anteeksi, he eivät tiedä, mitä he tekevät - taijjotain?

Äboriginal, luulen, että jotkut "hyvät" tuoksut vaivaavat siksi, koska saan niistä astmaoireita. Ja liika nyt vaan aina on liikaa. Ihmisten lukemista minun pitää opetella lisää, tai oikeastaan opeteella uskomaan lukemaansa.