Kesän mökkireissu

Lauantaina kerkesin istuttaa kesäkukkani parvekkeelle. Tai kukat ja kukat, yrttejähän sinne meni; timjami, basilika, rakuuna, Marokon minttu, sitruunamelissa, ruohosipuli, rosmariini. Sen lisäksi siirsin muutaman kukkasen nauttimaan kesästään parvekkeelle, sillä tavoin saan joulukaktukset kukkimaan komeasti syksyllä, kun siirrän ne takaisin sisälle.

Kävin yrttiostoksilla entisen asuinlähiön laitamilla Pirkkolassa. Sinne pääsee niin näppärästi 550:lla. Avioliiton aikoina tuli käytyä siellä enemmänkin, kun roudasimme kasvatettavaa viljelypalstalle. Välillä kaipaan sitä touhua, sitten tajuan, miten paljon se sitoisi minua. Eipä paljon tarvitsisi ajanvietetta keksiä.

Saunasta kun pääsin, entinen poikaystävä soitti. Hänelle ehkö pitäisi keksiä joku nimi, vaikka Dervissi, tuntuu viime aikoina esiintyneen aika taajaan päiväkirjassani. Hän kutsui saareen ja koska minua ei huvittanut lähteä kaupungille, otin taksin, ajelin itäiseen Helsinkiin rantaan odottelemaan kyytiä. Olin luvannut soittaa, kun olisin taksisissa, että hän voisi tulla vastaan, mutta eihän se perkele vastannut puhelimeensa. Kerkesin jo lähettää kiukkuisen tekstarin, jotta joko hän unohti kutsuneensa minut kylään. Kävi ilmi, että hän oli hukannut puhelimensa eikä meinannut löytää sitä.

Loppu hyvin, hän saapui vain muutaman minuutin myöhässä, hyppäsin veneeseen pyyhekasseineni, sielläkin oli sauna lämpenemässä. Viisi minuuttia meni matkaan, aurinko paistoi. Ensin sain turistikierroksen saaressa. Kauniita maisemia, ihanaa metsää, kielot melkein kukassa, merenrantaa, kalliossa jääkauden raastamat merkit, orvokkeja silmänkantamattomiin, jäkälää(!), söpöjän vanhoja rakennuksia, vaihtelevaa maisemaa. Dervissi kysyi ennen lähtöä tahtoisinko vaihtaa kengät, minä totesin, että minne ei bootseilla pääse, niin ei tarvitse päästäkään. Kaduin vähän lausuntoa, kun alkoi hämärtyä pois tullessamme, meinasivat puiden juuret ryhtyä kettuilemaan minulle. Dervissi kuitenkin auttoi minut läpi ryteikköjen.

Paikallisen nuorison 90-luvulla askastelema jatulintarha.

Pääsimme mokille yhtenä kappaleena. Seuraavaksi menimme saunaan, olipa ihanaa ravata nakuna terassille viilentävään sateeseen ja takaisin kuumaan saunaan. Ja puhetta riitti. Siinä puitiin uusia ja vanhoja asioita, kiusasin Dervissiä Hankalalla, siitähän sai omaa lääkettään. Olen onnellinen, että hän on elämässäni ystävänä, mutta paria meistä ei enää tule koskaan. Silti nukuimme samassa sängyssä. Aamupäivällä aamupalan jälkeen hän ajelutti minut parin mutkan kautta Herttoniemen rantaan. Oli aika mukavaa istuskella veneessä, sitä herkkua ei ole juurikaan ollut tarjolla, pelastusliivejä tosin kaipasin. Rannasta kävelin bussille, aurinko paistoi, olo oli hyvä.

Todennäköisesti kevätlinnunherne - Otavan värikasvio on ihana kirja!

Äitini soitti. Isä on taas maanisessa vaiheessa. Hän oli kuulemma päättänyt järjestää koko taloyhtiölle ruokakalaasit. Paikalle oli ilmestynyt vain yksi henkilö. Ruokaa oli rykmentille, sitä on kuulemma nyt jaettu ympäri kyliä sukulaisille. Voin vain kuvitella. Onneksi en ole lähistöllä. Minä paha ihminen kieltäydyin ottamasta äitiäni mukaan lomaretkelleni Dubliniin, kun hän sitä kysyi. En tahdo olla viikkoa lapsenvahtina, vaan tahdon olla lomalla. Loma saattaa sisältää valvomistä ja baareilua, sitä hän ei olisi ymmärtänyt. Tahdon vetelehtiä omaan tahtiini.

