Pikkunauloja päähän

Minä sitä olen taloudellisesti(kin) huoleton veikko. Kuten jo kerroin, olen käyttäytynyt varsin holtittomasti kukkaroni kanssa. Niinpä kun armas veliseni tarjosi mahdollisuutta kääntää tekstejä, niin suorastaan sisäisesti kirkuen otin mahdollisuuden vastaan. Meinasi vaan käydä käännöstekstien kanssa heikosti, kun pesin usb-muistitikun, jolla sain tekstit. Nyt voin kertoa teille, että teksti ei katoa tikulta 40-asteisessa kirjopyykissäkään, etenkin jos antaa tikun kuivua välissä.

Vietin eilisen illan tikuttamalla konetta. Sain käännettyä kiireellisimmän tekstin ja aloitettua toisen kanssa. Kuvittelen aina välillä olevani hyvä siinäkin lajissa, mutta taitaa olla niin, että feikin erottaa oikeasta, kun sitä riittävän kovaan aih(/n/)eeseen hankaa. Olisi pitänyt lähteä sille alalle aikanaan eikä tunkea itseään joutaviin sosiopaattisiin aineisiin ja muka pelastaa maailma. Siinähän tuo paska makaa edelleen eikä minuakaan kukaan ole pelastanut. Sen lisäksi suomen kieleni on vanhahtavaa ja krumeluureja pullollaan, kun nyt pitäisi osata olla iskevä ja ajassa mukana.

Entinen poikaystävä täyttää vuosia aina Gabrielin päivänä. Jostain syystä en enää tarvitse edes merkintää kalenterissani, mikäli satun lukemaan nimipäivän. Lähetin tietenkin onnitteluni. Sieltä oli yön aikana tullut hirveä purskaus. Neljä tekstiviestiä jossittelua ja kutsu koko perheelle saareen, jonne hän on menossa kesäisännäksi. Kiitin kutsusta tekstarilla tietenkin ja totesin, että minulla ei edelleenkään perhettä ole, joten en varmaan voi vastaanottaa kutsua, herra soittaa tuhannen tohkeissaan, että tietysti olen aina tervetullut myös itsekseni, että hän lämmittää saunat, varaa sulkapallokentän ja toimii oppaana, niin kyllä kuulkaa vanhaa naista taas nauratti. Ei hyvän tähden noita miehiä! Onneksi hän kerkeää kesään mennessä unohtaa kutsunsa ja tyttöystävä saa hänet jälleen ruotuun.

Nukun yllättävän hyvin, mutta olen koko ajan tolkuttoman väsynyt. Varsinaista maniaa ei ehkä kuitenkaan ole. Tai noh, nukun parin tunnin pätkiä, mutta aloitan ajoissa, niin saan kuutisen tuntia täyteen. Sillä on nyt vaan taas pärjättävä. Näen vilkkaita ja mielenkiintoisia unia. Muistatteko sen tarinan Amerikan intiaaniheimosta, jolle unet ovat todellisuutta ja valveillaolo vain ajantappoa? Siitä joskus tuli telkkarissa ohjelmakin. Minä voisin henkilökohtaisesti muuttaa uniini asumaan, ne voittavat todellisuuden mennen tullen.

Jos saisitte valita, niin ottaisitteko mieluummin yhden ison vai monta pientä naulaa päähänne? Minulle on annettu monta ärsyttävää pientä nupia.