Seuramatkameininkiä

Torstain herätys oli aikaisin, bussi lähti keskustasta jo ennen kahdeksaa. Kipittelin työmatkalaisten kanssa yhtä matkaa pitkin Mary Streetia halki vihannes- ja hedelmätukkualueen. Sitäkään toimintaa en olisi nähnyt, jos olisin myöhempään ollut liikkeellä. Minusta on kiva seurata sellaista normaalia elämää ulkomailla ollessani. Sade oli lakannut, mutta oli minulla takkikin mukana. Luvassa oli kuuroja (ja sokeita, eiku) ja Atlantin tuulia.

Mielihyvin panin bussin kyljestä merkille purukumiuhkauksen: "Bin your gum when you are done. And avoid a eur 150 fee." Sellainen saisi tulla Suomeenkin. Sen sijaan kierrättäminen ja muun roskan kerääminen oli aivan lapsenkengissä. Sinne vaan samaan roskikseen olisi pitänyt tunkea kotitalousjäte, biojäte ja pullot. En vaan pystynyt, pakko oli matkan aikana kertyneet pullot edes vääntää eri pussiin. Voihan se olla, etten minä vaan hokassut, minne niitä olisi voinut palauttaa. Panttia niistä ei kuitenkaan saanut. Niinpä sitten oli useampana aamuna meidänkin kadullamme lakaisinkoneauto liikkeellä, kun känniääliöt nakkelivat pullot ja tölkit käsistään minne sattuu.

Bussi tuli täyteen, olin pakotettu istumaan tuntemattoman ihmisen viereen. Tosin matkan aikana selvisi, että nuori marokkolaistyttö oli oikein viihdyttävää seuraa, mutta onneksi hän ei aamumusta alkanut hysteerisenä pälättämään. Siitä puolesta pitivät huolen amerikkalaiset pikkuystävämme, joita valitettavasti riitti enemmistöksi. Muuten oli edustajia monista Euroopan maista.

Mitäs me näimme Moherin kallioiden lisäksi? Yhden kalastajakylän, Kinvara nimeltään, Baby Cliffseillä pysähdyimme, yksillä luostarin raunioilla hortoilimme, lounasta söimme Doolinissa ja paluumatkalla Bunrattyssa. Opas oli asiantunteva ja kertoi pitkät pätkät Irlannin historiaa, minusta se oli todella mielenkiintoista. Opas-poika herkesi minua kohtaan kovin ystävälliseksi, pysähtymistauoilla pyrki haastelemaan ihan henkilökohtaisia asioitaan. Minua nauratti, olisi siellä nuorempiakin naisia ollut tarjolla. Selityksen sananen lienee paikallaan, hänellä oli jopa kämppäkaverina suomalainen, oli tottunut meihin ilmiselvästi.

Moherin kalliot on vaikuttava ilmestys, mutta täynnä turisteja tietenkin. 1,5 tuntia siellä tuli hortoiltua, jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin lähtenyt luontopolkuilemaan. Onneksi vielä paistoi aurinko kun tulimme, sai jonkinlaisen kuvan kallioiden majesteettisuudesta. Atlantilta hiipi sellainen hernerokkasumu, että pilvessä olimme koko sakki. Minulla olisi ollut kamerassa kivoja kuvia tältä päivältä, mutta sinne menivät, suureen mustaan aukkoon. Matka oli muuten suhteellisen edullinen, eur 40. Tietysti kaikki juomat ja ruuat piti kustantaa itse, mutta se nyt oli ihan ymmärrettävää.

Ihan oli ookoo reissu, mutta paluumatkalla mietin, että kyllä Skotlanti vaan on kauniinpi kuin Irlanti. Tai ehkä minä vaan näin Skotlannista kauniimpia puolia. Nyt pudottelimme moottoritietä pitkin hurjaa vauhtia kohti Dublinia. Skotlannissa ajelimme pikkuteitä myöten pienemmällä porukalla. Tunsin itseni seuramatkalaiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä.

Väsytti, kun kotiin pääsin vähän ennen yhdeksää. Hetken tuijottelin telkkaria, ennen kuin panin pötkälleen. Ilta ja yö olivat ihanan viileät, paksun peiton alla oli ihanaa kyyhöttää. Valitettavasti kokolattiamatot alkoivat allergialääkityksestä huolimatta tehota minuun. Nenää piti niistää useampaan otteeseen, silmät olivat täynnä hiekkaa.

***
Eilen kävin kaupungilla. Kappahlin tarjous veti. Haalin mukaani kahdet rintareput, yhden pitkän neuletakin ja t-paidan. Onneksi kalleimmasta tuotteesta sain 25 % halvennuksen. Vielä muistin käydä hakemassa kirjapaketinkin r-kioskilta. On nyt taas lukemista jemmassa, jos tämä lukuvimma jatkuu. Ottoveli lähetti neljä (!) viuhkaa, ovat vaan juukelit niin isoja, ettei niistä ole käsilaukussa kuljeteltavaksi, enemmän ovat sisustustavaraa. Se se sitten ei perkele kanssa ymmärrä, mitä mie olen vailla. (Nyt muistuttaisin itse itseäni lahjahevoisen suusta.)

Ryhdyin pesemään sälekaihtimia. Se oli elämäni virhe. Niissä on nimittäin niin kamala paska, että en voi jättää hommaa kesken. Joudun pesemään ne nyt sitten molemmin puolin. Mietin juuri parhaimmillaan, että olisikohan se kalsarikännin paikka, niin jaksaisi paremmin jatkaa etotouhua. Onneksi yrttiviljelmäni kesti matkan ajan hengissä, sain kasteltua ne kunnolla ja siirrettyä varjoon.

Ensi vuodeksi hankin perinteisen paperikalenterin, aikataulut ovat aivan hukassa, kun puhelin kuoli. Miksi kaikki minulle tärkeä katoaa, kuolee tai menee rikki?