Ei onnistu tänään eikä onnistunut eilenkään

Töiden jälkeen kävin palauttamassa Kappahliin farkut. En kertakaikkiaan jaksanut ajatella, että ryhtyisin askartelemaan uusien pöksyjen lahkeita pidemmäksi. Itäkeskuksessa tein puolihuolimattoman kierroksen muissakin kaupoissa, mutta missään ei osunut oikeata tavaraa silmiini. Halosella onnistuin pilaamaan fiiliksen totaalisesti, kun kävin sovittamassa kahta löytämääni kesäpaitaa. En minä yleensä niin rumalta ole näyttänyt sovituskoppien peileissäkään, mutta uskottava kai se on silmiään.

Näkemästäni masentuneena tulin kotiin, tein kupillisen nuudeleita, join lasillisen viiniä ja aloin pilkkiä. Ensin nojatuoli, sitten sohva ja puolen yön aikaan siirryin suosiolla sänkyyn. En arvannutkaan, miten väsynyt voin olla. Nyt aamulla tietysti olisin taas pirpsakkana, mutta minulla on suunnitelmissa uinahtaa vielä hetkeksi.

Ärsyttää, kun nettivarausjärjestelmät eivät toimi. Olen yrittänyt tutkiskella yönyliretkimahdollisuuksia Tallinnaan, homma vaan on niin hidasta, että hermot tahtovat mennä. Etenkin kun tiedän, että nyt en tee varausta loppuun, tahdon vain katsoa, onko siellä vapaata ja paljonko lysti maksaa. Samoin jäi kesken eräässä nettikaupassa ostosten teko, kun en itse päässyt korjaamaan toimitusosoitettani, asiakaspalvelu aukeaa vasta kymmeneltä. Äkkisempi kerkeää siinä ajassa etsiä jo toisen toimituspaikan, sanokaas mun sanoneen.

Joo, en ole hyvällä tuulella. Ehkä ne uusiounet ovat ihan paikallaan. Sitten pitäisi päästä puutarhaliikkeeseen, se kuulemma rauhoittaa mieltä. Sitten voin ajatella, että onko minulla muutakin elämää kuin vain työ ja seurustelu makuuttavien huonekalujen kanssa.

Tytön paras tavara

Tytön paras ystävä on kampaaja. Vaikka se tahtoisikin erinomaisen värjäys-, pesu- ja leikkaussession jälkeen vääntää tukkasi omituisille käkkäröille ja haaveilisi vielä kampauksia tekevänsä hiuksiisi. Just joo, minä ja kampaukset olemme aika kaukana toistamme. Jos olisin toisenlainen nainen, varmaan ottaisin hänen tarjouksestaan vaarin. Seuraavalla kerralla vaihdamme värimaailmaa kupariin, kun kuulemma tukkani luontainen pigmentti vastustaa sinistä ja puskee keltaisen pintaan. Minä kuuntelen silmät pyöreinä ja nyökyttelen.

Muutenkin kampaajani on hauska heppu. Hänen kasvuaan aikuiseksi on kyllä ollut ihana seurata.Olemme seurustelleet maksullisesti jo yli neljä vuotta. Hän tuntee minut päällisin puolin, meillä on hauskaa ja hän on ammattitaitoinen. Voiko enempää toivoa? Hän kertoilee retkistään maailmalla, vanhemmistaan (nuorempia kuin minä), ihmissuhdeseikkailuistaan, ruuanlaitosta. Kivaa seuraa, puhe tulee pakottomasti puolin ja toisin.

Eilen olisi ollut jossain Kalliossa tarjolla hyvää naisseuraa, mutta en enää kello puoli kahdeksan minnekään jaksanut, väsytti armottomasti. Sitten kuitenkin kotona kukuin ohi luontaisen nukahtamisaikani ja viimeisen kerran vilkaisin aikarautaa joskus yhdentoista jälkeen. Ei mitenkään ilahduttanut herätä täydessä iskussa tuntia ennen kellonoittelua. Saldo jäi aika vähiin, viisi tuntia ei pitkälle riitä. Mutta - vähemmälläkin on pärjätty ja ehkä iltasella töiden jälkeen otan tupluurit.

Jos löydätte jostain vaaleansinisiä aikuiskokoisia bootcutfarkkuja, kertokaa. Tiedoksi: aikuiskoot alkavat numerosta 44 ja lahjepituus on ainakin 80 senttiä.

Meillä kaikilla on totuutemme

Voi tympeyden tympeys, joudun kaivelemaan ompelukoneen esille. Ensinnäkin, polkupyöräkyyti tuhosi myös yhdet vaaleat farkkuni. Tarakka  repi sisäreiden puolelle reiän. Siitä harmistuneena kävin Kappahlista vaaleat farkut, kun niitä siellä taas oli. Naurettavuuden multihuipentuma on, että kokeilin kyllä farkkuja ja kiitollisena totesin, että sama koko sopii edelleen, mutta arvatkaas ymmärsinkö katsoa lahkeiden pituutta. Voi villu tamme, ne ovat jotkut high tide pöksyt, vaikka ovatkin bootcut mallia. Eli, etsitään vanhat farkut, leikataan niistä sopivat palat ja jatketaan uusia housuja. Uskomatonta!

Mutta hei, löysin yhden kesäpaidan halvennusmyynnistä. Lisää tekisi mieli, koska aika kauhtunutta tavaraa tuolla kaapeissani on. Pitäisi vaan jotenkin löytää tasapaino työ- ja vapaa-aikavaatetuksen välille. Mielellään pitäisi löytää vaatteita, joita voi käyttää molemmissa elämänsä huipputapahtumissa.

Miljoonannen kerran totesin, että on se luojan lykky, etten ole lisääntynyt. Töissä saa sitä lajia aivan tarpeeksi. Laita lapsi asialle, tee itse perässä. Enempää en aio siihen puoleen tarttua. Kotona olen parhaimmillani leikkiessäni lahnaa. Sillä tavoin saan mahdollisimman vähän vahinkoa aikaiseksi. Alamme töissä pian kaikki olla niin kireitä, että käymme toistemme kimppuun. Jotenkin kauhistuttaa, kun tiedän, että kaikki tilanteet ennustavat uutta työttömyysjaksoa elämässäni. Kääpiöiden tilanne huononee huomattavasti ensi hallituskaudella, mutta niin huononee työttömienkin. Voi hyvää päivää, mikä maailma meillä on luvassa! (Mie muuten taas nousuhumalassa tallille ajellessani ratkaisin Suomen ongelmat taksikuskille, hän kohteliaana miehenä kannusti minua hakeutumaan oligarkiksi. Joko liitytte minuun tai itkette ja liitytte - vai miten se meni?)

Tekisi mieli polttaa tupakki.

Arkijargoniaa

Päivät kulkevat kuin kärpäsparvi, paskan ympärillä pörräten. Työ on saatanallista paahtamista, kyllähän sitä kestäisi, jos sille olisi joku loppu näkyvissä, mutta kun ei ole. Iltapäivällä töistä lähtiessä suma jää odottamaan ja aamuun mennessä se on kasvanut tulvivaksi joeksi. Tukon räjäyttämiseen tarvitsisi dynamiittia, eikä minulla sitä ole. Minulta puuttuu myös suuri määrä kärsivällisyyttä, lisämuisti, käsipari ja kolmas näyttö. Silti jaksan nauraa, ihme kyllä, ei sinne itkemään kannata jäädä.

Huomenna on pakko muistaa tilata aika lääkärille. Estrogeeni on loppumassa, en tahdo kuumia aaltoja takaisin. Tuntuu ihmeelliseltä, että gynekologi-vierailusta on jo vuosi. Bricanyl taas on mennyt vanhaksi, se ei enää tahdo toimia, tarvitsen uuden reseptin. Silmätipat pitää saada uudet, Lomudal kirvelee. Ai niin ja Esomeprazol on melkein loppu, aamuöisin on muutakin tekemistä kuin heräillä vielä närästykseenkin. Pää pitää huolen siitä puolesta joka tapauksessa. Olen siis ikäiseni naisihminen, joka käyttää jo melkoista määrää rohtoja. Kroonisesta lääkityksestä puhumattakaan.

Viimeiset päivät ennen kampaajalle pääsemistä ovat pitkiä. Vaikka juurikasvukin on vaaleata, se on erittäin eriväristä vaaleata kuin pikkukampaajani kädenjälki (tuhka vs. kulta). Hankala sai sanoa mielipiteensä hiusmallista, kysyin, että leikkaanko polkan, vastaus oli, ettei missään nimessä. Olisin voinut sen vastauksen arvata kysymättäkin. Ei sitten, lupasin pitää letin pitkänä, tai niin pitkänä kuin se kasvaa. Pidän siitä sellaisena itsekin, kesällä vaan niskaa hiostaa, mutta pitää hankkia kiinnitysvälineitä. (Voihan se tietysti olla, että pitkästä aikaa tulisi viileämpi kesä, se kyllä sopisi minulle - kuiskaan ihan hiljaa.)

Lomaan on pitkä aika, viisi viikkoa ensimmäiseen pätkään ja 11 seuraavaan. Tästä tulee taas pitkä kesä.

Mustelmilla

Perjantaina lämmitin saunan ja ajattelin viettää rauhallisen koti-illan. Toisin kävi, kun Hankala vonkasi tallille. Ja minä suostuin. Siellä olikin yllättävän lämmin vastaanotto, kun yhden kaverin tyttöystävä ryntäsi halaamaan minun kävellessä sisään, olin kuulemma tervetullut. Kun kyselin syytä moiseen, hän selitti, että kun Hankalan muut sinne roudaamat daamit elättelivät ties minkälaisia seurusteluajatuksia, niin olin piristävä poikkeus realistisen katsantokantani kanssa. Mutta kun me olemme vain ystäviä, tosin vähän toisenlaisia ystäviä.

Ilta sujui rattoisasti. Kivoja ihmisiähän he kaikki ovat, Hankalan ystävät ovat olleet iloisia yllätyksiä sillä saralla. Yöllä kun läksimme kotiin, Hankala maanitteli minut polkupyöränsä tarakalle, se ei ollut ihan viisas teko. Meinasimme kaatua kerran, minulle tuli sisäreiteen komeat mustelmat ja kengistä on melkein korkolaput tuhannen tuusan nuuskana. Tunnustin vasta jälkikäteen pitäneeni silmät kiinni, kun en uskaltanut ajatellakaan, mihin puskaan päädymme. Yllättävän hyvin jätkä jaksoi ja pystyi ottaen huomioon, etten ole keveimmästä päästä kyysättäviä. Mutta moponsa selkään saa pyydellä pitkään, sen olen päättänyt.

Lauantaina Hankala saattoi minut juna-asemalle. On se suloinen sille päälle sattuessaan. Kun kotiin pääsin, kutsui sohva. Vedin zetaa varmaan lähemmäs kahdeksaa iltasella. Olin jo menossa uudelleen unille, kun entinen poikaystävä taas ilmoittautui. Hän vonkasi minua saareen kanssaan, en lähtenyt, mutta juttelimme puhelimessa reilun tunnin. Sovimme, että näemme kahvillä lähitulevaisuudessa. Hän on minulle rakas, vaikkei meistä koskaan paria tullutkaan. Sekin tosin nousi taas jossittelulistalle, minä siihen tosin sanoin, että ei kannata enää, se juna meni jo.

Nyt en osaa mennä unille. Pitäisi kyllä. Kotihommia riittäisi huomiselle, en nimittäin edes muista, koska olen viimeksi siivonnut kunnolla. Toinen käytävämattokin pitäisi pestä. Ja kenties käydä jossain puutarhaliikkeessä haalimassa jotain taimia parvekkeelle. Laiska ämmä, kun ei itse jaksa edes niitäkään kasvatella.

Pyykki-iltama

Keskiviikkoinen tiimivalmennusaamupäivä tuhosi suunnitelmani töiden sujuvuuden lisääntymisestä tällä viikolla. En parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, miten meitä hyödyttää tuhlata aikaa joutavaan jaanaamiseen, etenkin kun voin vannoa, etteivät asiat todellakaan parane ainakaan valmentajamme kyvykkyyden ansiosta. Hän on varmaan ihan pätevä ihminen (NOT!), mutta minä näen hänessä hooärhirmun vakoojan. Olen ilmeisen muutosvastarintainen, etenkin jos parannukseksi kaikkeen tarjotaan liikuntaa. Sen jälkeen lakkaan liikkumasta sitäkään vähää, terveisin koululiikunnan rampauttama ihmishirviö.

Tiistaina oli itsensähemmotteluiltapäivä. Kävin töiden päälle jalkahoidossa. Jestas, miten se voi tuntua ihanalta! Tällä kertaa valitsemani kynsilakan väri ei niin kiva ollutkaan vaan varpaissa kuin se näytti pullossa. Sen lisäksi mokoma ei ollutkaan kuivunut kunnolla, pottivarpaiden väri meni ruttuun. Uusiksi menee, kunhan vaan ensin löydän soveliaan värin. Otin samalla keikalla elämäni toisen sokeroinnin, ensimmäinen kertakaan ei pahalta tuntunut, mutta nyt oli jo suorastaan helppoa. Tahdon ilahduttaa sekä itseäni että elämäni miehiä. Ja jos se nyt meidät iloiseksi saa, niin menköön samaan konkurssiin. Hyvä on asia, kun itseään viihdyttää.

Onneksi huomenna on perjantai. Tänään menivät loput valmiit ruuat. Huomenna voi taas tehdä lisää jotain hyvää. Kaupassakin pitää käydä, vaikka tiistaina kävin kyllä Liiterissä. On se ihmekauppa, totesin jälleen, kun kahdellakympillä sain kasan evästä! Miksei koosta ja ässästä saa? Tai koosta en tiedä, en mie niissä käy, kun ei lähistöllä yhtäkään ole.

Kas, näin meni viimeinen koneellinen. Edelleen rakastan taloyhtiömme pesutupaa ja konetta. Harmi vain, että kuivaushuoneeksi sopivasta tilasta ovat päättäneet suuressa viisaudessaan tehdä liian pienen kerhohuoneen, joka ei sovellu suoraan sanottuna mihinkään. Mutta en valita, minulla on iso toimiva kone ja vapaita vuoroja. En tarvitse omaa konetta edelleenkään. Mattopesula tosin olisi kova sana.